Uuden metsänomistajan tietopaketti

Sisällysluettelo

Metsätilani – perustietoa metsätilan omistamisesta

Metsäomaisuus
Perustiedot metsätilasta
Tietolähteet


Apua ja neuvoja metsänhoitoon

Tee itse tai teetä
Palveluntarjoajat


Metsänhoidon perusperiaatteet

Metsikkötalous

Metsän kehitysvaiheet

Metsäsuunnitelma

Metsänuudistaminen

Taimikonhoito

Kasvatus- ja uudistushakkuut

 

Metsätalouden menot ja tulot

Kustannukset

Puunmyyntitulot

Suuret tulot ja pienet menot? 


Metsäluonnon hoitaminen

Luonnonhoito talousmetsissä

Metsälain erityisen tärkeät elinympäristöt

Luonnonsuojelulain kohteet

Metsien sertifiointi

Maisemanhoito


Puukauppa

Puunmyyntisuunnitelma

Puutavaran mittaus

 

Metsäverotus

Myyntitulojen verotus
Muistiinpanovelvollisuus
Kassaperiaate
Vähennettävät menot
Menovaraus
Ennakkovero
Arvonlisäverotus

 

Metsätilani – perustietoa metsätilan omistamisesta

Metsäomaisuus

Yksityiset ihmiset omistavat yli puolet Suomen metsistä. Suomessa on lähes miljoona metsänomistajaa, kun mukaan lasketaan myös yhteisomistustilojen osakkaat eli omistajien puolisot sekä perikuntien ja yhtymien kaikki jäsenet. Metsänomistajia on siis lähes viidesosa kansasta.

Metsä on metsänomistajille ja koko kansalle henkisten arvojen ja virkistyksen lähde. Laajojen jokamiehenoikeuksien nojalla suomalaismetsät ovat omistajasta riippumatta kaikkien virkistyskäytössä. Lisätietoa: Tapion taskukirja

Metsän omistamisen ja hoitamisen lähtökohtana on useimmiten metsästä saatava taloudellinen hyöty, vaikka muutkin kuin taloudelliset tavoitteet ovat metsänomistajille tärkeitä. Hakkuutulot ovat merkittävä tulonlähde. Tämä on mahdollista maassa toimivan metsäteollisuuden ansiosta.

Joka vuosi noin 10 000 metsätilaa vaihtaa omistajaa. Koska metsiin liitetään yleisesti tunne- ja perinnearvoja, metsätilat halutaan usein pitää suvun omistuksessa. Suomessa puhutaan perhemetsätaloudesta, koska omistajat ovat perheitä ja omistus siirtyy perheensisäisesti: lähes 90 % metsätiloista peritään tai ostetaan sukulaisten välisillä kaupoilla. Lisätietoa: Perintömetsä.

 Yksityisten omistamien metsien osuus

Suurimman osan metsämaasta omistavat yksityiset ihmiset. Yksityismetsät ovat lisäksi keskimääräistä parempikasvuisia.

 

Mikä metsäkiinteistö on?
Metsä on kiinteää omaisuutta. Metsäkiinteistöön kuuluu rajojen sisään jäävä maa sekä vesialueet, puusto ja muu kasvillisuus. Kiinteistön rajat on merkitty sekä maastoon että kartalle. Kiinteistöllä on rekisterinumero, joka yksilöi kyseisen kiinteistön. Metsäomaisuus voi olla määräosa (esim. 1/3) jostain kiinteistöstä tai se voi koostua yhdestä tai useammasta kiinteistöstä.

Kiinteistöihin liittyvää perustietoa löytyy runsaasti Maanmittauslaitoksen internet-sivuilta. 

 

Perustiedot metsätilasta

Monella uudella metsänomistajalla on jo ennen omistajaksi ryhtymistä kattavat perustiedot tilasta. Joskus metsäasiat tulevat perinnön tai sukupolvenvaihdoksen seurauksena uudelle metsänomistajalle vastaan uusina ja outoina. Jos metsä on peritty, on hyvä heti omistuksen alkutaipaleella päättää, halutaanko metsänomistusta jatkaa ja jatketaanko omistusta yhdessä perikuntana vai tehdäänkö omistusjärjestelyjä. Jotta turhilta yllätyksiltä vältyttäisiin, olisi metsänomistajan hyvä heti omistajuuden alussa selvittää seuraavat tärkeät asiat:

  • Missä kulkevat tilan rajat?
  • Onko tilalla keskeneräisiä metsänhoitohankkeita tai puukauppoja?
  • Onko tilalla tekemättä metsälain vaatimia töitä?
  • Onko tilalla voimassa olevaa metsäsuunnitelmaa?
  • Mikä on tilan metsän kunto?
  • Onko tilalla metsälain mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä tai luonnonsuojelulain mukaisia luontokohteita?
  • Onko tilalla kaava- tai muita erityismääräyksiä?
  • Onko tila osakkaana yhteisessä tiessä?
  • Onko tila osakkaana yhteismetsässä?
  • Onko tilalla kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisia lainoja?
  • Jatketaanko metsätalouden harjoittamista arvonlisäverovelvollisena?
  • Mitä ovat metsän tulo- ja arvonlisäverotukseen liittyvät velvoitteet ja vähennysoikeudet?
  • Onko jonkun metsäorganisaation kanssa tehty puukauppaa ja metsänhoitotöitä koskeva yhteistyösopimus?
  • Onko tilalla metsävakuutus?

(Kiviniemi ja Havia 2011)

Lisätietoa: Perintömetsä.

 

Tilan sijainti ja rajat
Uuden metsänomistajan kannattaa selvittää tilansa rajat sekä kartalla että maastossa. On hyödyllistä tehdä retki metsäpalstalle, kiertää tila ja selvittää rajojen ja rajapyykkien sijainti. Rajalinjat ovat etenkin Etelä-Suomessa usein hukassa. Vaikka ne olisi joskus raivattukin, ne kasvavat nopeasti umpeen. Laki ei velvoita maanomistajaa pitämään rajoja auki, mutta hänenkin etunsa on, että rajalinjat erottuvat maastossa. Näin vältetään rajanylitysvirheitä, jotka puukaupan yhteydessä saattavat tulla kalliiksi. Selkeät rajat koituvat myös säästöksi mahdollisissa tulevissa maanmittaustoimituksissa. Lisätietoa: Metsieni kirja.

Uusi omistaja ei aina tunne tilansa rajoja, jopa tilan sijainti voi olla epäselvä. Varminta on paikantaa rajat kiinteistörekisterikartan avulla. Siitä selviävät muun ohella rajamerkkien eli pyykkien paikat ja numerot, kuten myös kiinteistöön kohdistuvien rasitteiden, esimerkiksi tierasitteen, sijainti. Kiinteistörekisterikartan saa mm. maanmittaustoimistosta. Kun rajalinjojen varmat paikat on selvillä, kannattaa ne merkitä ja linjat avata.

Rajalinjan saa avata enintään puolitoista metriä leveäksi, jolleivät omistajat toisin sovi. Rajanaapureiden on syytä sopia yhdessä työstä ja siitä aiheutuvien kulujen jakamisesta. Lisätietoa: Näin se on.

 

Keskeneräiset puukaupat ja metsänhoitohankkeet
Perintötilanteissa keskeneräiset puukaupat saa selville tutkimalla perittävän puukauppasopimuksia tai kysymällä asiaa metsänhoitoyhdistyksestä tai alueen puunostajilta. Metsäkeskuksesta kannattaa kysyä, onko tilalla voimassa olevia metsänkäyttöilmoituksia.

Jos perittävä on jo allekirjoittanut puukauppasopimuksen, se sitoo perillisiä. Jos puukauppoja on vireillä, kannattaa puukauppasopimukseen ja sen ehtoihin tutustua. Hankintasopimuksessa (hankintakauppa) on määrätty päivämäärä, johon mennessä myyjä on sitoutunut toimittamaan sovitun määrän puuta tienvarteen. Metsänhakkuusopimuksessa (pystykauppa) on määrätty puunkorjuun päättymisaika, johon mennessä ostajan pitää saada sovittu hakkuu tehdyksi. Sopimuksessa määrätään myös, milloin puukaupan tulot maksetaan myyjälle. Lisätietoa: Puukauppa.

Keskeneräiset metsänhoito- ja metsänparannushankkeet (esim. tienteko tai ojitus) saa selville kysymällä niistä tilan sijaintipaikkakunnan metsänhoitoyhdistyksestä, metsäkeskuksesta tai tilaa hoitaneelta metsäpalveluyrittäjältä. Mikäli keskeneräisistä metsänhoito- ja metsänparannushankkeita on, uuden omistajan on syytä varautua hankkeista koituviin kustannuksiin.

 

Lakisääteisiä velvoitteita

Metsänhoidossa ja hakkuissa on noudatettava metsälakia ja mahdollisia kaavamääräyksiä, luonnonsuojelulakia ja muita vastaavia säädöksiä. Lisäksi metsänomistajalla on velvollisuus maksaa metsänhoitomaksua ja maksaa tuloistaan veroa. Metsänomistajalla ei ole minkäänlaista lain määräämää velvollisuutta hakata tai hoitaa metsiään.

