Metsätilani – perustietoa metsätilan omistamisesta

Metsäomaisuus
Perustiedot metsätilasta
Tietolähteet

Apua ja neuvoja metsänhoitoon

Tee itse tai teeetä
Palveluntarjoajat

Metsähallinto

 

Metsänhoidon perusperiaatteet

Metsikkötalous
Metsän kehitysvaiheet
Metsänuudistaminen
Taimikonhoito
Kasvatus- ja uudistushakkuut

Metsätalouden menot ja tulot

Kustannukset
Puunmyyntitulot
Suuret tulot ja pienet menot?

Metsäluonnon hoitaminen

Luonnonhoito talousmetsissä
Metsälain erityisen tärkeät elinympäristöt
Luonnonsuojelulain kohteet
Metsien sertifiointi
Maisemanhoito

Puukauppa

Puunmyyntisuunnitelma
Puutavaran mittaus

Metsäverotus

Myyntitulojen verotus
Muistiinpanovelvollisuus
Kassaperiaate
Vähennettävät menot
Menovaraus
Ennakkovero
Arvonlisäverotus

Lisätietoa

Metsäalan peruskirjallisuutta

 

Metsätilani – perustietoa metsätilan omistamisesta

Metsien omistus

Yksityiset ihmiset omistavat yli puolet Suomen metsistä. Metsänomistajia on lähes miljoona, kun mukaan lasketaan myös yhteisomistustilojen osakkaat eli omistajien puolisot sekä perikuntien ja yhtymien kaikki jäsenet. Lähes joka viides vastuuntulija on siis metsänomistaja.

Metsä on metsänomistajille ja ihan kaikille henkisten arvojen ja virkistyksen lähde. Laajojen jokaisenoikeuksien nojalla metsät ovat omistajasta riippumatta kaikille avoimessa virkistyskäytössä.

Metsän omistamisen ja hoitamisen lähtökohtana on useimmiten taloudellinen hyöty, vaikka muutkin tavoitteet ovat tärkeitä. Hakkuutulot ovat merkittävä tulonlähde, yksityismetsien puunmyynneistä maksetut kantorahat ovat viime vuosina olleet 2,5 miljardin euron tasolla. Tämä on mahdollista metsäteollisuuden ansiosta.

Joka vuosi noin 10 000 metsätilaa vaihtaa omistajaa. Koska metsiin liitetään yleisesti tunne- ja perinnearvoja, metsätilat halutaan usein pitää suvun omistuksessa. Suomessa puhutaan perhemetsätaloudesta, koska omistajat ovat perheitä ja omistus siirtyy perheensisäisesti: lähes 90 prosenttia metsätiloista peritään tai ostetaan sukulaisten välisillä kaupoilla.

Suurimman osan metsämaasta omistavat yksityiset ihmiset. Yksityismetsät ovat lisäksi keskimääräistä parempikasvuisia.

 

 

 

 

 

Mikä metsäkiinteistö on?

Metsä on kiinteää omaisuutta. Metsäkiinteistöön kuuluu rajojen sisään jäävä maa sekä vesialueet, puusto ja muu kasvillisuus. Usein metsäkiinteistöihin liityy osuuksia yhteisomistuksiin, kuten osakaskuntien hallinnoimiin maa- ja vesialueisiin.

Kiinteistöllä on rekisterinumero, joka yksilöi kyseisen kiinteistön. Metsäomaisuus voi olla määräosa (esim. 1/3) jostain kiinteistöstä tai se voi koostua yhdestä tai useammasta kiinteistöstä.

Kiinteistön rajat on merkitty sekä maastoon että kartalle. Rajapyykit osoittavat rajan paikan absoluuttisesti, mutta karttatiedoissa voi joissain tapauksissa olla epätarkkuuksia.

Kiinteistöihin liittyvää perustietoa löytyy runsaasti Maanmittauslaitoksen verkkosivuilta.

Perustiedot metsätilasta

Monella uudella metsänomistajalla on jo ennen omistajaksi ryhtymistä kattavat perustiedot tilasta, mutta jos metsäasiat tulevat perinnön tai sukupolvenvaihdoksen seurauksena uusina ja outoina, niin etenkin näihin verkon peruspalveluihin kannattaa perehtyä:

– Paikkatietoikkuna tai Karttapaikka, molemmat ovat Maanmittauslaitoksen ylläpitämiä ja avoimia karttapalveluja. Pankkitunnusten takana oleva Maanmittauslaitoksen asiointipalvelu tarjoaa vielä enemmän, kuten lainhuudon eli omistuksen rekisteröinnin sekä tiedon metsätiloihin liittyvistä oikeuksista ja rasitteista

– Metsään.fi, joka on Metsäkeskuksen ylläpitämä metsävaratieto- ja asioimispalvelu

Niiden kanssa kannattaa istua kaksikin kertaa, perehtyä metsiensä sijaintiin ja opetella käyttämään erilaisia karttatasoja, jotka kertovat paljon metsän erilaisista ominaisuuksista.

Jos metsä on peritty, on hyvä heti omistuksen alkutaipaleella päättää, halutaanko metsänomistusta jatkaa ja jatketaanko omistusta yhdessä perikuntana vai tehdäänkö omistusjärjestelyjä. Jotta turhilta yllätyksiltä vältyttäisiin, olisi metsänomistajan hyvä heti omistajuuden alussa selvittää seuraavat tärkeät asiat:

• Missä kulkevat metsätilan rajat?
• Onko tilalla keskeneräisiä metsänhoitohankkeita tai puukauppoja?
• Onko tilalla tekemättä metsälain vaatimia uudistamistöitä?
• Metsäsuunnitelma on hyvä tiedostaa käsitteenä, mutta se on paljolti korvautunut avoimeen metsävaratietoon perustuvilla palveluilla, tärkeimpänä Metsään.fi
• Onko tilalla metsälain mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä tai luonnonsuojelulain mukaisia luontokohteita?
• Onko tilalla kaava- tai muita erityismääräyksiä?
• Onko tila osakkaana yhteisessä tiessä?
• Onko tila osakkaana yhteismetsässä?
• Onko tilalla osuuksia yhteisomistuksiin?
• Jatketaanko metsätalouden harjoittamista arvonlisäverovelvollisena?
• Mitä ovat metsän tulo- ja arvonlisäverotukseen liittyvät velvoitteet ja vähennysoikeudet?
• Onko jonkun metsäorganisaation kanssa tehty puukauppaa ja metsänhoitotöitä koskeva yhteistyösopimus?
• Onko tilalla metsävakuutus?

Sijainti ja rajat

Uuden metsänomistajan kannattaa selvittää tilansa rajat sekä kartalla että maastossa. On hyödyllistä tehdä retki metsäpalstalle, kiertää tila ja selvittää rajojen ja rajapyykkien sijainti.

Rajalinjat ovat etenkin Etelä-Suomessa usein hukassa. Vaikka ne olisi joskus raivattukin, ne kasvavat nopeasti umpeen. Laki ei velvoita maanomistajaa pitämään rajoja auki, mutta hänenkin etunsa on, että rajalinjat erottuvat maastossa.

Uusi omistaja ei aina tunne tilansa rajoja, jopa tilan sijainti voi olla epäselvä. Varminta on paikantaa rajat kiinteistörekisterikartan avulla. Siitä selviävät muun ohella rajamerkkien eli pyykkien paikat ja numerot, kuten myös kiinteistöön kohdistuvien rasitteiden, esimerkiksi tierasitteen, sijainti.

Kiinteistörekisterikartan saa Maanmittauslaitoksesta, mutta kätevintä on käyttää sähköisiä palveluja, jotka löytyvät googlettamalla Maanmittauslaitos ja asiointipalvelu. Kirjautuminen tapahtuu pankkitunnuksilla.

Kun rajalinjojen varmat paikat on selvillä, kannattaa ne merkitä ja linjat avata. Rajalinjan saa avata enintään puolitoista metriä leveäksi, jolleivät omistajat toisin sovi. Rajanaapureiden on syytä sopia yhdessä työstä ja siitä aiheutuvien kulujen jakamisesta.

Keskeneräiset puukaupat ja metsänhoitohankkeet

Perintötilanteissa keskeneräiset puukaupat saa selville tutkimalla perittävän puukauppasopimuksia tai kysymällä asiaa metsänhoitoyhdistyksestä tai alueen puunostajilta. Tiedon voimassa olevista metsänkäyttöilmoituksista saa Metsäkeskuksesta ja Metsään.fi-palvelusta.

Jos perittävä on jo allekirjoittanut puukauppasopimuksen, se sitoo perillisiä. Metsänhakkuusopimuksessa (pystykauppa) on määrätty puunkorjuun päättymisaika, johon mennessä ostajan pitää saada sovittu hakkuu tehdyksi. Sopimuksessa määrätään myös, milloin puukaupan tulot maksetaan myyjälle.

Keskeneräiset metsänhoito- ja metsänparannushankkeet (esim. metsätien perusparannus) saa selville kysymällä niistä tilan sijaintipaikkakunnan metsänhoitoyhdistyksestä, Metsäkeskuksesta tai tilaa hoitaneelta metsäpalveluyrittäjältä. Mikäli keskeneräisistä metsänhoito- ja metsänparannushankkeita on, uuden omistajan on syytä varautua hankkeista koituviin kustannuksiin.

