Puun hintakehitys vaihteleva

Julkaistu 24.7.2012

Lähes kaikkien puutavaralajien koko maan keskihinnat laskivat viime viikolla. Poikkeuksena oli vain mäntypikkutukki, jonka keskihinta nousi hieman.

Leimikkotyypeittäin hintakehitys oli epäyhtenäinen. Päätehakkuissa hintataso oli laskeva, mutta kasvatushakkuissa mänty- ja koivutukin koko maan keskihinta nousi hieman, kuusitukin laskiessa.

Ensiharvennuksissa kuitupuun hinta oli lievässä nousussa. Hankintakauppojen kuitupuun hinta pysyi suurin piirtein ennallaan.

Alueittain hintakehitys oli suurin piirtein koko maan kehityksen mukainen. Lappi sinnittelee edelleen vastavirtaan. Siellä päätehakkuiden mäntytukin keskikantohinta jatkoi lievää nousua. Eroa Etelä-Suomeen on enää noin kolme euroa.

Puuta ostettiin viime viikolla noin 140 000 kuutiometriä, mikä on samaa tasoa viime vuoden vastaavan ajankohdan kanssa. Vähäisen ostomäärän vuoksi kaikkein puutavaralajien keskihintoja ei ole Metlan julkaisemissa aluetaulukoissa, jotka ovat näkyvissä Metsälehden sivuilla.

 

METSÄLEHTI


© Metsäkustannus Oy, Pohjoinen Rautatiekatu 21 B, 00100 Helsinki. Puh: 09-315 49 800, fax: 09-315 49 839, kartta