Lehtinunna lähestyy Suomea

Lehtinunna lähestyy Suomea

Julkaistu 16.8.2012

Isoja metsätuhoja aiheuttanut lehtinunna kolkuttelee Suomen rajoja. Heinäkuun lopulla lehtinunnia ryöpsähti Suomenlahden yli Virosta ukkosrintaman ajamana.

Luonnontieteellisen keskusmuseon keräämien havaintotietojen mukaan perhosia tuli useita kymmeniä tuhansia.

- Se oli suurempi määrä kuin koskaan aiemmin, museomestari Jaakko Kullberg kertoo.

Lehtinunnan toukat voivat syödä paljaaksi suuriakin metsäalueita. Toukat syövät puun lehtien lisäksi myös ympäröivää aluskasvillisuutta.

Lehtinunna keskittyy lähinnä lehtipuihin, mutta Kullbergin mukaan se voi käydä myös havupuiden kimppuun. Lehtipuut voivat paljaaksi syönnistä toipua, mikäli syönti ei toistu montaa kertaa, mutta havupuille selviytyminen on vaikeaa. Pohjois-Amerikassa lehtinunnasta on tullut vierasperäisenä karkulaisena miljardituhoja aiheuttava metsätuholainen.

Luonnontieteellisen keskusmuseon mukaan laji ei kuitenkaan toistaiseksi uhkaa Suomen metsiä. Lehtinunna kuuluu Euroopan luontaiseen lajistoon, ja täkäläinen lajisto on siihen sopeutunut. Suuret tuhot edellyttävätkin erityisiä olosuhteita.

Tilannetta kannattaa kuitenkin seurata. Laji on Suomessa levinneisyytensä pohjoisrajoilla, ja lähialueilta on kuulunut jo huolestuttavia uutisia. Esimerkiksi Latviassa lehtinunnat aiheuttivat viime vuonna runsaasti tuhoja.

- Tällaiset tuhouutiset lähialueilta ovat huolestuttavia. Mutta lehtonunnan Suomeen leviäminen vaatii vielä ilmaston lämpenemistä, Kullberg arvioi.

METSÄLEHTI


© Metsäkustannus Oy, Pohjoinen Rautatiekatu 21 B, 00100 Helsinki. Puh: 09-315 49 800, fax: 09-315 49 839, kartta