Lakisääteisiä velvoitteita

Metsänhoidossa ja hakkuissa on noudatettava metsälakia ja mahdollisia kaavamääräyksiä, luonnonsuojelulakia ja muita vastaavia säädöksiä. Lisäksi metsänomistajalla on velvollisuus maksaa tuloistaan veroa. Metsänomistajalla ei ole minkäänlaista lain määräämää velvollisuutta hakata tai hoitaa metsiään.

Metsälaki kuitenkin edellyttää, että metsänomistaja tai hallintaoikeuden haltija huolehtii päätehakkuun jälkeisestä metsänuudistamisesta eli uuden metsän perustamisesta. Taimikon perustamisen lisäksi metsänomistajan on turvattava taimikon eloonjääminen ja kehittyminen. Tarpeen mukaan tehtäviä lain vaatimia töitä ovat mm. heinäntorjunta, vesakon poisto ja täydennysistutus. Metsälain tarkoituksena on varmistaa, että uudistamisella saadaan aikaan taloudellisesti tuottava metsä.

 

Jos entisen omistajan aikana metsään on hakattu aukkoja, joita ei ole vielä uudistettu tai joilla taimikko ei ole vielä turvassa pintakasvillisuudelta, siirtyy vastuu uudistamisesta uudelle metsänomistajalle. Metsänuudistamista valvoo alueen Metsäkeskus.

Mikäli metsiin on tulossa myyntihakkuita, metsänomistaja vastaa siitä, että Metsäkeskukselle tehdään metsänkäyttöilmoitus viimeistään kymmenen vuorokautta ennen hakkuun aloittamista. Käytännössä ilmoituksen tekee yleensä puunostaja.

Lainhuuto

Sukupolvenvaihdoksen tai perinnönjaon jälkeen uuden omistajan pitää hakea lainhuuto eli kirjata omistusoikeutensa kyseiseen tilaan. Lainhuuto haetaan kuuden kuukauden kuluessa kiinteistön luovutuskirjan allekirjoittamisesta. Ohjeet lainhuudon hakemiseen löytyvät Maanmittauslaitoksen sivuilta.

Hallintaoikeus

Kiinteistön hallintaoikeus tarkoittaa oikeutta käyttää kiinteistöä, määrätä siitä ja saada kiinteistön tuotto. Hallintaoikeuden pidättäminen sukupolvenvaihdoksessa alentaa saajan maksettavaksi tulevaa perintö- ja lahjaveroa.

Metsäsuunnitelma ja metsien kunto

Metsäsuunnitelma on metsätalouden harjoittamisen perustyökalu ja sinällään käsite, mutta aika on ajanut edelle, sillä metsäsuunnitelmien merkitys on vähentynyt sitä mukaa kuin verkon ilmaisten metsävaratietopalvelujen laatu on parantunut.

Julkisin varoin laadittua metsävaratietoa metsänomistaja saa kirjautumalla Metsäkeskuksen Metsään.fi-palveluun. Laadukkaita verkkopalveluja tarjoavat myös suurimmat puunostajat sekä metsänhoitoyhdistykset.

Metsäsuunnitelma on kuvaus tilan metsistä toimenpide-ehdotuksineen kymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Metsäsuunnitelman ja metsävaratiedon raja on liukuva, mutta periaatteessa niin, että metsäsuunnitelma on laadittu metsänomistajan tavoitteiden näkökulmasta. Yksityiskohtaisempia, maksullisia metsäsuunnitelmia laativat metsänhoitoyhdistykset, metsäpalveluyrittäjät ja metsäyhtiöt.

Pienenä vinkkinä: metsien läpikävely puunostajan kanssa antaa paljon informaatiota, sillä puunostaja on metsäammattilainen myös hoitotöiden näkökulmasta.

 

Arvokkaat metsäluontokohteet

Metsälaki edellyttää, että erityisen tärkeiden elinympäristöjen erityispiirteet säilyvät. Nämä metsälain kymppipykälän tarkoittamat alueet löytyvät Metsään.fi-palvelusta.

Myös luonnonsuojelulain mukaiset luontokohteet pitää ottaa huomioon hakkuissa ja metsänhoidossa. Luonnonsuojelulaki määrittelee suojeltavat luontotyypit ja uhanalaiset eliölajit. Luonnonsuojelulain mukaisista luontokohteista, erilaisista suojeluohjelmista ja niiden mahdollisista vaikutuksista saa tietoa alueen ympäristökeskuksesta.

Tilalla saattaa olla muitakin luonto-, kulttuuri- ja maisema-arvoja. Jos tilalla halutaan hoitaa erityisesti riistan elinympäristöjä, voi sopivista keinoista keskustella paikallisen metsästysseuran ja alueen riistanhoitoyhdistyksen kanssa.

Metsästysoikeus kuuluu maanomistajalle, mutta yleensä on mielekästä vuokrata alueensa metsästyskäyttöön. Tosin ”luovutus”-sana kuvaa sopimuksen luonnetta paremmin, sillä metsästysoikeus luovutetaan yleensä vastikkeetta. Metsänomistajan hyödyksi voi kuitenkin laskea, että hirvikannan hallinta pitää myös hirvien aiheuttamat taimituhot siedettävinä.

Muinaismuistot ja historiatieto

Ketä historiatieto kiinnostaa, niin Paikkatietoikkunasta löytyvät vanhat ilmakuvat sekä varjeltavat muinaismuistot ja muinaisjäännösalueet. Metsään.fi:n kuviotiedoissa on Museoviraston tiedossa olevat muinaismuistot ja muut kulttuuriperintökohteet. Ne voivat asettaa rajoituksia metsien käytölle, useimmiten muokkaukselle.

Kaavoitustilanne

Kaavoitetuilla alueilla metsänkäsittelyssä on otettava kaavamerkinnät huomioon. Erityisesti ennen yleis- ja asemakaava-alueilla tehtävää hakkuuta on selvitettävä, onko alueella voimassa toimenpiderajoitus. Toimenpiderajoituksista saa tietoa kunnan rakennusvalvontaviranomaisilta sekä metsänhoitoyhdistyksestä. Myös puunostajilla on usein tarvittava tieto alueen kaavoitustilanteesta ja kaavat voi myös valita Metsään.fi:n karttanäkymään.

Metsätiet

Jos tilalla tai sen välittömässä läheisyydessä on yksityistie, jota useampi tila käyttää, on tila todennäköisesti osakkaana tiekunnassa. Kunnossapidon kustannukset peritään yleensä tieyksiköiden perusteella tiekunnan osakkailta.

Yhteismetsäosuudet ja osuudet yhteisiin

Kiinteistörekisteriotteesta selviää, onko tila osakkaana yhteismetsässä tai onko sillä muita osuuksia yhteisiin alueisiin.

Lainapanttaukset

Jos tilan omistajalla on lainoja, voi tila olla niiden panttina. Panttioikeudet selviävät kiinteistön rasitustodistuksesta, jonka saa kiinteistörekisteristä.

Metsäverotus

Metsänomistajilla on verotukseen liittyen muistiinpanovelvollisuus sekä velvollisuus säilyttää metsään liittyvät tositteet.

Metsänomistaja tai hallintaoikeuden haltija tekee metsätuloistaan ja menoistaan veroilmoituksen vuosittain. Puun ostaja tekee puukaupan yhteydessä tarvittavan ennakonpidätyksen puukauppatulosta.

Perinnön saajan on syytä tarkistaa, onko perinnön jättäjä ollut arvonlisäverorekisterissä metsätalouden harjoittajana. Lisätietoa saa verotoimistosta. Yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä näkee, onko metsätila arvonlisäverorekisterissä, ja sieltä löytyy kaavake, jolla voi ilmoittautua tai hakeutua arvonlisäverovelvolliseksi.

Yhteistyösopimukset puunostajien kanssa

Isoimmat puunostajat tarjoavat yhteistyösopimuksia, joissa sovitaan metsänomistajan ja puunostajan kesken pitkäaikaisesta puukaupan yhteistyöstä ja mahdollisista muista puunostajan tarjoamista palveluista. Näissä asioissa puunostajia kiinnostavat etenkin keskikokoa suuremmat tilat.

Metsävakuutus

Äkillisten metsässä tapahtuvien vahinkojen, kuten metsäpalojen sekä myrsky- ja lumituhojen, varalta metsän voi vakuuttaa. Laajimmat vakuutukset korvaavat myös esimerkiksi myyrän tai hyönteisten tekemiä tuhoja. Hirvivahingoista vastaa valtio.

Tietolähteet

Vaikka uudella metsänomistajalla tarkistettavia asioita on paljon, niistä selviää kuitenkin useimmiten tutkimalla tilan metsätalouteen liittyviä asiakirjoja ja muutamalla puhelinsoitolla. Tärkeimpiä tietolähteitä ovat alueen Metsäkeskus, paikallinen metsänhoitoyhdistys, maanmittaustoimisto ja tilan luovuttajan asuinpaikkakunnan verotoimisto. Asioiden kokonaisvaltaisen selvittämisen voi myös antaa toimeksiantona Metsäkeskukselle, metsänhoitoyhdistykselle tai metsäpalveluyritykselle.