Metsälaki kuitenkin edellyttää, että metsänomistaja tai hallintaoikeuden haltija huolehtii päätehakkuun jälkeisestä metsänuudistamisesta eli uuden metsän perustamisesta. Taimikon perustamisen lisäksi metsänomistajan on turvattava taimikon eloonjääminen ja kehittyminen. Tarpeen mukaan tehtäviä lain vaatimia töitä ovat mm. heinäntorjunta, vesakon poisto ja täydennysistutus. Metsälain tarkoituksena on varmistaa, että uudistamisella saadaan aikaan taloudellisesti tuottava metsä. Lisätietoa: Metsänhoitokortisto.

Taimi

Kuva: Erkki Oksanen.

Jos entisen omistajan aikana metsään on hakattu aukkoja, joita ei ole vielä uudistettu tai joilla taimikko ei ole vielä turvassa pintakasvillisuudelta, siirtyy vastuu uudistamisesta uudelle metsänomistajalle. Metsänuudistamista valvoo alueen metsäkeskus, jonne tehdyistä toimista on myös tehtävä taimikon perustamisilmoitus.

Mikäli metsiin on tulossa myyntihakkuita, metsänomistaja vastaa siitä, että metsäkeskukseen toimitetaan metsänkäyttöilmoitus viimeistään neljätoista vuorokautta ennen hakkuun aloittamista.

Sukupolvenvaihdoksen tai perinnön jaon jälkeen uuden omistajan pitää hakea lainhuuto eli kirjata omistusoikeutensa kyseiseen tilaan. Lainhuuto haetaan kiinteistön sijaintipaikkakunnan käräjäoikeudesta kuuden kuukauden kuluessa kiinteistön luovutuskirjan allekirjoittamisesta.

 

Hallintaoikeus

Kiinteistön hallintaoikeus tarkoittaa oikeutta käyttää kiinteistöä, määrätä siitä ja saada kiinteistön tuotto. Hallintaoikeuden pidättäminen sukupolvenvaihdoksessa alentaa saajan maksettavaksi tulevaa perintö- ja lahjaveroa. Lisätietoa: Perintömetsä.


Metsäsuunnitelma ja tilan metsien kunto
Tilan metsän kunto selviää parhaiten voimassa olevasta metsäsuunnitelmasta tai pyytämällä metsäammattilaiselta tilakäynti. Mikäli tilalla ei ole ajantasaista metsäsuunnitelmaa, sellainen kannattaa yleensä hankkia.

Metsäsuunnitelma on kuvaus tilan metsistä toimenpide-ehdotuksineen kymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Metsäsuunnitelma antaa hyvän pohjan mm. puukauppaan, metsän arvonmääritykseen ja verosuunnitteluun. Suunnitelmia laativat metsäkeskukset, metsänhoitoyhdistykset, metsäpalveluyrittäjät ja metsäyhtiöt. Lisätietoa: Metsäkoulu.

kehitysluokat

 

Arvokkaat metsäluontokohteet
Metsänomistajan on huolehdittava, että metsässä olevien erityisen tärkeiden elinympäristöjen erityispiirteet säilyvät. Nämä metsälain tarkoittamat alueet on pääsääntöisesti merkitty metsäsuunnitelmaan. Niitä voi myös tiedustella metsäkeskuksesta. Lisätietoja: Metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt.

Myös luonnonsuojelulain mukaiset luontokohteet pitää ottaa huomioon hakkuissa ja metsänhoidossa. Luonnonsuojelulaki määrittelee suojeltavat luontotyypit ja uhanalaiset eliölajit. Luonnonsuojelulain mukaisista luontokohteista, erilaisista suojeluohjelmista ja niiden mahdollisista vaikutuksista saa tietoa alueen ympäristökeskuksesta.

Tilalla saattaa olla muitakin luonto-, kulttuuri- ja maisema-arvoja. Jos tilalla halutaan hoitaa erityisesti riistan elinympäristöjä, voi sopivista keinoista keskustella paikallisen metsästysseuran ja alueen riistanhoitoyhdistyksen kanssa. Metsästysoikeus kuuluu omistajalle, mutta yleensä on mielekästä vuokrata alueensa metsästyskäyttöön.

 

Kaavoitustilanne
Kaavoitetuilla alueilla metsänkäsittelyssä on otettava kaavamerkinnät huomioon. Erityisesti ennen yleis- ja asemakaava-alueilla tehtävää hakkuuta on selvitettävä, onko alueella voimassa toimenpiderajoitus. Toimenpiderajoituksista saa tietoa kunnan rakennusvalvontaviranomaisilta sekä metsänhoitoyhdistyksestä. Myös puunostajilla on usein tarvittava tieto alueen kaavoitustilanteesta. Lisätietoa: Metsieni kirja.

 

Metsätiet
Jos tilalla tai sen välittömässä läheisyydessä on yksityistie, jota useampi tila käyttää, on tila todennäköisesti osakkaana tiekunnassa. Kunnossapidon kustannukset peritään yleensä tieyksiköiden perusteella tiekunnan osakkailta.

 

Yhteismetsäosuudet
Maanmittaustoimistosta voi tilata kiinteistörekisteriotteen, josta selviää, onko tila osakkaana yhteismetsässä tai onko sillä muita osuuksia yhteisiin alueisiin. Lisätietoa: Yhteismetsä.

 

Valtion rahoittamat lainahankkeet
Metsänomistaja on voinut saada valtion lainaa metsätie- ja ojitushankkeisiin kestävän metsätalouden rahoituslain tai vanhan metsänparannuslain mukaan. Metsäkeskus auttaa lainojen tiedustelussa.

Jos tilan omistajalla on lainoja, voi tila olla niiden panttina. Panttioikeudet selviävät kiinteistön rasitustodistuksesta, jonka saa Maanmittauslaitoksen ylläpitämästä kiinteistörekisteristä.

 

Metsäverotus
Metsänomistajilla on verotukseen liittyen muistiinpanovelvollisuus sekä velvollisuus säilyttää metsään liittyvät tositteet. Lisätietoa: Metsäverokirja 2013.

Metsänomistaja tai hallintaoikeuden haltija tekee metsätuloistaan ja menoistaan veroilmoituksen vuosittain. Puun ostaja tekee puukaupan yhteydessä tarvittavan ennakonpidätyksen puukauppatulosta.

Perinnön saajan on syytä tarkistaa, onko perinnön jättäjä ollut arvonlisäverorekisterissä metsätalouden harjoittajana. Lisätietoa saa verotoimistosta. Yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä näkee, onko metsätila arvonlisäverorekisterissä, ja sieltä löytyy kaavake, jolla voi ilmoittautua tai hakeutua arvonlisäverovelvolliseksi.

 

Yhteistyösopimukset puunostajien kanssa
Isoimmat puunostajat tarjoavat asiakkailleen yhteistyösopimuksia, joissa sovitaan metsänomistajan ja puunostajan kesken pitkäaikaisesta puukaupan yhteistyöstä ja mahdollisista muista puunostajan tarjoamista palveluista.

 

Metsävakuutus
Äkillisten metsässä tapahtuvien vahinkojen, kuten metsäpalojen sekä myrsky- ja lumituhojen, varalta metsän voi vakuuttaa. Laajimmat vakuutukset korvaavat myös esimerkiksi myyrän tai hyönteisten tekemiä tuhoja. Hirvivahingoista vastaa valtio.

 

Tietolähteet

Vaikka uudella metsänomistajalla tarkistettavia asioita on paljon, niistä selviää kuitenkin useimmiten tutkimalla tilan metsätalouteen liittyviä asiakirjoja ja muutamalla puhelinsoitolla. Tärkeimpiä tietolähteitä ovat alueen metsäkeskus, paikallinen metsänhoitoyhdistys, maanmittaustoimisto ja tilan luovuttajan asuinpaikkakunnan verotoimisto. Asioiden kokonaisvaltaisen selvittämisen voi myös antaa toimeksiantona metsäkeskukselle, metsänhoitoyhdistykselle tai metsäpalveluyritykselle.

 

Apua ja neuvoja metsänhoitoon

Tee itse tai teetä

Metsät tarjoavat merkittävän tulonlähteen mutta myös työtä metsänomistajille. Metsänomistaja päättää, kuinka aktiivisesti hän itse osallistuu metsänsä hoitoon. Metsänuudistamistyöt ja taimikonhoito ovat lähes jokaiselle metsänomistajalle sopivia töitä, ja siksi niitä tehdään usein omatoimisesti. Osa työmuodoista vaatii runsaasti erityistaitoja ja osa työstä ostetaan, koska sitä ei ehditä tehdä ajallaan omin voimin. Valtaosa puusta myydään pystykaupoilla, joissa ostaja huolehtii puiden kaadosta ja kuljetuksesta. Hakkuutyötä tekee vain pieni osa metsänomistajista.

Asiantuntija-apua käytetään monien virallisten ilmoitusten ja sopimusten tekoon sekä esimerkiksi valtion rahoittamien töiden (ns. kemera-hankkeiden) suunnitteluun.

Metsänhoidollisten ja puukaupallisten palveluiden lisäksi metsänomistajille on tarjolla suunnittelupalveluita sekä monenlaista työhönopastusta, koulutusta ja neuvontaa. Palvelut ostetaan usein paikalliselta metsänhoitoyhdistykseltä ja metsäpalveluyrityksiltä.

 

Palveluntarjoajat

Metsänomistajille palveluja tarjoavat tahot voidaan jakaa julkisluonteisiin ja yksityisiin tuottajiin. Neuvonnasta sekä valtaosin perusparannuksesta (ojitus ja tienteko) vastaavat julkiset palveluorganisaatiot eli lähinnä metsänhoitoyhdistykset ja metsäkeskukset. Metsäsuunnitelmia tekevät alueelliset metsäkeskukset, metsänhoitoyhdistykset ja palveluyrittäjät.

