Hakevoimaloille valtaosa uusiutuvan sähkön tuesta

Julkaistu 26.6.2012

Hake haukkasi valtaosan uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön tuesta eli syöttötariffista vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Tukea maksettiin tammi-maaliskuussa kaikkiaan 10,4 miljoonaa euroa, josta metsähakevoimalaitoksille 9,8 ja tuulivoimalaitoksille 0,6 miljoonaa euroa.

Syöttötariffijärjestelmään tähän mennessä hyväksyttyjen voimalaitosten vuosituotannon perusteella tukea maksetaan tänä vuonna noin 66 miljoonaa euroa, josta 55 miljoonaa euroa metsähakevoimalaitoksille.

Metsähakkeella tuotetun sähkön tuki määräytyy päästöoikeuden hinnan mukaisesti. Päästöoikeuden hinnan ollessa enintään kymmenen euroa hiilidioksiditonnia kohden, tukea maksetaan enimmäismäärä, 18 euroa megawattitunnilta. Jos päästöoikeuden hinta on 23 euroa hiilidioksiditonnia kohden, tukea ei makseta. Tammi-maaliskuussa päästöoikeuden markkinahinta oli keskimäärin 7,7 euroa, joten metsähakkeella tuotetulle sähkölle maksettiin enimmäistukea.

Tuuli-, biokaasu- ja puupolttoainevoimaloille maksetaan takuuhinnan ja sähkön markkinahinnan erotuksen mukaista tukea. Takuuhinta on 83,5 euroa megawattitunnilta. Tuulivoimarakentamisen edistämiseksi tuulivoimasähkön takuuhinta on kolmena ensimmäisenä vuotena 105,3 euroa.

Tammi-maaliskuussa megawattitunnin markkinahinta oli keskimäärin 42,5 euroa, joten biokaasu- ja puupolttoainevoimaloilla tuen määrä oli 41 ja tuulivoimaloilla 63 euroa megawattitunnilta.

METSÄLEHTI


Uusimmat uutiset

Paketoidut metsäpalvelut houkuttavat
23.5.2013

Uusi kone puskee kartonkia kasvaville markkinoille
23.5.2013

Kysely: Suhtautuminen metsästykseen entistä suopeampaa
23.5.2013

Valtio vähensi metsänhoitotöistään
22.5.2013

Helsingissä ylletään 7-prosenttiseen pellettiseokseen
22.5.2013

Pihkasalva tehoaa hankaliin haavoihin
22.5.2013

Uitot jo käynnissä
21.5.2013

Puukaupassa tahti tiivistyi
20.5.2013

MTK: Suomi on uusiutuvien suurvalta
20.5.2013

Puunostajat kehittävät yhteistä järjestelmää
20.5.2013

Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta ilvesten ampumisesta
20.5.2013

Metsäkonekustannukset taittuivat alamäkeen
20.5.2013

Koivu kukkii jo Oulussa saakka
20.5.2013

Annukka Kimmo Eläkekassa Verson uusi puheenjohtaja
17.5.2013

Raakapuun tuonti kasvussa
17.5.2013

SVT: Stora Enso vääristellyt kirjanpitoa
17.5.2013

Kannuksessa paloi metsäkone
17.5.2013

Vaneritehtaalla paloi Jyväskylässä
17.5.2013

Paperiperkele esille Mänttään
16.5.2013

Männynjuurikäävän torjunta-alue laajeni
16.5.2013

YLE: Stora Enso valuu ruotsalaisille
16.5.2013

Arktisten lintujen muutto käynnistyi
15.5.2013

Itä-Suomen yliopistolle suitsutusta
15.5.2013

Teollisuus käytti puuta entiseen tapaan
15.5.2013

Pitkärannan sellutehdas maksukyvytön
15.5.2013

Paperiyhtiö voisi olla kustantajan kumppani
14.5.2013

EU:n siemenlakiuudistus vastatuulessa
14.5.2013

Hakkuut muuttavat metsäkasvillisuutta
14.5.2013

Kevätahava koetellut havupuita
14.5.2013

MUUT LEHDET: Valoa näkyvissä
14.5.2013

© Metsäkustannus Oy, Pohjoinen Rautatiekatu 21 B, 00100 Helsinki. Puh: 09-315 49 800, fax: 09-315 49 839, kartta