Apua ja neuvoja metsänhoitoon

Tee itse tai teetä

Metsät tarjoavat merkittävän tulonlähteen mutta myös työtä metsänomistajille. Metsänomistaja päättää, kuinka aktiivisesti hän itse osallistuu metsänsä hoitoon.

Metsänuudistamistyöt ja taimikonhoito ovat lähes jokaiselle metsänomistajalle sopivia töitä, ja siksi niitä tehdään usein omatoimisesti. Osa työmuodoista vaatii runsaasti erityistaitoja ja osa työstä ostetaan, koska sitä ei ehditä tehdä ajallaan omin voimin. Valtaosa puusta myydään pystykaupoilla, joissa ostaja huolehtii puiden kaadosta ja kuljetuksesta. Hakkuutyötä tekee vain pieni osa metsänomistajista.

Asiantuntija-apua käytetään monien virallisten ilmoitusten ja sopimusten tekoon sekä esimerkiksi valtion rahoittamien töiden (ns. metka-hankkeiden) suunnitteluun.

Metsänhoidollisten ja puukaupallisten palveluiden lisäksi metsänomistajille on tarjolla suunnittelupalveluita sekä monenlaista työhönopastusta, koulutusta ja neuvontaa. Palvelut ostetaan usein paikalliselta metsänhoitoyhdistykseltä ja metsäpalveluyrityksiltä – joko suoraan tai välillisesti puukauppaan liittyen ja puunostajan kautta.

Palveluntarjoajat

Metsänomistaja voi vapaasti valita, mistä hän hankkii tarvitsemiaan palveluja. Suuriin palveluntarjoajiin kuuluvat metsänhoitoyhdistykset, metsäyhtiöt Stora Enso, UPM sekä Metsä Group sekä ryhmänä monet metsäpalveluyritykset. Näiden tarjonta on kattava: kaikki tarjoavat esimerkiksi metsätöihin, puukauppaan, ojituksiin ja veroneuvontaan liittyviä palveluja.

Paikallisten metsuriyrittäjien palveluvalikoima on suppeampi, yleensä he istuttavat, hoitavat taimikoita, raivaavat metsää ja kaatavat pihapuita. Jotkut yrittäjistä tekevät metsuritöiden lisäksi suunnittelua, kuten esimerkiksi metsätila-arvioita sukupolvenvaihdosta varten.

Koulutusta ja neuvontaa tarjoavat monet tahot. Ammatilliset oppilaitokset järjestävät koulutusta myös metsänomistajille. Metsäyhtiöt, pankit ja metsäpalveluyrittäjät tarjoavat liiketoimintansa osana neuvontapalveluita metsänomistajille.

Metsänhoitoyhdistykset

Metsänhoitoyhdistys on metsänomistajalle tärkein palveluntuottaja. Metsänhoitoyhdistysten tehtävänä on huolehtia metsänomistajien eduista ja heidän metsätaloutensa kannattavuudesta. Yhdistykset ovat metsänomistajien perustamia, hallinnoimia, rahoittamia, heidän etujaan ajavia ja heille metsätaloudellisia palveluita tuottavia yhteenliittymiä. Osa yhdistysten neuvontapalveluista on metsänomistajajäsenille maksuttomia. Metsänhoitoyhdistysten toimialueet kattavat koko maan.

Metsäkeskus

Suomen metsäkeskus (www.metsakeskus.fi) hoitaa julkisena palveluna mm. metsien hoitoon ja käyttöön liittyviä tehtäviä. Metsäkeskus ei tarjoa metsänhoitopalveluita, mutta se ylläpitää ja kehittää metsänomistajalle ilmaista sähköistä Metsään.fi-palvelua.

Metsäpalveluyritykset

Metsäpalveluyritykset tarjoavat metsätalouden palveluja suoraan metsänomistajille sekä metsänhoitoyhdistyksille tai metsäyhtiöille. Yrittäjät tekevät mm. hakkuutyötä, istutusta, raivausta, taimikonhoitoa sekä puutavaran maastokuljetusta. Metsätalouden suunnittelutyötä tekee noin neljännes yrittäjistä.

Metsuriyrittäjät toimivat yleensä kuntatasolla ja osa heistä tarjoaa varsinaisten metsänhoito- ja puunkorjuutöiden lisäksi mm. talonmies- ja rakentamisapua. Tietoa omalla alueella toimivista metsäpalveluyrityksistä saa esimerkiksi Metsään.fi-palvelun kautta, tai paikallisesta metsänhoitoyhdistyksestä ja metsäalan yrittäjien palveluhakemistoista.

Puunostajien palvelusopimukset

Puumarkkinoilla on kolme suurta ostajaa, Metsä Group / Metsäliitto Puunhankinta, Stora Enso Oyj ja UPM-Kymmene Oyj, jotka käyttävät käytännöllisesti katsoen kaiken suomalaisen paperi- ja selluteollisuuden käyttöön menevän kuitupuun.

Tukki- ja erikoispuiden osalta kilpailua on enemmän, sillä puumarkkinoilla toimii iso joukko alueellisia mekaanisen puunjalostuksen yrityksiä. Kaikkiaan puuta ostavia yrityksiä on Suomessa useita satoja.

Metsäyhtiöt pyrkivät muodostamaan pysyviä asiakassuhteita yhteistyösopimuksin. Sopimuksella yhtiö sitoutuu ostamaan hakkuusuunnitteen mukaisen määrän puuta vuosittain ja tarjoaa sopimusmyyjille usein hintatakuun tai muita etuja. Metsänomistaja puolestaan sitoutuu tarjoamaan myytäväksi tulevaa puuerää metsäyhtiölle, mutta hänellä ei ole kuitenkaan velvollisuutta myydä puuerää sopimuskumppanilleen.

Metsäyhtiöt tarjoavat asiakkailleen puukaupallisien palveluiden ohella myös metsänhoitopalveluja. Metsänomistajan on mahdollista tehdä metsäpalvelusopimus eli sopia jopa kaikkien keskeisten metsänhoitotöiden toteuttamisesta puunostajaorganisaation kanssa. Raakapuunhankkijat tarjoavat asiakkailleen myös neuvonta- ja asiainhoitopalveluita ja julkaisevat runsaasti tiedotusmateriaalia.

Palvelutoimistot

Kaupunkilaismetsänomistuksen lisääntyessä ovat metsäalan organisaatiot, erityisesti metsäyhtiöt, perustaneet suurimpiin kaupunkeihin palvelutoimistoja. Metsänomistaja saa halutessaan niistä kaikista laaja-alaisesti metsällistä perustietoa.

Kaupunkilaismetsänomistajien yhdistykset

Lähes kaikissa suurimmissa kaupungeissa toimii muualla kuin asuinpaikkakunnalla metsää omistavien yhdistyksiä tai kerhoja, joiden toiminta-ajatuksena on yleensä tiedon hankinta ja sen välittäminen, metsänomistuksen tai metsäisen harrastuksen aktivointi ja jäsenistön edunvalvonta. Kaupunkilaismetsänomistajat ovat järjestäytyneet myös valtakunnallisesti Etämetsänomistajien liitoksi.

Metsähallinto

Maa- ja metsätalousministeriö

Maa- ja metsätalousministeriö johtaa uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön politiikkaa. Ministeriön luonnonvaraosasto vastaa metsätaloutta koskevista asioista. Sen toimialaan kuuluvat Metsähallitus, Suomen metsäkeskus, Luonnonvarakeskus (Luke).

Metsähallitus

Metsähallitus on valtion liikelaitos, jonka hallinnassa on reilut 12 miljoonaa hehtaaria valtion omistamia maa- ja vesialueita. Metsähallituksella on sekä liiketoimintaa että budjettivaroin hoidettavia julkisia hallintotehtäviä (mm. luonnonsuojelu- ja retkeilyalueiden hoito ja eräasiat).

Suomen metsäkeskus

Suomen Metsäkeskus (www.metsakeskus.fi) valvoo metsälainsäädännön toteutumista. Metsäkeskus tarkastaa metsänomistajien metsän- ja luonnonhoitotöiden toteutusta, metsäammattilaisten työnjälkeä metsissä ja julkisen rahoitustuen (metka) lainmukaista käyttöä. Metsäkeskus myös neuvoo ja kouluttaa metsänomistajia sekä pitää yllä metsävaratietokantaa (www.metsään.fi)

Luonnonvarakeskus

Luonnonvarakeskus (www.luke.fi) on valtion tutkimuslaitos, jonka asiantuntijuus keskittyy uusiutuviin luonnonvaroihin ja vastuulliseen ruoantuotantoon. Metsäntutkimus kuuluu Luken toimialaan. Luonnonvarakeskus tuottaa asiantuntijapalveluita päätöksentekijöille ja ylläpitää ja välittää ajantasaista tietoa metsistä, metsien tilasta ja metsävaroista.

Yrityksiä ja järjestöjä

Metsäsektorilla toimii lisäksi lukuisia yrityksiä ja järjestöjä. Osalla organisaatioista on viranomaistehtäviä tai ne tekevät tutkimustyötä, osa toimii etujärjestönä tai aatteellisena yhteenliittymänä.

Virallisissa yhteyksissä metsänomistajille tärkeimpiä ovat edellä esitettyjen lisäksi alueelliset ympäristökeskukset ja Maanmittauslaitos sekä verotoimistot.