Metsänhoitoyhdistykset käyttävät metsänhoitomaksusta kertyviä varoja metsänomistajien neuvontaan, koulutukseen ja tiedotukseen. Maakunnallista metsänomistajien neuvontaa toteutetaan myös EU-rahoituksella. Ammatilliset oppilaitokset järjestävät koulutusta myös metsänomistajille. Metsäyhtiöt, pankit ja metsäpalveluyrittäjät tarjoavat liiketoimintansa osana neuvontapalveluita metsänomistajille.

Metsäpalveluyritykset tarjoavat metsänomistajille jokseenkin kaikkia samoja palveluita kuin metsänhoitoyhdistyksetkin. Myös metsäyhtiöt ovat laajentaneet palvelutarjontaansa koskemaan puukaupallisien palveluiden lisäksi myös metsänhoitoa.

 

Metsänhoitoyhdistykset
Metsänhoitoyhdistys
on metsänomistajalle tärkein palveluntuottaja. Metsänhoitoyhdistysten lakisääteisenä tehtävänä on huolehtia metsänomistajien eduista ja heidän metsätaloutensa kannattavuudesta. Yhdistykset ovat metsänomistajien perustamia, hallinnoimia, rahoittamia, heidän etujaan ajavia ja heille metsätaloudellisia palveluita tuottavia yhteenliittymiä. Osa yhdistysten neuvontapalveluista on metsänomistajajäsenille maksuttomia. Metsänhoitoyhdistysten toimialueet kattavat koko maan. Vuonna 2012 metsänhoitoyhdistyksiä oli kaikkiaan 103.

 

Metsäkeskus
Suomen metsäkeskuksessa
toimii kaksi toisistaan erillistä yksikköä – Julkiset palvelut -yksikkö ja liiketoiminnan yksikkö Metsäpalvelut.

Julkiset palvelut yksikössä on viisi palvelua: metsävaratieto-, metsäalan edistämis-, rahoitus ja tarkastus-, asiakkuus- ja hallintopalvelut. Toimintaa johdetaan keskusyksiköstä, joka toimii Lahdessa. Julkiset palvelut rahoitetaan pääosin valtion budjetin varoin. Palvelut asiakkaille tuotetaan Metsäkeskuksen 13 alueella, joista yksi on kaksikielinen.

Metsäpalveluiden päätuotteita asiakkaille ovat yksityistien rakentaminen ja kunnostus, suometsien kokonaisvaltainen hoito, metsäsuunnittelu, tiekuntapalvelut sekä siemen- ja taimituotanto. Metsäpalveluilla on kuusi toimialuetta, joiden sisällä toimii lähialuetiimejä. Metsäpalvelut toimii asiakasrahoitteisesti.

 

Metsäpalveluyritykset
Metsäpalveluyritykset tarjoavat metsätalouden palveluja suoraan metsänomistajille sekä metsänhoitoyhdistyksille tai metsäyhtiöille. Yrittäjät tekevät mm. hakkuutyötä, istutusta, raivausta, taimikonhoitoa sekä puutavaran maastokuljetusta. Metsätalouden suunnittelutyötä tekee noin neljännes yrittäjistä.

Metsuriyrittäjät toimivat yleensä kuntatasolla ja osa heistä tarjoaa varsinaisten metsänhoito- ja puunkorjuutöiden lisäksi mm. talonmies- ja rakentamisapua. Tietoa omalla alueella toimivista metsäpalveluyrityksistä saa esimerkiksi paikallisesta metsänhoitoyhdistyksestä ja metsäalan yrittäjien palveluhakemistoista.

hankintamies

Kuva: Mikko Riikilä.


Raakapuun ostajien palvelusopimukset
Puumarkkinoilla on kolme suurta ostajaa, Metsä Group / Metsäliitto Puunhankinta, Stora Enso Oyj ja UPM-Kymmene Oyj, jotka käyttävät käytännöllisesti katsoen kaiken suomalaisen paperi- ja selluteollisuuden käyttöön menevän kuitupuun. Tukki- ja erikoispuiden osalta kilpailua on enemmän, sillä puumarkkinoilla toimii joukko paikallisia, lähinnä yksityisten sahojen raaka-ainehuoltoon erikoistuneita yhtiöitä. Kaikkiaan puuta ostavia yrityksiä on Suomessa useita satoja.

Metsäyhtiöt pyrkivät muodostamaan pysyviä asiakassuhteita yhteistyösopimuksin. Sopimuksella yhtiö sitoutuu ostamaan hakkuusuunnitteen mukaisen määrän puuta vuosittain ja tarjoaa sopimusmyyjille usein hintatakuun tai muita etuja. Metsänomistaja puolestaan sitoutuu tarjoamaan myytäväksi tulevaa puuerää metsäyhtiölle, mutta hänellä ei ole kuitenkaan velvollisuutta myydä puuerää sopimuskumppanilleen.

Metsäyhtiöt tarjoavat asiakkailleen puukaupallisien palveluiden ohella myös metsänhoitopalveluja. Metsänomistajan on mahdollista tehdä metsäpalvelusopimus eli sopia jopa kaikkien keskeisten metsänhoitotöiden toteuttamisesta puunostajaorganisaation kanssa. Raakapuunhankkijat tarjoavat asiakkailleen myös neuvonta- ja asiainhoitopalveluita ja julkaisevat runsaasti tiedotusmateriaalia.

 

Palvelutoimistot
Kaupunkilaismetsänomistuksen lisääntyessä ovat metsäalan organisaatiot, erityisesti metsäyhtiöt, perustaneet suurimpiin kaupunkeihin palvelutoimistoja. Metsänomistaja saa halutessaan niistä kaikista laaja-alaisesti metsällistä perustietoa.

 

Kaupunkilaismetsänomistajien yhdistykset
Lähes kaikissa suurimmissa kaupungeissa toimii muualla kuin asuinpaikkakunnalla metsää omistavien yhdistyksiä tai kerhoja, joiden toiminta-ajatuksena on yleensä tiedon hankinta ja sen välittäminen, metsänomistuksen tai metsäisen harrastuksen aktivointi ja jäsenistön edunvalvonta. Kaupunkilaismetsänomistajat ovat järjestäytyneet myös valtakunnallisesti Suomen Metsätilanomistajien Liitto ry:ksi.

Metsänomistajien liitto on metsänomistajien ja metsänhoitoyhdistysten etujärjestö. Alueellisten liittojen toiminnan tarkoituksena on valvoa toimialueensa metsänomistajien etua vaikuttamalla erityisesti puun markkinointiin ja maankäyttöön liittyviin kysymyksiin. Toinen perustehtävä on metsänhoitoyhdistysten toiminnan kehittäminen.

Liitot ovat Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK r.y.:n jäseniä.

 

Metsähallinto Suomessa

Maa- ja metsätalousministeriö
Maa- ja metsätalousministeriö
johtaa uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön politiikkaa. Ministeriön luonnonvaraosasto vastaa metsätaloutta koskevista asioista. Sen toimialaan kuuluvat Metsähallitus, Suomen metsäkeskus, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio ja Suomen riistakeskus.

 

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio
Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio
on metsäalan asiantuntija. Tapion laatimat metsänhoitosuositukset (Hyvän metsänhoidon suositukset, 2007) ovat keskeinen metsänhoidon ohjausväline.

Tapio ei käytä julkista valtaa, eikä sille kuulu viranomaistehtäviä. Tapio tuottaa metsäammattilaisille ratkaisuja metsän- ja metsäluonnonhoitoon, metsävaratietojen hallintaan sekä metsänomistajien palveluun. Tapio myös ylläpitää Metsä vastaa -sivustoa. Metsälehteä ja metsäalan kirjoja kustantava Metsäkustannus Oy on Tapion tytäryhtiö.

 

Metsähallitus
Metsähallitus
on valtion liikelaitos, jonka hallinnassa on reilut 12 miljoonaa hehtaaria valtion omistamia maa- ja vesialueita. Metsähallituksella on sekä liiketoimintaa että budjettivaroin hoidettavia julkisia hallintotehtäviä (mm. luonnonsuojelu- ja retkeilyalueiden hoito ja eräasiat).

Metsäntutkimuslaitos maa- ja metsätalousministeriön alainen tutkimuslaitos. Metsäntutkimuslaitoksen tehtävänä on edistää tutkimuksen keinoin metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää hoitoa ja käyttöä. Tutkimustehtävänsä lisäksi Metla välittää ajantasaista tietoa metsistä, metsien tilasta ja metsävaroista.

 

Yrityksiä ja järjestöjä
Metsäsektorilla toimii lisäksi lukuisia yrityksiä ja järjestöjä. Osalla organisaatioista hoitaa viranomaistehtäviä tai tekee tutkimustyötä, osa toimii etujärjestönä tai aatteellisena yhteenliittymänä.

Virallisissa yhteyksissä metsänomistajille tärkeimpiä ovat edellä esitettyjen lisäksi alueelliset ympäristökeskukset ja Maanmittauslaitos  sekä verotoimistot .

Suomen Metsäyhdistys ry  on koko metsäalan yhteistyöjärjestö, jonka jäsenjärjestöt kattavat koko metsäsektorin sidosryhmineen. Yhdistyksen tehtävänä on jalostaa metsätietoa jäseniensä, koulujen, tiedotusvälineiden ja päättäjien tarpeisiin. Yhdistyksen tavoitteena on edistää puun käyttöä. Yhdistyksen ylläpitämällä forest.fi-verkkosivustolla on runsaasti yleistä tietoa suomalaisesta metsätaloudesta.

