Metsäpolitiikka on hienosti lisäämässä metsänomistajien päätäntävaltaa omaisuutensa käytössä. Valtiovalta on tiedostanut, että metsänomistajaa kuuntelemalla ja kannustamalla metsien käyttöä voidaan lisätä maamme hyvinvoinnin kehittämiseksi. Valitettavasti välillä tuntuu, ettei toinen käsi tiedä, mitä toinen tekee. Toisen käden lisätessä metsänomistajan vapauksia, on toinen käsi asettamassa omaisuudelle erilaisia rajoituksia. 

Yhteiskunnassa tuntuu olevan vallalla käsitys, että päätösvalta yksityisestä maaomaisuudesta kuuluu kaikille. Metsänomistajan asemaa heikentäviä tapauksia löytyy kaikkialta maastamme.  Kotiseudultani Etelä-Pohjanmaalta löytyy runsaasti tapauksia, joihin uskoisi törmäävän vain itärajan toisella puolella.

Yrittäjyyden ja omistuksen arvostuksesta tunnetussa maakunnassa maanomistajuuden arvoa ei tunnista edes alueen suurin kaupunki. Seinäjoen kaupunki on hankkimassa rakentamisen kärkialueeksi maata Roveksesta. Alueen maanomistajat ovat valmiita tukemaan kaupungin kehittymistä ja myymään alueensa jopa maan todellista arvoa alhaisemmalla hinnalla. Vastauksena maanomistajien yhteistyöhalukkuuteen kaupunki yrittää kaikin keinoin hankkia maan murto-osalla sen todellisesta arvosta. Onneksi kaupunginvaltuusto pani asiat jäihin. Edessä lienee lunastustoimitus, jolloin maan arvo voi nousta jopa maanomistajien toiveita korkeammaksi. Taitamatonta politiikkaa, sillä minkään kaupungin imago ei kestä asukkaidensa hyväksikäyttöä. 

Seinäjoen naapurissa maanomistaja kärsi tuhoista tapaninpäivän myrskyissä. Metsänkäyttöilmoitusta tehdessä maanomistajalle selvisi kohteen liito-oravamerkintä. 

On käsittämätöntä, jos omaisuuden käyttöä rajoittavia merkintöjä voidaan tallentaa viranomaisen tietokantaan maanomistajalla ilmoittamatta. Ympäristöaktiivin ilmoittama havainto tallennetaan ilman maastotarkistusta. Järjettömyys lähestyy huippuaan, kun viranomainen jalkautuu vuosien kuluttua maastoon tarkistamaan, onko liito-orava edelleen paikalla. Liito-oravasta ei näy jälkeäkään, mutta alue laitetaan varmuuden vuoksi hakkuukieltoon, jos vaikka orava joskus tulisi paikalle.

Eräänlainen toisen omaisuuteen kohdistuvan vaatimuksen huipentuma lienee luonnonsuojelupiirin kaavailema Hirvijärven kansallispuisto Etelä-Pohjanmaalle. Puiston ytimen muodostaisi tekojärvi ja sitä ympäröivät turvetuotantoalueet. 

Luonnonsuojelupiiri ei nähnyt tarpeelliseksi kutsua valmistelevaan työryhmään yhtään maanomistajien edustajaa. Ehkäpä juuri siitä syystä, että arvasivat maanomistajien vastustavan kansallispuistoa, joka muodostuisi tekojärvistä, talousmetsistä ja turvetuotantoalueista.

Vastaavia tapauksia löytyy varmasti jokaisesta suomalaisesta kunnasta. Miksi ihmeessä olemme itse heikentämässä mahdollisuuksiamme hyödyntää tärkeintä luonnonvaraamme? 

Rajoitusten ja kieltojen asemasta jokaisen kunnan, viranomaisen ja luontojärjestön kannattaisi rohkaista metsänomistajia aktiiviseen metsien käyttöön. Aktiivinen metsien käyttö voi tarkoittaa metsänomistajan tavoitteista riippuen kaikkea puuntuotannosta monimuotoisuuden turvaamiseen tai tonttimaan myyntiin.

Ps. Yllämainitut prosessit ovat jokainen vielä kesken. Uskon kaikesta huolimatta suomalaisen yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen ja metsänomistajien edunvalvonnan tuloksellisuuteen. Seinäjoen kaupunki tulee maksamaan tarvitsemastaan maasta käyvän hinnan, liito-oravaton alue käsitellään metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti ja Hirvijärven kansallispuistohanke kaatuu omaan järjettömyyteensä. 

MARKO MÄKI-HAKOLA

Kirjoittaja on Metsänomistajien liitto Länsi-Suomen johtaja.