Suomen Metsäyhdistys ry on koko metsäalan yhteistyöjärjestö, jonka jäsenjärjestöt kattavat koko metsäsektorin sidosryhmineen. Yhdistyksen tehtävänä on jalostaa metsätietoa jäseniensä, koulujen, tiedotusvälineiden ja päättäjien tarpeisiin. Yhdistyksen tavoitteena on edistää puun käyttöä. Yhdistyksen ylläpitämällä forest.fi-verkkosivustolla on runsaasti yleistä tietoa suomalaisesta metsätaloudesta.

Metsäalan kaksi merkittävintä säätiötä ovat Metsämiesten säätiö ja Suomen Metsäsäätiö.

Metsämiesten säätiön alkupääoma on peräisin sota-ajan savottajätkiltä ja säätiö rahoittaa monipuolisesti metsäalaa yleisesti hyödyttäviä hankkeita.

Suomen Metsäsäätiö rahoittaa etenkin viestintähankkeita ja sen pääasiallinen rahoituslähde on puukauppojen yhteydessä perittävä vapaaehtoinen menekinedistämismaksu.

 

Metsänhoidon perusperiaatteet

Metsikkötalous

Suomessa metsien hoidossa jäljitellään pohjoisen havumetsävyöhykkeen metsien luontaista kehitystä. Puulajivalinnassa suositaan kotimaisia, paikallista alkuperää olevia lajeja. Metsien käsittelyä säätelee metsälaki ja siihen liittyvä asetus. Laki määrittelee vain metsänhoidon minimitason eli sen, ettei metsää ja sen monimuotoisuutta saa hävittää.

Vaihtelevasta metsäluonnostamme löytyy milloin karuja männiköitä, milloin synkkiä kuusikoita, vähäpuustoisia soita tai valoisia koivikoita. Metsiköt voivat olla yhden puulajin muodostamia tai sekametsiköitä, joissa esimerkiksi mänty ja kuusi tai kuusi ja koivu esiintyvät rinnakkain. Suomessa sanotaankin harjoitettavan metsikkötaloutta, mikä merkitsee sitä, että metsänhoito – uudistaminen, hakkuut ja muut toimet – kohdistuvat metsikkökuvioihin eikä esimerkiksi yksittäisiin puihin. Metsikkökuvio on puustoltaan, kehitysvaiheeltaan ja maapohjaltaan yhtenäinen metsän osa.

Yksittäisiä metsiköitä luokitellaan myös viljavuuden perusteella. Metsätaloudessa viljavuudella tarkoitetaan kykyä tuottaa puuta (m3/ha/v). Siihen vaikuttavat yhdessä ilmasto, maaperä, kasvillisuus ja pinnanmuodostus. Koko maassa erotellaan kivennäismailla metsämaan viljavuuden ja vesitalouden perusteella kuusi kasvupaikkatyyppiä:

– lehdot
– lehtomaiset kankaat
– tuoreet kankaat
– kuivahkot kankaat
– kuivat kankaat
– karukkokankaat.

Lehdot ovat viljavimpia ja karukkokankaat äärimmäisen heikkoja kasvupaikkoja. Tuoreet kankaat ovat tyypillisiä mustikkametsiä ja kuivahkot kankaat puolukkametsiä.

Metsän kehitysvaiheet

Metsän hoidon voidaan karkeasti sanoa olevan uudistamista ja kasvattamista. Uudistamisvaiheessa metsänhoidon painopiste on uuden metsän perustamisessa ja taimikonhoidossa: tavoitteena on saada aikaan uusi, hyvätuottoinen taimikko hakatun metsän tilalle.

Metsikön kasvatusvaiheessa metsänhoidon pääpaino on kasvavan puuston eli puustopääoman hoitamisessa. Kasvatusvaiheen näkyvin toimenpide on metsän harventaminen kasvatushakkuissa. Harvennuksilla tehdään lisää kasvutilaa metsikköön jätettäville puille, jolloin niiden kasvu nopeutuu.

Puulajit

Pääpuulajeistamme kuusta ja rauduskoivua kasvatetaan tuoreilla ja runsasravinteisilla mailla, mäntyä taas kuivilla ja karuilla kasvupaikoilla. Näissä olosuhteissa kukin puulaji antaa parhaan taloudellisen tuoton.

Haapojen, leppien, raitojen, pihlajien, tuomien ja katajien metsätaloudellinen merkitys on pieni, mutta niillä on tärkeä merkitys metsäluonnossa. Aivan maamme lounaisosissa kasvaa rehevillä paikoilla luontaisesti myös jaloja lehtipuita eli tammea, lehmusta, vaahteraa, saarnea ja jalavia.

 

Metsänuudistaminen

Metsänomistajan kannattaa aina huolehtia uuden taimikon aikaan saamisesta päätehakkuun jälkeen niin nopeasti kuin mahdollista. Jo päätehakkuuta suunniteltaessa on syytä pohtia tulevia uudistamistoimia ja tehdä esimerkiksi ennakkovaraus tarvittavista taimista.

Käytännön uudistamistoimet

Luontaista uudistamista suositellaan käytettäväksi männylle sopivilla melko karuilla kasvupaikoilla. Jotta luontainen uudistaminen onnistuisi, on alueella oltava riittävästi hyvälaatuisia siemenpuita ja lähivuosina odotettavissa hyvä siemenvuosi. Yleensä tarvitaan kevyt maanmuokkaus ja usein myös taimettumista haittaavan vesakon ja muun pienpuuston raivausta. Vettä hyvin läpäisevillä, koivulle sopivilla rinnemailla voidaan luontaista uudistamista käyttää myös koivikon uudistamisessa.

Maanmuokkaus on metsänuudistamisen ratkaisevimpia työvaiheita. Alueelle sopiva, hyvin tehty maanmuokkaus helpottaa luonnontaimien syntymistä ja jouduttaa kylvösiementen ja istutettujen taimien alkukehitystä.

Maanmuokkausmenetelmistä kevyin vaihtoehto on laikutus, jossa metsämaan pintakerros rikotaan ja kivennäismaan pinta paljastetaan laikuittain. Laikutus sopii karuille ja hyvin kivisille maille.

Äestys on vettä läpäisevillä mailla käytetty muokkausmenetelmä. Siinä traktorin perään liitetty metsä-äes kääntää ja sekoittaa maan pintaa muodostaen sopivia istutus- tai kylvöjuonteita.

Mätästys sopii tiivispohjaisille ja voimakkaasti heinittyville alueille. Muokkauskone kääntää maasta mättäitä eli kohoumia, jotka toimivat hyvinä uusien taimien istutusalustoina. Ojitusmätästystä käytetään veden vaivaamissa kohteissa.

Avohakkuussa poistetaan alueelta lähes kaikki puusto. Hakkuun jälkeen aukko täytyy kylvää tai istuttaa. Kylvö sopii parhaiten kuivahkoille ja sitä karummille kankaille. Istutus on varmin metsänuudistamismenetelmä. Hyvin toteutettuna istutuksella saadaan nopeasti aikaan hyvälaatuinen taimikko.

 

Taimien määrän voi helposti määrittää ympyräkoealoilla. Pyörähdettäessä neljän metrin kepillä, vastaa yksi alalle osuva taimi aina 200 tainta hehtaarilla. Siis jos koealalla on 8 tainta, vastaa se 1 600 tainta hehtaarilla.

Lahovikaisen, juurikääpäsienen vaivaaman kuusikon tilalle ei kannata perustaa enää uutta kuusikkoa. Mikäli uudistettavalta alalta poistetaan myös tartuntaa levittävät kuusen kannot ja juurakot, voidaan kuusen viljelyä jatkaa.

Asutuksen lähellä lehtipuut säilyttävät lähimaiseman valoisana, mutta runsaan hirvikannan alueilla istutuskoivikot päätyvät helposti hirven ruoaksi. Usein metsänomistajan omat mieltymykset ja kasvatuksen tavoitteet voivat vaikuttaa puulajivalintaan ja viljelytapaan.

Taimikonhoito

Taimikonhoitoon kuuluvat kaikki taimikon kehitystä tukevat toimenpiteet. Ensimmäisten vuosien aikana on huolehdittava, ettei kasvunsa alussa oleva taimikko tuhoudu heinikon alle. Taimikon varhaishoito on osa metsälain mukaista metsän uudistamisvelvoitetta.

Taimikkoon syntyy usein sen kehitystä haittaavaa lehtipuuvesakkoa, joka joudutaan poistamaan 5–10 vuoden kuluttua uudistamisesta. Yleisimmin vesakko perataan taimikosta raivaussahalla.

Varsinaisessa taimikonhoidossa valitaan puut, jotka pystyvät varttumaan laatupuiksi. Tavoitteena on, että tämän jälkeen taimikossa kasvaa terveistä ja hyvälaatuisia puita melko tasaisesti 2–2,5 metrin välein. Varttuneessa taimikossa kannattaa luonnonhoidon vuoksi säästää pensaat, kuten katajat ja pensasmaiset pajut; aukkopaikkoihin kelpaa puu kuin puu. Taimikonhoitotyöhön voi saada valtion rahoitustukea eli ns. metka-tukea.