Suomen Metsäsäätiö on metsänomistajien, metsäteollisuuden ja muiden metsätaloudesta toimeentulonsa saavien ryhmien viestinnän rahoittaja. Suomen Metsäsäätiön pääasiallinen rahoituslähde on puukauppojen yhteydessä perittävä vapaaehtoinen menekinedistämismaksu.

 

Metsänhoidon perusperiaatteet

Metsikkötalous

Suomessa metsien hoidossa jäljitellään pohjoisen havumetsävyöhykkeen metsien luontaista kehitystä. Puulajivalinnassa suositaan kotimaisia, paikallista alkuperää olevia lajeja. Metsien käsittelyä säätelee metsälaki ja siihen liittyvä asetus. Laki määrittelee vain metsänhoidon minimitason eli sen, ettei metsää ja sen monimuotoisuutta saa hävittää.

Vaihtelevasta metsäluonnostamme löytyy milloin karuja männiköitä, milloin synkkiä kuusikoita, vähäpuustoisia soita tai valoisia koivikoita. Metsiköt voivat olla yhden puulajin muodostamia tai sekametsiköitä, joissa esimerkiksi mänty ja kuusi tai kuusi ja koivu esiintyvät rinnakkain. Suomessa sanotaankin harjoitettavan metsikkötaloutta, mikä merkitsee sitä, että metsänhoito – uudistaminen, hakkuut ja muut toimet – kohdistuvat metsikkökuvioihin eikä esimerkiksi yksittäisiin puihin. Metsikkökuvio on puustoltaan, kehitysvaiheeltaan ja maapohjaltaan yhtenäinen metsän osa.

Yksittäisiä metsiköitä luokitellaan myös viljavuuden perusteella. Metsätaloudessa viljavuudella tarkoitetaan kykyä tuottaa puuta (m3/ha/v). Siihen vaikuttavat yhdessä ilmasto, maaperä, kasvillisuus ja pinnanmuodostus. Koko maassa erotellaan kivennäismailla metsämaan viljavuuden ja vesitalouden perusteella kuusi kasvupaikkatyyppiä: lehdot, lehtomaiset kankaat, tuoreet kankaat, kuivahkot kankaat, kuivat kankaat ja karukkokankaat. Lehdot ovat viljavimpia ja karukkokankaat äärimmäisen heikkoja kasvupaikkoja. Tuoreet kankaat ovat tyypillisiä mustikkametsiä ja kuivahkot kankaat puolukkametsiä. Lisätietoa: Metsätyypit, Suotyypit.

 

Metsän kehitysvaiheet

Metsän hoidon voidaan karkeasti sanoa olevan uudistamista ja kasvattamista. Uudistamisvaiheessa metsänhoidon painopiste on uuden metsän perustamisessa ja taimikonhoidossa: tavoitteena on saada aikaan uusi, hyvätuottoinen taimikko hakatun metsän tilalle.

Metsikön kasvatusvaiheessa metsänhoidon pääpaino on kasvavan puuston eli puustopääoman hoitamisessa. Kasvatusvaiheen näkyvin toimenpide on metsän harventaminen kasvatushakkuissa. Harvennuksilla tehdään lisää kasvutilaa metsikköön jätettäville puille, jolloin niiden kasvu nopeutuu.

 

Puulajit
Pääpuulajeistamme kuusta ja rauduskoivua kasvatetaan tuoreilla ja runsasravinteisilla mailla, mäntyä taas kuivilla ja karuilla kasvupaikoilla. Näissä olosuhteissa kukin puulaji antaa parhaan taloudellisen tuoton. Lisätietoa: Koivun kasvatus ja käyttö.

Haapojen, leppien, raitojen, pihlajien, tuomien ja katajien metsätaloudellinen merkitys on pieni, mutta niillä on tärkeä merkitys metsäluonnossa. Aivan maamme lounaisosissa kasvaa rehevillä paikoilla luontaisesti myös jaloja lehtipuita eli tammea, lehmusta, vaahteraa, saarnea ja jalavia. Lisätietoa: Jalopuumetsät.

 

Metsäsuunnitelma

Metsiä hoidettaessa ja tulevia toimenpiteitä suunniteltaessa tarvitaan tietoa mm. puustosta, kasvupaikoista ja luontokohteista. Tilakohtainen metsäsuunnitelma on hyvä apuväline metsien pitkäjänteiseen hoitoon ja käyttöön. Lisätietoa: Metsäkoulu.

Metsänomistaja voi vapaasti tilata omiin tavoitteisiinsa räätälöidyn metsäsuunnitelman valitsemaltaan metsäammattilaiselta. Valtio tukee taloudellisesti suunnitelmien laadintaa. Metsäsuunnitelman hankkiminen on hyödyllistä, mutta pakollista se ei ole kuin yhteismetsille. Lisätietoa: Yhteismetsä.

kehitysluokat

 

Metsänuudistaminen

Metsänomistajan kannattaa aina huolehtia uuden taimikon aikaan saamisesta päätehakkuun jälkeen niin nopeasti kuin mahdollista. Jo päätehakkuuta suunniteltaessa on syytä pohtia tulevia uudistamistoimia ja tehdä esimerkiksi ennakkovaraus tarvittavista taimista. Lisätietoja: Metsänuudistaminen.

 

Käytännön uudistamistoimet
Luontaista uudistamista suositellaan käytettäväksi männylle sopivilla melko karuilla kasvupaikoilla. Jotta luontainen uudistaminen onnistuisi, on alueella oltava riittävästi hyvälaatuisia siemenpuita ja lähivuosina odotettavissa hyvä siemenvuosi. Yleensä tarvitaan kevyt maanmuokkaus ja usein myös taimettumista haittaavan vesakon ja muun pienpuuston raivausta. Vettä hyvin läpäisevillä, koivulle sopivilla rinnemailla voidaan luontaista uudistamista käyttää myös koivikon uudistamisessa.

Maanmuokkaus on metsänuudistamisen ratkaisevimpia työvaiheita. Alueelle sopiva, hyvin tehty maanmuokkaus helpottaa luonnontaimien syntymistä ja jouduttaa kylvösiementen ja istutettujen taimien alkukehitystä. Maanmuokkausmenetelmistä kevyin vaihtoehto on laikutus, jossa metsämaan pintakerros rikotaan ja kivennäismaan pinta paljastetaan laikuittain. Laikutus sopii karuille ja hyvin kivisille maille. Äestys on vettä läpäisevillä mailla käytetty muokkausmenetelmä. Siinä traktorin perään liitetty metsä-äes kääntää ja sekoittaa maan pintaa muodostaen sopivia istutus- tai kylvöjuonteita. Mätästys sopii tiivispohjaisille ja voimakkaasti heinittyville alueille. Muokkauskone kääntää maasta mättäitä eli kohoumia, jotka toimivat hyvinä uusien taimien istutusalustoina. Ojitusmätästystä käytetään veden vaivaamissa kohteissa.

Avohakkuussa poistetaan alueelta lähes kaikki puusto. Hakkuun jälkeen aukko täytyy kylvää tai istuttaa. Kylvö sopii parhaiten kuivahkoille ja sitä karummille kankaille. Istutus on varmin metsänuudistamismenetelmä. Hyvin toteutettuna istutuksella saadaan nopeasti aikaan hyvälaatuinen taimikko.

mätäs

Kuva: Erkki Oksanen.

 

Taimien määrän voi helposti määrittää ympyräkoealoilla. Pyörähdettäessä neljän metrin kepillä, vastaa yksi alalle osuva taimi aina 200 tainta hehtaarilla. Siis jos koealalla on 8 tainta, vastaa se 1 600 tainta hehtaarilla.

ympyräkoeala

 

Lahovikaisen, juurikääpäsienen vaivaaman kuusikon tilalle ei kannata perustaa enää uutta kuusikkoa. Mikäli uudistettavalta alalta poistetaan myös tartuntaa levittävät kuusen kannot ja juurakot, voidaan kuusen viljelyä jatkaa. Lisätietoja: Metsäpuiden sienitaudit.

Asutuksen lähellä lehtipuut säilyttävät lähimaiseman valoisana, mutta runsaan hirvikannan alueilla istutuskoivikot päätyvät helposti hirven ruoaksi. Usein metsänomistajan omat mieltymykset ja kasvatuksen tavoitteet voivat vaikuttaa puulajivalintaan ja viljelytapaan. Lisätietoja: Taajamametsät, Metsä maisemassa.

 

Taimikonhoito

Taimikonhoitoon kuuluvat kaikki taimikon kehitystä tukevat toimenpiteet. Ensimmäisten vuosien aikana on huolehdittava, ettei kasvunsa alussa oleva taimikko tuhoudu heinikon alle. Taimikon varhaishoito on osa metsälain mukaista metsän uudistamisvelvoitetta.

heinintää

Kuva: Hannu Jauhiainen.

Taimikkoon syntyy usein sen kehitystä haittaavaa lehtipuuvesakkoa, joka joudutaan poistamaan 5–10 vuoden kuluttua uudistamisesta. Yleisimmin vesakko perataan taimikosta raivaussahalla. Lisätietoja: Raivaamaan.

