Rusomuurarimehiläinen levinnyt Etelä-Suomeen

Rusomuurarimehiläinen levinnyt Etelä-Suomeen

Julkaistu 4.6.2012

Etelä-Suomeen on levinnyt viime vuosien aikana uusi mehiläislaji, rusomuurarimehiläinen (Osmia bicornis). Laji löytyi Suomesta ensimmäisen kerran vuonna 2006, tuolloin Imatralta. Sen jälkeen laji on levinnyt, ja tänä keväänä se on päätynyt jo Helsinkiin ja Porvooseen, Luonnontieteellisestä keskusmuseosta kerrotaan.

Rusomuurarimehiläinen on helppo tunnistaa punertavasta karvoituksestaan ja kahdesta naaraan päässä olevasta eteenpäin suuntautuvasta sarvesta. Kooltaan ne ovat hieman tavallisia tarha- eli kesymehiläisiä pienempiä.

Rusomuurarimehiläiset eivät muodosta tarhamehiläisten tapaan suuria yhteiskuntia kuningattarineen ja monine työläisineen, vaan kukin naaras elää itsekseen ja rakentaa oman pesänsä. Sopivien pesimispaikkojen läheisyydessä seinustoilla ja pihoilla mehiläisiä voi esiintyä runsaasti, mutta erityistä haittaa siitä ei ole.

Keskusmuseon mukaan rusomuurarimehiläinen on tervetullut lisä maamme lajistoon. Ne ovat muiden mehiläisten tavoin hyödyllisiä viljeltyjen ja luonnonvaraisten kasvein pölyttäjinä.

Keskusmuseo ottaa mielellään vastaan havaintoja lajista. Havainnot voi ilmoittaa museon havaintotietokanta Hatikkaan (www.hatikka.fi).

METSÄLEHTI


© Metsäkustannus Oy, Pohjoinen Rautatiekatu 21 B, 00100 Helsinki. Puh: 09-315 49 800, fax: 09-315 49 839, kartta