Jos taimikonhoito laiminlyödään, tiheä puusto ei pysty järeytymään ensimmäisten vuosikymmenten aikana. Voimakkaassa ylitiheydessä puiden latvukset supistuvat vähitellen pieniksi tupsuiksi ja kasvu tyrehtyy. Nuoren metsän hoitoon voi saada kestävän metsätalouden rahoituslain mukaista tukea.

Metka

Valtio kannustaa yksityismetsänomistajia pitkäjänteiseen ja kannattavaan metsätalouteen tukemalla metsien hoitoa ja puuntuotantoa. Valtion rahoitusta voi myös saada ympäristötukena normaalia velvollisuutta laajempaan monimuotoisuuden turvaamiseen ja luonnonhoitoon. Metsäkeskukset päättävät rahoituksen myöntämisestä rahoitushakemusten perusteella kohteittain. Päätökset perustuvat kestävän metsätalouden kannustejärjestelmään ns. metka-lakiin ja siihen liittyviin muihin säännöksiin. Valtion tukien lähtökohtana on, ettei tukea myönnetä kaupallisiin hakkuisiin. Tukea ei myöskään myönnetä toimiin, jotka on määrätty lain mukaan metsänomistajan velvollisuuksiksi.

Metsänhoitotöiden tukena maksetaan yleensä tietty hehtaarikohtainen euromäärä, joka kattaa osan aiheutuvista kuluista. Valtion rahoittamia metsänhoito- ja metsänparannustöitä voi metsänomistaja tehdä itse, mutta niitä toteuttavat myös metsänhoitoyhdistykset, metsäpalveluyrittäjät sekä puun ostajien organisaatiot.

Suometsien hoito

Uudisojituksia eli luonnontilaisten soiden ojituksia ei ole valtion tuella tehty enää 1980-luvun jälkeen. Nykyinen tuki on suunnattu suometsien hoitoon ja siihen voi liittyä ojien kunnostusta. Hoitosuunnitelman laadinta edellyttää syvällistä asiantuntemusta, joten hoitosuunnitelmaa ei voi laatia metsänomistajan omana työnä.

Metsätiet

Metsätien läheisyydellä on aina myönteinen vaikutus puun ja metsäpalstan hintaan. Tieverkon rakentamisessa pyritään siihen, että metsäkuljetusmatkat eivät olisi puolta kilometriä pitempiä. Sekä perusparannukseen että uuden tien tekoon voi saada valtion tukea. Tukea suunnataan erityisesti vanhojen metsäteiden kunnostamiseen.

Kasvatus- ja uudistushakkuut

Metsänkäyttöilmoitus

Pääsääntöisesti kaikista myyntihakkuista ja metsälain tarkoittamien erityisen tärkeiden elinympäristöjen käsittelystä tulee tehdä metsänkäyttöilmoitus. Metsänkäyttöilmoitus toimii metsälain valvonnan apuvälineenä. Lomake tulee palauttaa Metsäkeskukseen tai tehdä ilmoitus Metsään.fi:n kautta viimeistään kymmenen päivää ennen hakkuun tai muun toimenpiteen aloittamista.

Metsänkäyttöilmoituksesta huolehtiminen on metsänomistajan vastuulla, mutta käytännössä pystykaupoissa ilmoituksen toimittaa yleensä puun ostaja. Jos ilmoituksen jättäminen viivästyy tai se laiminlyödään, seurauksena voi olla sakkorangaistus.

Harvennushakkuut hoitavat metsää

Harvennuksen tavoitteena on avartaa kasvatettavaksi valittavien puiden elintilaa ja vähentää puiden välistä kilpailua. Tämän ansiosta puiden paksuuskasvu nopeutuu ja puut järeytyvät nopeasti tukkipuiksi. Tukkipuun osuus puumäärästä kasvaa. Tällöin puuston arvo lisääntyy ja puhutaan arvokasvusta.

Metsikön kiertoajan taloudellinen tulos koostuu harvennus- ja päätehakkuutulojen sekä kustannusten määrästä ja ajoittumisesta. Harvennustuloilla on suuri taloudellinen merkitys. Hakkuutuloista noin kolmannes saadaan harvennuksista. Koska harvennustulot saadaan selvästi aikaisemmin kuin päätehakkuutulot, parantavat harvennukset oleellisesti metsänkasvatuksen kannattavuutta. Varhemmin saadut rahat on siis mahdollista sijoittaa tai niillä voidaan maksaa velkaa pois. Kun korkovaikutus otetaan huomioon, harvennusten ansiosta metsän tuotto kiertoaikana kaksinkertaistuu.

Ensiharvennus

Harvennushakkuun aika on, kun metsästä saa myyntikelpoisen erän puutavaraa tai viimeistään silloin, kun puuston latvuksessa alkaa näkyä merkkejä ylitiheydestä. Ylitiheässä metsässä puiden latvukset pienenevät liikaa ja puusto menettää kasvukykyään. Latvusten kunto arvioidaan valtapuista, ei toisten alle jääneistä, kurjistuneista puista.

Karkeasti sanoen ensiharvennuksessa poistetaan noin puolet puista ja jäljelle jää korkeintaan tuhatkunta runkoa hehtaarille. Yleensä ensimmäinen harvennushakkuu tulee ajankohtaiseksi, kun puuston valtapituus, eli paksuimpien puiden keskipituus, on 12–15 metriä. Puuston ikä riippuu kasvupaikasta ja puulajista: Viljavan maan rauduskoivikko voidaan harventaa jo 20-vuotiaana, karumpien maiden männiköt varttuvat sopivaan ensiharvennusvaiheeseen useita kymmeniä vuosia vanhempina.

Ensiharvennusta joudutaan aikaistamaan, jos taimikon harvennuksia on laiminlyöty. Vaikka ensiharvennus ei olisi hakkuutuloilla mitaten kannattavaa, on se siitä huolimatta tulevan kehityksen kannalta välttämätöntä tehdä. Tällöin saatetaan joutua tekemään ensiharvennus, josta saadaan energiapuuta.

Myöhemmät harvennukset

Puuston järeytyminen eli lihominen tukkipuukokoon edellyttää ensiharvennuksen jälkeen ainakin yhtä, joskus jopa kolmea, harvennuskertaa. Harvennushakkuut kannattaa aina tehdä ajoissa, ennen kuin kasvatettavan puuston kasvu hidastuu tai puita alkaa kuolla ylitiheyden vuoksi.

Harventamalla kasvuvoima ohjataan valituille puille, jotka kasvavat paksuutta voimakkaasti.

Harvennushakkuu on mahdollista toteuttaa monella eri tavalla. Harvennuksen voimakkuudessa kannattaa ottaa huomioon myös mahdolliset myrsky- ja lumituhoriskit. Metsänomistajan kannattaa keskustella omista puunkasvatuksen tavoitteistaan ja hakkuutulojen odotuksistaan metsäammattilaisen kanssa ennen harvennushakkuun toteuttamista.

Uudistushakkuut

Ikääntyvä metsä menettää kasvukykyään ja vastustuskykyään erilaisia tuhoja vastaan. Karkeasti voi sanoa, että havupuut saavuttavat taloudellisessa mielessä uudistamisiän Etelä-Suomessa 70–100 vuoden iällä. Pohjois-Suomessa uudistuskypsä metsä on useimmiten yli 100-vuotiasta. Koivikot uudistetaan aiemmin eli usein jo 50–70-vuotiaina.

Metsää voidaan tarkastella sijoituskohteena, jossa omaisuus on kiinni kasvavassa puussa ja puun kasvu on investoinnin tuottoa. Taloudellisesti tarkasteltuna metsä on uudistuskypsää, kun sen uudistaminen tulee metsänomistajalle kasvattamista kannattavammaksi. Tämä raja määräytyy metsänomistajan oman tuotto-odotuksen ja vaihtoehtoisten sijoitustuottojen mukaan. Jos metsänomistaja odottaa metsältään 5 %:n tai sitä parempaa tuottoa, kannattaa uudistamiseen yleensä ryhtyä jo ennen metsänhoitosuosituksissa esitettyä uudistamisajankohtaa. Jos taas metsään kohdistuu paljon muita kuin taloudellisia arvoja, taloudellisesti uudistuskypsän metsän voi säilyttää hakkaamattomana.

Luontaiseen uudistamiseen tähtäävät hakkuut

Siemenpuu-, suojuspuu- ja kaistalehakkuita nimitetään luontaisen uudistamisen hakkuiksi. Luontainen uudistaminen edellyttää lähestulkoon aina maanmuokkausta.

Aika ajoin pohditaan myös mahdollisuuksia eri-ikäisen metsän jatkuvaan kasvatukseen. Tällöin hakkuissa poimitaan toistuvasti pääasiassa metsän suurimpia puita. Poimintahakkuu edellyttää jatkuvaa luontaista uudistumista. Luonnontilaisilla soilla ja Lapin tunturimetsissä metsät kasvavat luonnostaan eri-ikäisinä.

Männyn luontainen uudistaminen onnistuu kuivahkoilla ja sitä karummilla kasvupaikoilla, myös turvemailla, jättämällä 50–150 kpl hyvälaatuisia siemenpuita. Siemenpuut poistetaan, kun alue on taimettunut.