Varsinaisessa taimikonhoidossa valitaan puut, jotka pystyvät varttumaan laatupuiksi. Tavoitteena on, että tämän jälkeen taimikossa kasvaa terveistä ja hyvälaatuisia puita melko tasaisesti 2–2,5 metrin välein. Varttuneessa taimikossa kannattaa luonnonhoidon vuoksi säästää pensaat, kuten katajat ja pensasmaiset pajut; aukkopaikkoihin kelpaa puu kuin puu. Taimikonhoitotyöhön voi saada valtion rahoitustukea eli ns. kemera-tukea.

Jos taimikonhoito laiminlyödään, tiheä puusto ei pysty järeytymään ensimmäisten vuosikymmenten aikana. Voimakkaassa ylitiheydessä puiden latvukset supistuvat vähitellen pieniksi tupsuiksi ja kasvu tyrehtyy. Nuoren metsän hoitoon sekä energiapuun korjuuseen ja haketukseen voi saada kestävän metsätalouden rahoituslain mukaista tukea.

 

Kemera
Valtio kannustaa yksityismetsänomistajia pitkäjänteiseen ja kannattavaan metsätalouteen tukemalla metsien hoitoa ja puuntuotantoa. Valtion rahoitusta voi myös saada ympäristötukena normaalia velvollisuutta laajempaan monimuotoisuuden turvaamiseen ja luonnonhoitoon. Metsäkeskukset päättävät rahoituksen myöntämisestä rahoitushakemusten perusteella kohteittain. Päätökset perustuvat kestävän metsätalouden rahoituslakiin eli ns. kemera-lakiin ja siihen liittyviin muihin säännöksiin. Valtion tukien lähtökohtana on, ettei tukea myönnetä kaupallisiin hakkuisiin. Tukea ei myöskään myönnetä toimiin, jotka on määrätty lain mukaan metsänomistajan velvollisuuksiksi.

Metsänhoitotöiden tukena maksetaan yleensä tietty hehtaarikohtainen euromäärä, joka kattaa osan aiheutuvista kuluista. Valtion rahoittamia metsänhoito- ja metsänparannustöitä voi metsänomistaja tehdä itse, mutta niitä toteuttavat myös metsäkeskukset, metsänhoitoyhdistykset, metsäpalveluyrittäjät sekä puun ostajien organisaatiot. Lisätietoja: Metsänhoitokortisto.

 

Suometsien hoito
Uudisojituksia eli luonnontilaisten soiden ojituksia ei ole valtion tuella tehty enää 1980-luvun jälkeen. Sen sijaan vanhojen ojitusalueiden ojien kunnostusta tuetaan, sillä se on tärkeää, silloin kun alueella on muuten hyvä puuntuottokyky, mutta maaperä on ojien tukkeentuessa uudelleen vettymässä. Kunnostusojituksen yhteyteen on järkevää keskittää muutkin hoitotoimenpiteet, kuten puuston harvennus, taimikonhoito ja terveyslannoitus. Valtio pyrkii erityisesti tukemaan kasvatuskelpoisten suometsien kokonaisvaltaista hoitoa. Erityistä huomiota kiinnitetään vesiensuojeluun, jonka kustannukset suometsien hoidon yhteydessä rahoitetaan kokonaan valtion tuella. Lisätietoja: Suot ja suometsät, Suotyypit ja turvekankaat.

 

Metsätiet
Metsätien läheisyydellä on aina myönteinen vaikutus puun ja metsäpalstan hintaan. Tieverkon rakentamisessa pyritään siihen, että metsäkuljetusmatkat eivät olisi puolta kilometriä pitempiä. Sekä perusparannukseen että uuden tien tekoon voi saada valtion tukea. Tukea suunnataan erityisesti vanhojen metsäteiden kunnostamiseen.

 

Kasvatus- ja uudistushakkuut

Metsänkäyttöilmoitus
Pääsääntöisesti kaikista myyntihakkuista ja metsälain tarkoittamien erityisen tärkeiden elinympäristöjen käsittelystä tulee tehdä metsänkäyttöilmoitus. Metsänkäyttöilmoitus toimii metsälain valvonnan apuvälineenä. Lomake tulee palauttaa metsäkeskukseen viimeistään kaksi viikkoa ennen hakkuun tai muun toimenpiteen aloittamista.

Metsänkäyttöilmoituksesta huolehtiminen on metsänomistajan vastuulla, mutta käytännössä pystykaupoissa ilmoituksen toimittaa yleensä puun ostaja. Jos puukaupasta vastaa metsänhoitoyhdistys tai metsäpalveluyritys, huolehtii palvelun tarjoaja yleensä myös metsänkäyttöilmoituksesta. Jos ilmoituksen jättäminen viivästyy tai se laiminlyödään, seurauksena voi olla sakkorangaistus. Lisätietoja: Puukauppa.

 

Harvennushakkuut hoitavat metsää
Harvennuksen tavoitteena on avartaa kasvatettavaksi valittavien puiden elintilaa ja vähentää puiden välistä kilpailua. Tämän ansiosta puiden paksuuskasvu nopeutuu ja puut järeytyvät nopeasti tukkipuiksi. Tukkipuun osuus puumäärästä kasvaa. Tällöin puuston arvo lisääntyy ja puhutaan arvokasvusta.

Metsikön kiertoajan taloudellinen tulos koostuu harvennus- ja päätehakkuutulojen sekä kustannusten määrästä ja ajoittumisesta. Harvennustuloilla on suuri taloudellinen merkitys. Hakkuutuloista noin kolmannes saadaan harvennuksista. Koska harvennustulot saadaan selvästi aikaisemmin kuin päätehakkuutulot, parantavat harvennukset oleellisesti metsänkasvatuksen kannattavuutta. Varhemmin saadut rahat on siis mahdollista sijoittaa tai niillä voidaan maksaa velkaa pois. Kun korkovaikutus otetaan huomioon, harvennusten ansiosta metsän tuotto kiertoaikana kaksinkertaistuu. Lisätietoja: Metsänomistajan rahakirja.

 

Ensiharvennus
Harvennushakkuun aika on, kun metsästä saa myyntikelpoisen erän puutavaraa tai viimeistään silloin, kun puuston latvuksessa alkaa näkyä merkkejä ylitiheydestä. Ylitiheässä metsässä puiden latvukset pienenevät liikaa ja puusto menettää kasvukykyään. Latvusten kunto arvioidaan valtapuista, ei toisten alle jääneistä, kurjistuneista puista.

Karkeasti sanoen ensiharvennuksessa poistetaan noin puolet puista ja jäljelle jää korkeintaan tuhatkunta runkoa hehtaarille. Yleensä ensimmäinen harvennushakkuu tulee ajankohtaiseksi, kun puuston valtapituus, eli paksuimpien puiden keskipituus, on 12–15 metriä. Puuston ikä riippuu kasvupaikasta ja puulajista: Viljavan maan rauduskoivikko voidaan harventaa jo 20-vuotiaana, karumpien maiden männiköt varttuvat sopivaan ensiharvennusvaiheeseen useita kymmeniä vuosia vanhempina.

Ensiharvennusta joudutaan aikaistamaan, jos taimikon harvennuksia on laiminlyöty. Vaikka ensiharvennus ei olisi hakkuutuloilla mitaten kannattavaa, on se siitä huolimatta tulevan kehityksen kannalta välttämätöntä tehdä.

 

Myöhemmät harvennukset
Puuston järeytyminen eli lihominen tukkipuukokoon edellyttää ensiharvennuksen jälkeen ainakin yhtä, joskus jopa kolmea, harvennuskertaa. Harvennushakkuut kannattaa aina tehdä ajoissa, ennen kuin kasvatettavan puuston kasvu hidastuu tai puita alkaa kuolla ylitiheyden vuoksi.

Harventamalla kasvuvoima ohjataan valituille puille, jotka kasvavat paksuutta voimakkaasti.

Harvennushakkuu on mahdollista toteuttaa monella eri tavalla. Harvennuksen voimakkuudessa kannattaa ottaa huomioon myös mahdolliset myrsky- ja lumituhoriskit. Metsänomistajan kannattaa keskustella omista puunkasvatuksen tavoitteistaan ja hakkuutulojen odotuksistaan metsäammattilaisen kanssa ennen harvennushakkuun toteuttamista.

harvennus

Kuva: Vastavalo.

 

Uudistushakkuut
Ikääntyvä metsä menettää kasvukykyään ja vastustuskykyään erilaisia tuhoja vastaan. Karkeasti voi sanoa, että havupuut saavuttavat taloudellisessa mielessä uudistamisiän Etelä-Suomessa 70–100 vuoden iällä. Pohjois-Suomessa uudistuskypsä metsä on useimmiten yli 100-vuotiasta. Koivikot uudistetaan aiemmin eli usein jo 50–70-vuotiaina.

Metsää voidaan tarkastella sijoituskohteena, jossa omaisuus on kiinni kasvavassa puussa ja puun kasvu on investoinnin tuottoa. Taloudellisesti tarkasteltuna metsä on uudistuskypsää, kun sen uudistaminen tulee metsänomistajalle kasvattamista kannattavammaksi. Tämä raja määräytyy metsänomistajan oman tuotto-odotuksen ja vaihtoehtoisten sijoitustuottojen mukaan. Jos metsänomistaja odottaa metsältään 5 %:n tai sitä parempaa tuottoa, kannattaa uudistamiseen yleensä ryhtyä jo ennen metsänhoitosuosituksissa esitettyä uudistamisajankohtaa. Jos taas metsään kohdistuu paljon muita kuin taloudellisia arvoja, taloudellisesti uudistuskypsän metsän voi säilyttää hakkaamattomana. Lisätietoja: Metsänomistajan rahakirja.

