Metsäyhtiö UPM havainnollisti paperinvalmistuksen ympäristökuormituksen kevenemistä. Riossa 20 vuotta sitten pidetty ympäristökokous korosti luonnonvarojen ja tuotannon kestävää käyttöä.
Paperinvalmistuksessa kehitys on ollut UPM:n mukaan huimaa. Tätä havainnollistaakseen yhtiö tarkasteli arvostetun talousjulkaisu The Economistin painamisessa käytetyn paperin tuotannosta aiheutuvia päästöjä.
Esimerkkipaperin tuotannossa vapautuu 90 prosenttia vähemmän hiilidioksidia kuin 20 vuotta sitten. Yhtä voimakkaasti on leikkautunut myös tuotannosta aiheutuvan kaatopaikkajätteen määrä. Veden kulutus puolestaan on vähentynyt 35 prosenttia.
Tulokset on saavutettu investoinnein uusiin jäteveden puhdistamoihin ja kehittyneisiin biovoimaloihin.
"Esimerkki auttoi meitä kuvaamaan täsmällisesti, kuinka paljon paperin ympäristöjalanjälki on pienentynyt Rion ympäristökokouksen jälkeen", kertoo UPM:n ympäristöjohtaja Päivi Salpakivi-Salomaa.