Kirjanpainajat jo epidemia etelässä

Kirjanpainajat jo epidemia etelässä

Julkaistu 20.6.2012

Kirjanpainajahyönteisten määrä on Metsäntutkimuslaitoksen mukaan lisääntynyt jo epidemiaksi Etelä- ja Kaakkois-Suomessa.

Kirjanpainaja lisääntyy tuoreessa kuusi­puu­tavarassa ja tuulenkaadoissa. Tällä hetkellä Etelä- ja Kaakkois-Suomessa kirjanpainajia on niin paljon, että ne voivat iskeytyä myös terveisiin puihin.

Metla patistaa torjumaan tuhoja kuusivaltaisilla alueilla, joilla on jo esiintynyt kirjanpainajatuhoja tai joilla on ollut tuulenkaatoja.

Kirjanpainaja on vakavin kuusen runkoja vioittava tuhohyönteinen, joka aiheuttaa merkittäviä tuhoja iskeytymällä tyvitukin alueelle syöden kuorta ja nilaa.

Metsäntutkimuslaitos ja Suomen metsäkeskus aloittivat toukokuussa seurannan kirjanpainaja­hyönteisten kannan selvittämiseksi. Seuranta perustuu hyönteisten laskentaan feromonia houkuttimena käyttävistä kirjanpainajan pyydyksistä.

METSÄLEHTI


© Metsäkustannus Oy, Pohjoinen Rautatiekatu 21 B, 00100 Helsinki. Puh: 09-315 49 800, fax: 09-315 49 839, kartta