 

Luontaiseen uudistamiseen tähtäävät hakkuut
Siemenpuu-, suojuspuu- ja kaistalehakkuita nimitetään luontaisen uudistamisen hakkuiksi. Luontainen uudistaminen edellyttää lähestulkoon aina maanmuokkausta.

Aika ajoin pohditaan myös mahdollisuuksia eri-ikäisen metsän jatkuvaan kasvatukseen. Tällöin hakkuissa poimitaan toistuvasti pääasiassa metsän suurimpia puita. Poimintahakkuu edellyttää jatkuvaa luontaista uudistumista. Luonnontilaisilla soilla ja Lapin tunturimetsissä metsät kasvavat luonnostaan eri-ikäisinä. Lisätietoja: Poiminta- ja pienaukkohakkuut.

Männyn luontainen uudistaminen onnistuu kuivahkoilla ja sitä karummilla kasvupaikoilla, myös turvemailla, jättämällä 50–150 kpl hyvälaatuisia siemenpuita. Siemenpuut poistetaan, kun alue on taimettunut.

Pienialaisissa kohteissa voidaan luontainen uudistaminen toteuttaa ilman siemenpuita tekemällä korkeintaan 50 metriä leveä avoin kaistale. Kaistaleen molemmilla puolilla tulee olla siemennyskykyistä männikköä. Lisätietoja: Metsänuudistaminen.

Kuusen luontainen uudistaminen on mäntyä vaikeampaa, sillä kuusi viihtyy rehevämmillä kasvupaikoilla, missä yleensä kilpailevaa pintakasvillisuuttakin on enemmän. Kuusen luontainen uudistaminen voi onnistua turvekankailla suojuspuu- tai kaistalehakkuumenetelmällä. Menetelmä on monivaiheinen ja epävarma.

Rauduskoivu on viljavimpien maiden puulaji, jota voi uudistaa luontaisesti keskikarkeilla rinnemailla siemenpuuhakkuulla tai pienialaisena aukkona (alle 1 hehtaari) reunametsän siemennystä hyödyntäen. Luontainen uudistaminen edellyttää voimakasta maan muokkausta. Hieskoivu uudistuu tehokkaasti soistuneille kankaille ja turvemaille, mutta syntyvän puuston arvo on vähäinen. Lisätietoja: Koivun kasvatus ja käyttö.

 

Avohakkuu
Avohakkuuseen turvaudutaan silloin, kun metsässä ei ole luontaisen uudistamisen mahdollisuuksia tai avohakkuu ja metsänviljely arvioidaan luontaista uudistamista kannattavammaksi. Avohakkuussa poistetaan lähes kaikki puut, pystyyn jätetään luonnon monimuotoisuuden tai maiseman kannalta arvokkaita puita tai puuryhmiä. Metsien sertifiointi edellyttää, että avohakkuussa puita säästetään vähintään viisi runkoa hehtaarilla ensisijaisesti puuryhminä. Säästöpuiksi suositellaan myrskynkestäviä, kookkaita lehtipuita, vanhoja, edellisen puusukupolven puuyksilöitä sekä jaloja lehtipuita.

Avohakkuun jälkeen alueelta raivataan tarvittaessa alueelle jääneet pienpuut (jätepuusto), maa muokataan ja sen jälkeen kylvetään tai istutetaan.

 

Metsätalouden menot ja tulot

Kustannukset

Metsätalouden harjoittajalla on vähän säännöllisesti toistuvia pakollisia maksuja. Metsänhoitomaksu on ollut lakiin perustuva veroluontoinen meno, joka sekin on lakisääteisenä maksuna poistumassa.

Jos tilalla on metsätie- tai ojituslainoja, niistä koituu vuotuiset lyhennys- ja korkomenot. Metsätien kunnossapidosta aiheutuu kuluja, ja niitä saattaa aiheutua myös ojitusalueen kunnossapidosta.

Metsässä sattuvien äkillisten vahinkojen, kuten mm. metsäpalojen sekä myrsky- ja lumituhojen, varalta voi ottaa metsävakuutuksen. Vakuutusmaksu vaihtelee tilan koosta, sijainnista ja vakuutusturvan kattavuudesta riippuen. Palvelumaksuja ja tarvikekuluja syntyy metsänhoitotöistä.

Uudistushakkuun jälkeiset uudistamismenot ovat väistämätön kuluerä. Metsänuudistamisen keskikustannukset vaihtelevat toimenpiteiden mukaan.

Taimikonhoidosta aiheutuneet kulut riippuvat uudistamistavasta ja kasvupaikasta sekä poistettavan puuston määrästä ja koosta. Taimikonhoitoon ja muutamiin muihinkin metsänkasvatuksen kuluihin voi tietyin ehdoin saada valtiolta rahoitustukea.

 

Puunmyyntitulot

Metsän kiertoajan kuluessa puunmyyntituloja kertyy sekä harvennushakkuista että uudistushakkuista. Pääosa hakkuutuloista kertyy uudistushakkuista. Tilan metsien ikärakenne vaikuttaa hyvin paljon koko metsälön hakkuumahdollisuuksiin.

Ensiharvennuksissa myyntitulot ovat vielä vähäiset. Toisessa harvennuksessa voidaan odottaa puukauppatuloa, sillä metsiköstä saadaan jo tukkipuuta. Puun hintaan vaikuttavat yleisen hintatason lisäksi alueella vallitseva kysyntä, myytävä puulaji, leimikon korjuutekniset olosuhteet, hehtaarikohtainen hakkuukertymä ja leimikon koko.

Uudistushakkuussa on harvennushakkuita paremmat mahdollisuudet kilpailuttaa leimikkoa eri ostajilla ja saavuttaa siten mahdollisimman korkea kantohintataso. Myös erikoispuun erottaminen leimikosta on joskus mahdollista, mikä voi nostaa leimikon arvoa huomattavastikin. Uudistushakkuussa lähes koko kertymä (80–90 %) on tukkipuuta, jos puusto on tervettä ja metsikkö aikanaan harvennettu. Ilman oikeaan aikaan toteutettuja harvennushakkuita jää tukkipuukertymä yleensä 70 prosenttiin hakkuumäärästä tai jopa sen alle.

Hakkuukertymä uudistushakkuissa on yleisesti Pohjois-Suomessa 150–250 kuutiometriä ja Etelä-Suomessa 200–350 kuutiometriä hehtaarilta. Kuutiomäärään vaikuttaa paljon kasvupaikka ja metsikön aiempi käsittely. Lisätietoja: Metsieni kirja.

 

Suuret tulot ja pienet menot?

Metsänhoidon kustannukset ovat metsän kiertoajalle laskettuna keskimäärin noin 15–20 prosenttia metsätulosta. Niin menoissa kuin tuloissakin on suuria eroja. Intensiivinen kasvatus vaatii suuret panostukset, mutta onnistuessaan myös tulot ovat suuret ja niitä saadaan varhain. Pienillä panoksilla tai totaalisella toimettomuudella puuston arvokasvu jää yleensä alhaiseksi.

Jos omatoiminen metsänomistaja ei vaadi omasta metsätyöstään laskennallisesti palkkaa, vaan pitää sitä hyötyliikuntaharrastuksena, saa hän metsästään sitä enemmän tuottoja, mitä enemmän hän hoitaa metsäänsä itse. Hehtaarin istuttaminen, varhaisperkaus tai taimikonhoito vie omatoimiselta metsänomistajalta pari kolme päivää työlajia kohden.

Jos haluaa omalla työllä parantaa metsätaloutensa kannattavuutta, mutta aikaa ei ole kovin paljoa, kannattaa panostaa omatoimiseen istutukseen, jossa oman työn tuoma hyöty on suurimmillaan. Urakkaan ei kuitenkaan kannata ryhtyä ilman riittävää opastusta, sillä istutuksen onnistuminen on edellytys tulevalle kehitykselle: kuivuuteen kuolleet taimet eivät kasva.

Varhaisperkaus on aikatauluiltaan joustavampaa kuin istutus ja siksi se sopii hyvin monelle etämetsänomistajalle. Työajankohdan voi valita vapaammin ja jaksottaa vaikkapa useille viikonlopuille, toisin kuin istutuksen, joka on tehtävä juuri silloin, kun taimet toimitetaan istutusalalle. Lisätietoja: Metsänomistajan rahakirja, Juurikkalan 500 mottia.

 

Metsäluonnon hoitaminen

Luonnonhoito talousmetsissä

Luonnonsuojelullista syistä noin 12,5 % metsäalasta on rajattu osin tai kokonaan talouskäytön ulkopuolelle. Tiukasti suojellut alueet ovat pääsääntöisesti valtion omistuksessa. Metsälaki ja kestävän metsätalouden rahoituslaki sisältävät metsäluonnon suojelua ja -hoitoa koskevia säädöksiä. Lähes kaikki yksityismetsät kuuluvat myös alueelliseen metsäsertifioinnin piiriin.

Arvokkaiksi elinympäristöiksi kutsutaan laajasti metsäluonnon kohteita, joilla on erityistä merkitystä luonnon monimuotoisuudelle. Osa arvokkaista elinympäristöistä on turvattu metsälain ja luonnonsuojelulain säädöksillä. Näitä kutsutaan usein ”lakikohteiksi”. Elinympäristöjen ominaisuuksien turvaamista edistetään myös metsänomistajan omaehtoisella päätöksellä metsäsertifioinnin tai suositusten mukaisesti. Lisätietoja: Metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt.