Pienialaisissa kohteissa voidaan luontainen uudistaminen toteuttaa ilman siemenpuita tekemällä korkeintaan 50 metriä leveä avoin kaistale. Kaistaleen molemmilla puolilla tulee olla siemennyskykyistä männikköä.

Kuusen luontainen uudistaminen on mäntyä vaikeampaa, sillä kuusi viihtyy rehevämmillä kasvupaikoilla, missä yleensä kilpailevaa pintakasvillisuuttakin on enemmän. Kuusen luontainen uudistaminen voi onnistua turvekankailla suojuspuu- tai kaistalehakkuumenetelmällä. Menetelmä on monivaiheinen ja epävarma.

Rauduskoivu on viljavimpien maiden puulaji, jota voi uudistaa luontaisesti keskikarkeilla rinnemailla siemenpuuhakkuulla tai pienialaisena aukkona (alle 1 hehtaari) reunametsän siemennystä hyödyntäen. Luontainen uudistaminen edellyttää voimakasta maan muokkausta. Hieskoivu uudistuu tehokkaasti soistuneille kankaille ja turvemaille, mutta syntyvän puuston arvo on vähäinen.

Avohakkuu

Avohakkuuseen turvaudutaan silloin, kun metsässä ei ole luontaisen uudistamisen mahdollisuuksia tai avohakkuu ja metsänviljely arvioidaan luontaista uudistamista kannattavammaksi. Avohakkuussa poistetaan lähes kaikki puut, pystyyn jätetään luonnon monimuotoisuuden tai maiseman kannalta arvokkaita puita tai puuryhmiä. Metsien sertifiointi edellyttää, että avohakkuussa puita säästetään vähintään viisi runkoa hehtaarilla ensisijaisesti puuryhminä. Säästöpuiksi suositellaan myrskynkestäviä, kookkaita lehtipuita, vanhoja, edellisen puusukupolven puuyksilöitä sekä jaloja lehtipuita.

Avohakkuun jälkeen alueelta raivataan tarvittaessa alueelle jääneet pienpuut (jätepuusto), maa muokataan ja sen jälkeen kylvetään tai istutetaan.

Metsätalouden menot ja tulot

Kustannukset

Metsätalouden harjoittajalla on vähän säännöllisesti toistuvia pakollisia maksuja.

Jos tilalla on metsätie- tai ojituslainoja, niistä koituu vuotuiset lyhennys- ja korkomenot. Metsätien kunnossapidosta aiheutuu kuluja, ja niitä saattaa aiheutua myös ojitusalueen kunnossapidosta.

Metsässä sattuvien äkillisten vahinkojen, kuten mm. metsäpalojen sekä myrsky- ja lumituhojen, varalta voi ottaa metsävakuutuksen. Vakuutusmaksu vaihtelee tilan koosta, sijainnista ja vakuutusturvan kattavuudesta riippuen. Palvelumaksuja ja tarvikekuluja syntyy metsänhoitotöistä.

Uudistushakkuun jälkeiset uudistamismenot ovat väistämätön kuluerä. Metsänuudistamisen keskikustannukset vaihtelevat toimenpiteiden mukaan.

Taimikonhoidosta aiheutuneet kulut riippuvat uudistamistavasta ja kasvupaikasta sekä poistettavan puuston määrästä ja koosta. Taimikonhoitoon ja muutamiin muihinkin metsänkasvatuksen kuluihin voi tietyin ehdoin saada valtiolta rahoitustukea.

Puunmyyntitulot

Metsän kiertoajan kuluessa puunmyyntituloja kertyy sekä harvennushakkuista että uudistushakkuista. Pääosa hakkuutuloista kertyy uudistushakkuista. Tilan metsien ikärakenne vaikuttaa hyvin paljon koko metsälön hakkuumahdollisuuksiin.

Ensiharvennuksissa myyntitulot ovat vielä vähäiset. Toisessa harvennuksessa voidaan odottaa puukauppatuloa, sillä metsiköstä saadaan jo tukkipuuta. Puun hintaan vaikuttavat yleisen hintatason lisäksi alueella vallitseva kysyntä, myytävä puulaji, leimikon korjuutekniset olosuhteet, hehtaarikohtainen hakkuukertymä ja leimikon koko.

Uudistushakkuussa on harvennushakkuita paremmat mahdollisuudet kilpailuttaa leimikkoa eri ostajilla ja saavuttaa siten mahdollisimman korkea kantohintataso. Myös erikoispuun erottaminen leimikosta on joskus mahdollista, mikä voi nostaa leimikon arvoa huomattavastikin. Uudistushakkuussa lähes koko kertymä (80–90 %) on tukkipuuta, jos puusto on tervettä ja metsikkö aikanaan harvennettu. Ilman oikeaan aikaan toteutettuja harvennushakkuita jää tukkipuukertymä yleensä 70 prosenttiin hakkuumäärästä tai jopa sen alle.

Hakkuukertymä uudistushakkuissa on yleisesti Pohjois-Suomessa 150–250 kuutiometriä ja Etelä-Suomessa 200–350 kuutiometriä hehtaarilta. Kuutiomäärään vaikuttaa paljon kasvupaikka ja metsikön aiempi käsittely.

Suuret tulot ja pienet menot?

Metsänhoidon kustannukset ovat metsän kiertoajalle laskettuna keskimäärin noin 15–20 prosenttia metsätulosta. Niin menoissa kuin tuloissakin on suuria eroja. Intensiivinen kasvatus vaatii suuret panostukset, mutta onnistuessaan myös tulot ovat suuret ja niitä saadaan varhain. Pienillä panoksilla tai totaalisella toimettomuudella puuston arvokasvu jää yleensä alhaiseksi.

Jos omatoiminen metsänomistaja ei vaadi omasta metsätyöstään laskennallisesti palkkaa, vaan pitää sitä hyötyliikuntaharrastuksena, saa hän metsästään sitä enemmän tuottoja, mitä enemmän hän hoitaa metsäänsä itse. Hehtaarin istuttaminen, varhaisperkaus tai taimikonhoito vie omatoimiselta metsänomistajalta pari kolme päivää työlajia kohden.

Jos haluaa omalla työllä parantaa metsätaloutensa kannattavuutta, mutta aikaa ei ole kovin paljoa, kannattaa panostaa omatoimiseen istutukseen, jossa oman työn tuoma hyöty on suurimmillaan. Urakkaan ei kuitenkaan kannata ryhtyä ilman riittävää opastusta, sillä istutuksen onnistuminen on edellytys tulevalle kehitykselle: kuivuuteen kuolleet taimet eivät kasva.

Varhaisperkaus on aikatauluiltaan joustavampaa kuin istutus ja siksi se sopii hyvin monelle etämetsänomistajalle. Työajankohdan voi valita vapaammin ja jaksottaa vaikkapa useille viikonlopuille, toisin kuin istutuksen, joka on tehtävä juuri silloin, kun taimet toimitetaan istutusalalle.

Metsäluonnon hoitaminen

Luonnonhoito talousmetsissä

Luonnonsuojelullista syistä noin 12 % metsäalasta on rajattu osin tai kokonaan talouskäytön ulkopuolelle. Tiukasti suojellut alueet ovat pääsääntöisesti valtion omistuksessa. Metsälaki ja kestävän metsätalouden rahoituslaki sisältävät metsäluonnon suojelua ja -hoitoa koskevia säädöksiä. Lähes kaikki yksityismetsät kuuluvat myös alueelliseen metsäsertifioinnin piiriin.

Arvokkaiksi elinympäristöiksi kutsutaan laajasti metsäluonnon kohteita, joilla on erityistä merkitystä luonnon monimuotoisuudelle. Osa arvokkaista elinympäristöistä on turvattu metsälain ja luonnonsuojelulain säädöksillä. Näitä kutsutaan usein ”lakikohteiksi”. Elinympäristöjen ominaisuuksien turvaamista edistetään myös metsänomistajan omaehtoisella päätöksellä metsäsertifioinnin tai suositusten mukaisesti.

Arvokkaiden elinympäristöjen säilyminen on tärkeää, jotta monien harvinaisten lajien elinmahdollisuudet talousmetsissä turvattaisiin. Metsäluonnon uhanalaisimpia lajeja ovat lahopuuta hyödyntävät vanhojen metsien lajit, vanhojen lehtipuiden lajit ja rehevien lehtometsien lajit. Niiden elinmahdollisuuksia voidaan parantaa jättämällä metsään niin pystyssä kuin maapuuna olevaa lahopuuta sekä säästämällä suuria lehtipuita ja lehtipuuryhmiä. Jo taimikkovaiheesta alkaen tulisi havumetsiin jättää jonkin verran lehtipuuta. Samoin koko metsän kehityskierron ajan on hyvä säästää pensaita ja muuta alikasvosta eläinten ravinnoksi ja suojaksi.

Vesiensuojelu on tärkeää maanmuokkausten ja kunnostusojitusten yhteydessä, jotta vältetään vesistöjä rehevöittävien kiintoaineiden huuhtoutuminen. Myös riistan elinympäristöt tulisi tunnistaa ja käsitellä siten, että riistan lisääntymis- ja elinmahdollisuudet eivät heikkenisi.