Arvokkaiden elinympäristöjen säilyminen on tärkeää, jotta monien harvinaisten lajien elinmahdollisuudet talousmetsissä turvattaisiin. Metsäluonnon uhanalaisimpia lajeja ovat lahopuuta hyödyntävät vanhojen metsien lajit, vanhojen lehtipuiden lajit ja rehevien lehtometsien lajit. Niiden elinmahdollisuuksia voidaan parantaa jättämällä metsään niin pystyssä kuin maapuuna olevaa lahopuuta sekä säästämällä suuria lehtipuita ja lehtipuuryhmiä. Jo taimikkovaiheesta alkaen tulisi havumetsiin jättää jonkin verran lehtipuuta. Samoin koko metsän kehityskierron ajan on hyvä säästää pensaita ja muuta alikasvosta eläinten ravinnoksi ja suojaksi.

Vesiensuojelu on tärkeää maanmuokkausten ja kunnostusojitusten yhteydessä, jotta vältetään vesistöjä rehevöittävien kiintoaineiden huuhtoutuminen. Myös riistan elinympäristöt tulisi tunnistaa ja käsitellä siten, että riistan lisääntymis- ja elinmahdollisuudet eivät heikkenisi.

 

Metsälain erityisen tärkeät elinympäristöt

Metsälain 10 §:ssä määritellään metsäluonnon erityisen tärkeät elinympäristöt, joiden ominaispiirteitä ei saa muuttaa. Tämä ei tarkoita täydellistä hakkuukieltoa, vaan mahdolliset hakkuut tulee toteuttaa niin, että luonnon monimuotoisuutta ylläpitävät ominaispiirteet säilyvät.

Yhteistä näille kohteille on, että ne ovat pienialaisia, luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia ja selvästi ympäristöstään erottuvia. Metsälain mukaisia luontokohteita on yksityismailla alle prosentti metsämaan pinta-alasta ja kohteiden keskikoko on noin 0,6 ha.

Metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat

1. pienvesien välittömät lähiympäristöt (lähteet, purot, norot, pienet lammet)

2. rehevät korvet ja Lapin läänin eteläpuolella sijaitsevat letot

3. rehevät lehtolaikut

4. pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla

5. rotkot ja kurut

6. jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät

7. karukkokankaita vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat.

 

Luonnonsuojelulain kohteet

Luonnonsuojelulaissa määritellään suojeltaviksi metsäisiksi luontotyypeiksi luontaisesti syntyneet jalopuumetsiköt, pähkinäpensaslehdot ja tervaleppäkorvet, jotka ovat luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia. Luonnonsuojelulain mukaisten luontotyyppien ominaispiirteitä ei saa muuttaa. Ympäristökeskukset kartoittavat luonnonsuojelulain mukaisia kohteita ja valvovat luonnonsuojelulain toteutumista.

Luontotyyppien lisäksi luonnonsuojelulaissa ja -asetuksessa on määritelty rauhoitetut, uhanalaiset ja erityisesti suojeltavat eliölajit. Lisäksi Euroopan unionin lainsäädäntö suojelee joitakin lajeja. Luonnonsuojelulain vaikutus ulottuu eliöyksilöiden suojelusta niiden elinympäristöihin. Rauhoitettujen lajien merkityt pesäpuut ja suurten petolintujen säännöllisesti käyttämät pesäpuut ovat rauhoitettuja. Myöskään erityisesti suojeltavien lajien säilymiselle tärkeitä esiintymispaikkoja ei saa hävittää eikä heikentää.

Metsänomistaja voi omasta aloitteestaan hakea ympäristökeskukselta suojelualueen perustamista omaan metsäänsä, jos suojeltavassa kohteessa on erityisiä ympäristöarvoja. Hän voi hakea myös luonnonmuistomerkin rauhoittamista. Rauhoitettavia luonnonmuistomerkkejä voivat olla huomattavat tai harvinaiset puut tai puuryhmät, siirtolohkareet tai muut erityiset luonnonmuodostumat. Päätöksen luonnonmuistomerkin rauhoittamisesta tekee kunnan ympäristötoimi. Lisätietoa luonnonsuojelusta saa alueellisista ympäristökeskuksista (www.ymparisto.fi).

 

Metsien sertifiointi

Metsäsertifikaatilla osoitetaan, että metsiä hoidetaan ja käytetään ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla. Puun alkuperäsertifioinnilla voidaan osoittaa, millaisesta metsästä tuotteeseen käytetty puu on peräisin. Suomessa käytetään kahta metsäsertifiointijärjestelmää FSC:tä sekä laajemmin FFCS:tä joka, perustuu alueelliseen ryhmäsertifiointiin. Sertifioitavana alueena on tällöin joko metsäkeskuksen tai metsänhoitoyhdistyksen alue ja seurannassa arvioidaan, miten hyvin sertifioinnin kriteerit eli vaatimukset täyttyvät tämän alueen metsien hoidossa ja käytössä.

Metsänhoitoyhdistysten jäsenet ovat automaattisesti mukana sertifioinnissa. Pakollista mukanaolo ei kuitenkaan ole. Sertifioinnista ei aiheudu metsänomistajalle kustannuksia. Suomen metsäalasta 95 % on sertifioitua. Lisätietoja: www.pefc.fi sekä www.finland.fsc.org.

 

Maisemanhoito

Metsänomistaja voi vaikuttaa monin tavoin metsämaiseman kauneuteen. Pääsääntöisesti metsänomistajalle ei ole säädetty maisemanhoidollisia velvoitteita. Kaavoissa voi joskus olla toimenpiderajoituksia maiseman suojelemiseksi. Tuolloin hakkuisiin tai maaperän käsittelyyn tarvitaan maankäyttö- ja rakennuslain mukainen maisematyölupa. Lupaa haetaan kunnasta. Lisätietoja: Metsä maisemassa.

Ranta- ja tienvarsimetsät sekä asutuksen lähimetsät ovat maisemallisesti tärkeitä alueita. Näiden hakkuissa voi maiseman hoitamiseksi jättää suojakaistaleita, maisemapuita tai maisemapuuryhmiä, suosia haluttuja puulajeja tai avata tarkoituksellisesti näkymiä.

 

Puukauppa

Puunmyyntisuunnitelma

Aloite puukauppaan voi syntyä monella tapaa. Metsänomistaja saattaa tietää, että omissa metsissä olisi harvennustarvetta tai tilalla on varttunutta metsää. Metsäsuunnitelmassa voi olla merkintöjä hakkuukypsyydestä tai hoidollisista tarpeista. Rahantarve voi olla myös syynä siihen, että metsäammattilaisen kanssa lähdetään etsimään mahdollisia hakkuukohteita. Puukauppa voi lähteä liikkeelle myös ostajaorganisaation aloitteesta tai metsäneuvojan yhteydenotosta.

Puunmyynti kannattaa pyrkiä ajoittamaan sellaiseen ajankohtaan, jolloin puun hinta on korkea. Tavallinen pienehkön metsäpalsan omistaja ei tee puukauppoja edes joka vuosi. Siksi ei voi olettaa, että metsänomistajalla olisi aina ajantasainen tieto markkinatilanteesta. Puukauppaa harkitsevan kannattaakin aloittaa puukaupan suunnittelu ottamalla yhteyttä paikalliseen metsänhoitoyhdistykseen tai puunostajaan saadakseen ajantasaista tietoa markkinatilanteesta. Puun hintakehityksestä saa tietoa myös esim. Metsälehdestä (www.metsalehti.fi) ja Metsäntutkimuslaitoksen ylläpitämästä hintatilastosta (www.metinfo.fi).

Kun ajatus kaupan tekemisestä on syntynyt, alkaa leimikon suunnittelu. Tämä tarkoittaa sitä, että etsitään ja rajataan hakattava alue. Päätetään, miten metsää hakkuussa tullaan käsittelemään eli onko aikeena esimerkiksi harventaa vai päätehakata alue. Samalla arvioidaan, millaista puuta (tukkia, kuitupuuta) ja minkä verran hakkuussa saataisiin. Näiden tietojen perusteella syntyy myös käsitys siitä, paljonko myyntituloja saataisiin.

Voimassa olevassa metsäsuunnitelmassa näkyvät kuviokohtaiset hakkuuehdotukset ja suositeltavat toteutusajat. Metsän hakkuuta rajoittavat mm. metsälain säädökset. Uudistamishakkuissa metsiköltä edellytetään tiettyä keskiläpimittaa tai ikää. Harvennushakkuun jälkeen metsään on aina jätettävä kasvamaan riittävästi hyvälaatuista puustoa.

Harvennushakkuissa metsikössä pitää olla riittävästi lähtöpuustoa, jotta hakkuu on kannattavaa. Ensiharvennukset on tehtävä ajallaan, vaikka välitöntä tuloa ei tulisikaan.

Yli-ikäisissä kuusikoissa hakkuiden siirtäminen aiheuttaa kasvutappioita. Etelä-Suomen kuusikoissa esiintyy tyvilahoa, jonka saastuttamissa metsissä arvokasta kuusitukkia siirtyy sahan sijasta sellutehtaan vähempiarvoiseksi raaka-aineeksi. Lisätietoja: Metsäpuiden sienitaudit.