Metsälain erityisen tärkeät elinympäristöt

Metsälain 10 §:ssä määritellään metsäluonnon erityisen tärkeät elinympäristöt, joiden ominaispiirteitä ei saa muuttaa. Tämä ei tarkoita täydellistä hakkuukieltoa, vaan mahdolliset hakkuut tulee toteuttaa niin, että luonnon monimuotoisuutta ylläpitävät ominaispiirteet säilyvät.

Yhteistä näille kohteille on, että ne ovat pienialaisia, luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia ja selvästi ympäristöstään erottuvia. Metsälain mukaisia luontokohteita on yksityismailla alle prosentti metsämaan pinta-alasta ja kohteiden keskikoko on noin 0,6 ha.

Metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat

1. lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä enintään 0,5 hehtaarin suuruisten lampien välittömät lähiympäristöt
2. suoelinympäristöt, joiden yhteinen ominaispiirre on luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen vesitalous
3.  rehevät lehtolaikut, joiden ominaispiirteitä ovat lehtomulta, vaatelias kasvillisuus sekä luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen puusto ja pensaskasvillisuus
4. kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla tai luontaisen vesitalouden säilyttäneillä soilla
5. kallioperässä olevat tai kivennäismaahan uurtuneet, jyrkkärinteiset, pääosiltaan vähintään kymmenen metriä syvät rotkot ja kurut, joiden ominaispiirteenä on luonteenomainen muusta ympäristöstä poikkeava kasvillisuus
6. pääosin vähintään 10 m korkeat jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät
7. karukkokankaita vähätuottoisemmat harvapuustoiset hietikot, kalliot, kivikot ja louhikot, joiden ominaispiirre on harvahko puusto.

Luonnonsuojelulain kohteet

Luonnonsuojelulaissa määritellään suojeltaviksi metsäisiksi luontotyypeiksi luontaisesti syntyneet jalopuumetsiköt, pähkinäpensaslehdot ja tervaleppäkorvet, jotka ovat luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia. Luonnonsuojelulain mukaisten luontotyyppien ominaispiirteitä ei saa muuttaa. Ympäristökeskukset kartoittavat luonnonsuojelulain mukaisia kohteita ja valvovat luonnonsuojelulain toteutumista.

Luontotyyppien lisäksi luonnonsuojelulaissa ja -asetuksessa on määritelty rauhoitetut, uhanalaiset ja erityisesti suojeltavat eliölajit. Lisäksi Euroopan unionin lainsäädäntö suojelee joitakin lajeja. Luonnonsuojelulain vaikutus ulottuu eliöyksilöiden suojelusta niiden elinympäristöihin. Rauhoitettujen lajien merkityt pesäpuut ja suurten petolintujen säännöllisesti käyttämät pesäpuut ovat rauhoitettuja. Myöskään erityisesti suojeltavien lajien säilymiselle tärkeitä esiintymispaikkoja ei saa hävittää eikä heikentää.

Metsänomistaja voi omasta aloitteestaan hakea ympäristökeskukselta suojelualueen perustamista omaan metsäänsä, jos suojeltavassa kohteessa on erityisiä ympäristöarvoja. Hän voi hakea myös luonnonmuistomerkin rauhoittamista. Rauhoitettavia luonnonmuistomerkkejä voivat olla huomattavat tai harvinaiset puut tai puuryhmät, siirtolohkareet tai muut erityiset luonnonmuodostumat. Päätöksen luonnonmuistomerkin rauhoittamisesta tekee kunnan ympäristötoimi.

Metsien sertifiointi

Metsäsertifikaatilla osoitetaan, että metsiä hoidetaan ja käytetään ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla. Puun alkuperäsertifioinnilla voidaan osoittaa, millaisesta metsästä tuotteeseen käytetty puu on peräisin.

Suomessa käytetään kahta metsäsertifiointijärjestelmää FSC:tä sekä laajemmin FFCS:tä joka, perustuu alueelliseen ryhmäsertifiointiin. Sertifioitavana alueena on tällöin joko metsäkeskuksen tai metsänhoitoyhdistyksen alue ja seurannassa arvioidaan, miten hyvin sertifioinnin kriteerit eli vaatimukset täyttyvät tämän alueen metsien hoidossa ja käytössä.

Metsänhoitoyhdistysten jäsenet ovat automaattisesti mukana sertifioinnissa. Pakollista mukanaolo ei kuitenkaan ole. Sertifioinnista ei aiheudu metsänomistajalle suoranaisia kustannuksia. Suomen metsäalasta 95 % on sertifioitua.

Maisemanhoito

Metsänomistaja voi vaikuttaa monin tavoin metsämaiseman kauneuteen. Pääsääntöisesti metsänomistajalle ei ole säädetty maisemanhoidollisia velvoitteita. Kaavoissa voi joskus olla toimenpiderajoituksia maiseman suojelemiseksi. Tuolloin hakkuisiin tai maaperän käsittelyyn tarvitaan maankäyttö- ja rakennuslain mukainen maisematyölupa. Lupaa haetaan kunnasta.

Ranta- ja tienvarsimetsät sekä asutuksen lähimetsät ovat maisemallisesti tärkeitä alueita. Näiden hakkuissa voi maiseman hoitamiseksi jättää suojakaistaleita, maisemapuita tai maisemapuuryhmiä, suosia haluttuja puulajeja tai avata tarkoituksellisesti näkymiä.

Puukauppa

Puunmyyntisuunnitelma

Aloite puukauppaan voi syntyä monella tapaa. Metsänomistaja saattaa tietää, että omissa metsissä olisi harvennustarvetta tai tilalla on varttunutta metsää. Metsäsuunnitelmassa voi olla merkintöjä hakkuukypsyydestä tai hoidollisista tarpeista. Rahantarve voi olla myös syynä siihen, että metsäammattilaisen kanssa lähdetään etsimään mahdollisia hakkuukohteita. Puukauppa voi lähteä liikkeelle myös ostajaorganisaation aloitteesta tai metsäneuvojan yhteydenotosta.

Puun myyjän kannattaa ainakin yrittää ajoittaa puukauppansa korkean hinnan aikaan, puun ostajat taas toivovat tasaista kaupankäyntiä yli suhdanteiden.

Tavallinen pienehkön metsäpalstan omistaja ei tee puukauppoja edes joka vuosi. Siksi ei voi olettaa, että metsänomistajalla olisi aina ajantasainen tieto markkinatilanteesta. Puukauppaa harkitsevan kannattaakin aloittaa puukaupan suunnittelu ottamalla yhteyttä paikalliseen metsänhoitoyhdistykseen tai puunostajaan saadakseen ajantasaista tietoa markkinatilanteesta. Puun hintakehityksestä saa tietoa myös näiltä Metsälehden sivuilta, Puuhinnat-alasivulta.

Kun ajatus kaupan tekemisestä on syntynyt, alkaa leimikon suunnittelu. Tämä tarkoittaa sitä, että etsitään ja rajataan hakattava alue. Päätetään, miten metsää hakkuussa tullaan käsittelemään eli onko aikeena esimerkiksi harventaa vai päätehakata alue. Samalla arvioidaan, millaista puuta (tukkia, kuitupuuta) ja minkä verran hakkuussa saataisiin. Näiden tietojen perusteella syntyy myös käsitys siitä, paljonko myyntituloja saataisiin.

Metsäsuunnitelmassa ja verkon metsävaratietopalveluissa (etenkin Metsään.fi) näkyvät kuviokohtaiset hakkuuehdotukset ja suositeltavat toteutusajat. Metsän hakkuuta rajoittavat metsälain säädökset. Harvennushakkuun jälkeen metsään on aina jätettävä kasvamaan riittävästi hyvälaatuista puustoa.

Harvennushakkuissa metsikössä pitää olla riittävästi lähtöpuustoa, jotta hakkuu on kannattavaa. Ensiharvennukset on tehtävä ajallaan, vaikka välitöntä tuloa ei tulisikaan.

Yli-ikäisissä kuusikoissa hakkuiden siirtäminen aiheuttaa kasvutappioita. Etelä-Suomen kuusikoissa esiintyy tyvilahoa, jonka saastuttamissa metsissä arvokasta kuusitukkia siirtyy sahan sijasta sellutehtaan vähempiarvoiseksi raaka-aineeksi.

Uudistushakkuut ja tukkivaltaiset harvennushakkuut yleensä myydään pystykaupalla, sillä puunostajien hinnoittelussa niissä ei jää hankintatyölle katetta. Metsänomistajan on työ eli hankintatyö on kannattavinta yleensä kuitupuuvaltaisissa leimikoissa silloin, kun korjattavan puun määrä on alle 125 m3:n ja työtulo on verotonta.

Jos hakattavaksi sopivia kuvioita on useita, kannattaa puunmyyntisuunnitelman teossa ottaa huomioon eri puutavaralajien kysyntä ja hintataso ja valita kohteet sen mukaan. Kysynnän vaihtelut ovat nykyään nopeita.

Tarjousten kilpailuttaminen on tärkeää, mutta tarjousten vertailu ei ole aivan yksinkertaista. Ostotarjouksissa on syytä vertailla

• eri puutavaralajien yksikköhinnat (€/m3 puulajeittain tukki, kuitu, pikkutukki)
• minimiläpimitat
• katkonta
• erikoispuutavaralajit ja niiden hinnoittelu.

Puukauppaa tehtäessä käytetään monia vakiintuneita lyhenteitä ja termejä, joiden tunteminen helpottaa asiakirjoihin perehtymistä.

Tukkipuu

Rungon järein osa, jota käytetään pääasiassa sahatavaran valmistukseen.

• MÄT = mäntytukki
• KUT = kuusitukki
• KOT = koivutukki

Kuitupuu

Pieniläpimittaiset rungot ja tukkirunkojen osat, joita käytetään pääasiassa sellu- ja paperiteollisuuden raaka-aineena, joskus myös energiapuuna.

• MÄK = mäntykuitu
• KUK = kuusikuitu
• KOK = koivukuitu
• LEK, MUK = muu kuitu, lehtikuitu tai polttopuu

Kantohinta

Pystykaupassa maksettava puun hinta, joka sisältää raaka-aineen käyttöarvon ja laatuominaisuudet. Hintaan ei kuulu hakkuu- eikä metsäkuljetuskustannuksia.

Hankintahinta

Puutavaran hinta, joka sisältää puun arvon sekä puutavaran hakkuun ja lähikuljetuksen hinnan.

Katkonta (= apteeraus)

Puun rungon katkaisukohtien määrittäminen. Mitta- ja laatuvaatimusten mukaan puu jaetaan eri puutavaralajeiksi, esim. tukki, kuitu, pylväs, parru.

Puutavaran mittaus

Puukauppasopimuksessa sovitaan myydyn puuerän mittaustavasta. Pystykaupassa maksetaan yleensä arvioidun puumärän perusteella myyjälle ennakkomaksua jo ennen korjuuta ja lopullinen puukauppamaksun määrä todetaan luovutusmittauksen perusteella. Mittayksikkönä on kiintotilavuus kuutiometreinä eli pyöreät puut kuorineen muutetaan laskennallisesti ”umpipuuksi”.

Hakkuukonemittausta (”motomittaus”) käytetään luovutusmittauksena jo lähes kaikissa pystykaupoissa. Valtaosa hankintakauppojen puusta mitataan tehtaalla.

Metsäverotus

Myyntitulojen verotus

Kaikkia metsänomistajia verotetaan myyntitulojen perusteella. Puunmyynnistä sekä esimerkiksi vakuutuskorvauksista saadut tulot ovat metsätalouden pääomatuloa. Vastaavasti metsätalouden kulut ovat metsätalouden menoja, jotka voidaan vähentää tuloista. Jos tuloja on menoja enemmän, kertyy metsätalouden verottavaa tuloa. Jos taas menoja on tuloja enemmän, syntyy metsätalouden alijäämä. Se voidaan vähentää muista pääomatuloista tai ansiotuloista.

Metsätalouden veroilmoitus annetaan verkon OmaVerossa 2C-lomakkeella.

Muistiinpanovelvollisuus

Metsänomistaja on velvollinen tekemään muistiinpanot metsätalouden tuloista ja menoista. Jos metsänomistaja on arvonlisäverorekisterissä, pitää myyntiverotuksen tapahtumat kirjata ilman arvonlisäveron osuutta ja arvonlisävero kirjata erikseen. Tulo- ja menotositteita ei liitetä veroilmoitukseen, vaan ne pitää numeroida muistiinpanomerkintöjen mukaisesti ja säilyttää kuusi vuotta verovuoden päättymisestä.

Kassaperiaate

Metsätalouden tulojen ja menojen kirjauksessa noudatetaan kassaperiaatetta. Eli metsätalouden todelliset tulot ja menot kirjataan muistiinpanoihin sille päivämäärälle, jolloin ne on maksettu. Puukaupan tekemisen tai puunkorjuun ajankohta eivät siten ratkaise tulojen verovuotta.

Vähennettävät menot

Metsätalouden pääomatuloista voidaan vähentää tulonhankkimismenoina kaikki metsätalouden harjoittamiseen liittyvät kulut. Vuosimenoina vähennetään verovuonna maksetut puun kasvatuksen ja metsätalouden hallinnon menot, esimerkiksi palkkausmenot, vakuutusmaksut, metsänhoitomaksu, metsätalouden rakennuksiin ja niiden rakennuspaikkoihin kohdistuva kiinteistövero, tarvikehankintojen menot sekä metsänhoitoyhdistysten ja metsäkeskusten toimitusmaksut sekä omat matkakulut.

Isommat ja pysyvämmät hankinnat, kuten koneiden hankinta-, rakennus-, metsäteiden rakentamis- ja ojitusmenot, vähennetään vuotuisin poistoin useamman vuoden aikana. Osan ostetun metsätilan hinnasta saa vähentää ns. metsävähennyksenä.

Yrittäjävähennys tuo viiden prosentin veronkevennyksen puuta myyville, vähennys tehdään metsätalouden puhtaasta tulosta.

Metsätilan lahjana tai lahjaluonteisella kaupalla saavalla voi olla mahdollisuus tehdä metsälahjavähennyksiä. Vähennykset tehdään maksetun lahjaveron perusteella. Vähennys on mahdollinen vuonna 2017 ja sen jälkeen tehdyissä lahjoituksissa.

Menovaraus

Halutessaan metsänomistaja saa siirtää enintään 15 prosenttia verovuoden metsätalouden pääomatuloistaan verotettavaksi myöhemmin. Menovaraus tarkoittaa käytännössä sitä, että osan verovuoden tuloista, ja niistä koituvista veroista, voi lykätä seuraaville vuosille, jolloin esimerkiksi taimikonperustamiskulut ovat suuret, mutta merkittäviä päätehakkuutuloja ei saada.

Ennakkovero

Puunostaja tekee puun myyntituloista ennakonpidätyksen puukauppatilitysten yhteydessä. Ostaja toimittaa tiedot ennakonpidätyksistä verottajalle. Puukaupan tulot kirjataan aina maksuvuoden verotukseen.

Arvonlisäverotus

Arvonlisäverolliseen toimintaan liittyy muistiinpano- ja tilitysvelvollisuus. Tilitettävät arvonlisäverot on maksettava seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä tai on haettava mahdollista maksettujen arvonlisäverojen palautusta. Metsänomistaja on arvonlisäverovelvollinen, jos vuosittaiset myynnit ylittävät 10 000 euron määrän. Alv-velvolliseksi kannattaa hakeutua, vaikka myynnit jäisivät rajan alle. Verotoimisto, metsänhoitoyhdistys tai puunostaja osaa kertoa, miten arvonlisäverovelvolliseksi ilmoittaudutaan tai hakeudutaan. Tämän jälkeen alv-velvollisuus jatkuu, kunnes elinkeinotoiminta lopetetaan.

Metsänomistajan kannalta arvonlisävero ei oikeastaan ole vero, vaan läpikulkuerä. Puukaupassa arvonlisäveron maksaa ostaja ja metsänomistajan on tilitettävä se edelleen valtiolle. Ostamiensa tarvikkeiden ja palvelujen alvit metsänomistaja maksaa itse, mutta saa verottajalta takaisin.

Puukauppamaksun mukana tullut alv on valtion rahaa ja vain lainassa. Metsänomistajan on varauduttava maksamaan vähennykset ylittävä osa valtiolle seuraavan vuoden helmikuun lopussa. Sekä tulojen että menojen arvonlisäverot käsitellään erillään varsinaisista metsätalouden tuloista ja menoista.

 

Lisätietoa

Verkossa lisätietoa on tarjolla runsaasti, ongelma on lähinnä tiedon runsaus. Helppo-ottoista lisätietoa saa esimerkiksi Metsälehden YouTube-kanavalta.

Metsäalan peruskirjallisuutta

Tapion taskukirja on käsite; kirjalla on yli satavuotinen historia. Kirja katsoo asioita ”ylävinkkelistä” ja antaa kokonaiskuvan metsäalasta, ja myös käytännön tietoa.

Metsäkoulu

Metsänhoidon suositukset

Taimikonhoito – Tavoitteet, menetelmät ja kustannukset

Metsänuudistaminen

Sukupolvenvaihdoksesta Sujuvasti seuraavalle -kirja

Lakisääteiset velvoitteet: Metsäalan säädökset ja Metsäoikeus -kirja

Veroilmoituksen kanssa tuskittelevall Metsäverokirja 2024 on ainoa lajissaan. Kirjan tekijä Hannu Jauhiainen on myös kirjoittanut veroilmoituksen täyttöohjeista artikkelin.

Metsätuhoista lisätietoa kirjasta: Metsätuhot

Puulajeihin voi tutustua ja oppia tunnistamaan ne tunnistusoppaiden avulla: Suomen puut ja pensaat sekä Tunnista puu ja puuaine

Lisätietoa kasvupaikoista kirjoista: Metsätyypit, Suotyypit ja turvekankaat

Lisätietoja: Kannattava metsätalous -verkkokurssi

Lisätietoja eri-ikäisen metsän kasvattamisesta kirjasta: Metsän jatkuvasta kasvatuksesta

Jos metsätilan ostaminen kiinnostaa, niin Metsäsijoittajan kirja

 

Tämän artikkelin tiedot on päivitetty Uuden metsänomistajan kirjan (toimittanut Satu Rantala) pohjalta.