Uudistushakkuut ja tukkivaltaiset harvennushakkuut yleensä myydään pystykaupalla, sillä puunostajien hinnoittelussa niissä ei jää hankintatyölle katetta. Metsänomistajan on työ eli hankintatyö on kannattavinta yleensä kuitupuuvaltaisissa leimikoissa silloin, kun korjattavan puun määrä on alle 125 m3:n ja työtulo on verotonta. Lisätietoja: Metsäkoulu.

Jos hakattavaksi sopivia kuvioita on useita, kannattaa puunmyyntisuunnitelman teossa ottaa huomioon eri puutavaralajien kysyntä ja hintataso ja valita kohteet sen mukaan. Kysynnän vaihtelut ovat nykyään nopeita.

Tarjousten kilpailuttaminen on tärkeää, mutta tarjousten vertailu ei ole aivan yksinkertaista. Ostotarjouksissa on syytä vertailla

  • eri puutavaralajien yksikköhintoja (€/m3 puulajeittain tukki, kuitu, pikkutukki)
  • minimiläpimitat
  • katkonta
  • erikoispuutavaralajit ja niiden hinnoittelu.

Lisätietoja: Puukauppa.

 

Puukauppaa tehtäessä käytetään monia vakiintuneita lyhenteitä ja termejä, joiden tunteminen helpottaa asiakirjoihin perehtymistä. Lisätietoja: Tuhat tärkeää termiä.

 

Tukkipuu
Rungon järein osa, jota käytetään pääasiassa sahatavaran valmistukseen.

  • MÄT = mäntytukki
  • KUT = kuusitukki
  • KOT = koivutukki

 

Kuitupuu
Pieniläpimittaiset rungot ja tukkirunkojen osat, joita käytetään pääasiassa sellu- ja paperiteollisuuden raaka-aineena, joskus myös energiapuuna.

  • MÄK = mäntykuitu
  • KUK = kuusikuitu
  • KOK = koivukuitu
  • LEK, MUK = muu kuitu, lehtikuitu tai polttopuu

 

Kantohinta
Pystykaupassa maksettava puun hinta, joka sisältää raaka-aineen käyttöarvon ja laatuominaisuudet. Hintaan ei kuulu hakkuu- eikä metsäkuljetuskustannuksia.

 

Hankintahinta
Puutavaran hinta, joka sisältää puun arvon sekä puutavaran hakkuun ja lähikuljetuksen hinnan.

 

Katkonta (= apteeraus)
Puun rungon katkaisukohtien määrittäminen. Mitta- ja laatuvaatimusten mukaan puu jaetaan eri puutavaralajeiksi, esim. tukki, kuitu, pylväs, parru.

 

Puutavaran mittaus

Puukauppasopimuksessa sovitaan myydyn puuerän mittaustavasta. Pystykaupassa maksetaan yleensä arvioidun puumärän perusteella myyjälle ennakkomaksua jo ennen korjuuta ja lopullinen puukauppamaksun määrä todetaan luovutusmittauksen perusteella. Mittayksikkönä on kiintotilavuus kuutiometreinä eli pyöreät puut kuorineen muutetaan laskennallisesti ”umpipuuksi”.

Hakkuukonemittausta (”motomittaus”) käytetään luovutusmittauksena jo lähes kaikissa pystykaupoissa. Valtaosa hankintakauppojen puusta mitataan tehtaalla.

Komatsu Forest

Kuva: Komatsu Forest.

 

Metsäverotus

Myyntitulojen verotus

Kaikkia metsänomistajia verotetaan myyntitulojen perusteella. Puunmyynnistä sekä esimerkiksi vakuutuskorvauksista saadut tulot ovat metsätalouden pääomatuloa. Vastaavasti metsätalouden kulut ovat metsätalouden menoja, jotka voidaan vähentää tuloista. Jos tuloja on menoja enemmän, kertyy metsätalouden verottavaa tuloa. Jos taas menoja on tuloja enemmän, syntyy metsätalouden alijäämä. Se voidaan vähentää muista pääomatuloista tai ansiotuloista.

Metsätalouden veroilmoitus annetaan 2C-lomakkeella. Viimeinen palautuspäivä on merkitty postissa saapuvaan lomakkeeseen.

 

Muistiinpanovelvollisuus

Metsänomistaja on velvollinen tekemään muistiinpanot metsätalouden tuloista ja menoista. Jos metsänomistaja on arvonlisäverorekisterissä, pitää myyntiverotuksen tapahtumat kirjata ilman arvonlisäveron osuutta ja arvonlisävero kirjata erikseen. Tulo- ja menotositteita ei liitetä veroilmoitukseen, vaan ne pitää numeroida muistiinpanomerkintöjen mukaisesti ja säilyttää kuusi vuotta verovuoden päättymisestä.

 

Kassaperiaate

Metsätalouden tulojen ja menojen kirjauksessa noudatetaan kassaperiaatetta. Eli metsätalouden todelliset tulot ja menot kirjataan muistiinpanoihin sille päivämäärälle, jolloin ne on maksettu. Puukaupan tekemisen tai puunkorjuun ajankohta eivät siten ratkaise tulojen verovuotta.

 

Vähennettävät menot

Metsätalouden pääomatuloista voidaan vähentää tulonhankkimismenoina kaikki metsätalouden harjoittamiseen liittyvät kulut. Vuosimenoina vähennetään verovuonna maksetut puun kasvatuksen ja metsätalouden hallinnon menot, esimerkiksi palkkausmenot, vakuutusmaksut, metsänhoitomaksu, metsätalouden rakennuksiin ja niiden rakennuspaikkoihin kohdistuva kiinteistövero, tarvikehankintojen menot sekä metsänhoitoyhdistysten ja metsäkeskusten toimitusmaksut sekä omat matkakulut.

Isommat ja pysyvämmät hankinnat, kuten koneiden hankinta-, rakennus-, metsäteiden rakentamis- ja ojitusmenot, vähennetään vuotuisin poistoin useamman vuoden aikana. Osan ostetun metsätilan hinnasta saa vähentää ns. metsävähennyksenä.

 

Menovaraus

Halutessaan metsänomistaja saa siirtää enintään 15 % verovuoden metsätalouden pääomatuloistaan verotettavaksi myöhemmin. Menovaraus tarkoittaa käytännössä sitä, että osan verovuoden tuloista, ja niistä koituvista veroista, voi lykätä seuraaville vuosille, jolloin esimerkiksi taimikonperustamiskulut ovat suuret, mutta merkittäviä päätehakkuutuloja ei saada.

 

Ennakkovero

Puunostaja tekee puun myyntituloista ennakonpidätyksen puukauppatilitysten yhteydessä. Ostaja toimittaa tiedot ennakonpidätyksistä verottajalle. Puukaupan tulot kirjataan aina maksuvuoden verotukseen.

 

Arvonlisäverotus

Arvonlisäverolliseen toimintaan liittyy muistiinpano- ja tilitysvelvollisuus. Tilitettävät arvonlisäverot on maksettava seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä tai on haettava mahdollista maksettujen arvonlisäverojen palautusta. Metsänomistaja on arvonlisäverovelvollinen, jos vuosittaiset myynnit ylittävät 8 500 euron määrän. Alv-velvolliseksi kannattaa hakeutua, vaikka myynnit jäisivät rajan alle. Verotoimisto, metsänhoitoyhdistys tai puunostaja osaa kertoa, miten arvonlisäverovelvolliseksi ilmoittaudutaan tai hakeudutaan. Tämän jälkeen alv-velvollisuus jatkuu, kunnes elinkeinotoiminta lopetetaan.

Metsänomistajan kannalta arvonlisävero ei oikeastaan ole vero, vaan läpikulkuerä. Puukaupassa arvonlisäveron maksaa ostaja ja metsänomistajan on tilitettävä se edelleen valtiolle. Ostamiensa tarvikkeiden ja palvelujen alvit metsänomistaja maksaa itse, mutta saa verottajalta takaisin.

Puukauppamaksun mukana tullut alv on valtion rahaa ja vain lainassa. Metsänomistajan on varauduttava maksamaan vähennykset ylittävä osa valtiolle seuraavan vuoden helmikuun lopussa. Sekä tulojen että menojen arvonlisäverot käsitellään erillään varsinaisista metsätalouden tuloista ja menoista. Lisätietoja: Metsäverokirja 2013.

Metsänomistaja päättää, miten metsää tulevaisuudessa vaalitaan ja käytetään. Metsänomistajuus on aina omistajansa näköistä: Yksi nauttii sijoitustuloista sisätiloissa ja antaa metsäammattilaisten huolehtia käytännön töistä. Toinen nauttii mahdollisuudesta tehdä itse mahdollisimman paljon: tuloksena on hoidettu metsä, virkistynyt mieli, kohoava kunto ja metsänhoidon kustannussäästöt. Kolmas suojelee luontokohteita ja rakkaita maisemia, eikä hakkaa puunmyyntitulojen vuoksi, vaan vain silloin, kun vaikkapa tärkeä maisema järvelle uhkaa kasvaa täysin umpeen.

Näille sivuille on koottu keskeistä tietoa uusille ja tuleville metsänomistajille. Tiedot pohjautuvat Uuden metsänomistajan kirjaan.  

Metsäkustannus Oy

Satu Rantala

© Metsäkustannus Oy, Pohjoinen Rautatiekatu 21 B, 00100 Helsinki. Puh: 09-315 49 800, fax: 09-315 49 839, kartta