Teijoon valmistellaan hakkuita

Teijoon valmistellaan hakkuita

Julkaistu 12.2.2016

Metsähallitus aikoo harventaa metsää noin 34 hehtaarin alueelta Teijossa Matildan kylään ja kansallispuistoon rajoittuvalla monikäyttömetsäalueella. Tarkoitus on lisätä metsän kerroksellisuutta ja saada uutta puustoa pienialaisesti. Hakkuut tehdään kuluvan vuoden aikana.

Alueella on tehty luontokartoitus. Hakkuiden ulkopuolelle rajataan muun muassa Ruojakuopan pienten lampien lähiympäristöt sekä kosteita notkelmia. Reunavyöhykkeet käsitellään varovammin tuulituhojen välttämiseksi.

METSÄLEHTI

Kuva: Metsähallitus/Laatumaa

Uusimmat uutiset

Merikotka levittäytynyt Turun ja Helsingin kaupunkien alueille
29.7.2016

HS: Päästövähennystavoitteita hankaloittaa se, ettei Keski-Euroopassa tunnisteta metsää
29.7.2016

Metsäteollisuuden tuotteiden vienti kasvanut
29.7.2016

Yle: Puun hinnan uskotaan nousevan ensi vuonna
29.7.2016

Papticin sellupohjaiset ostoskassit saavat EU:lta 2,2 miljoonan avustuksen
29.7.2016

Sinilevää havaittu järvissä tavanomaista enemmän
28.7.2016

Brittiläinen vakuutusyhtiö investoi 70 miljoonaa puutalotuotantoon
28.7.2016

Metsäkeskus kannattaa metsävaratietojen julkistamista
28.7.2016

Mustikkapaikkojen löytämiseen kehitetään uusia sovelluksia
27.7.2016

Yle: Yksityinen junayhtiö on aloittanut puutavaran kuljetukset Kemijärveltä
27.7.2016

Tutkimus: puut keskustelevat toistensa kanssa
27.7.2016

Uudellemaalle ennätysmäärä pyyntilupia valkohäntäpeuran metsästykseen
27.7.2016

Westas Group investoi Pihlavan sahaan kolme miljoonaa euroa
27.7.2016

Metsäkanalintujen riistakolmiolaskennat jatkuvat ensi tiistaihin asti
27.7.2016

Kantohinnat hienoisessa laskussa kaikilla muilla puutavaralajeilla paitsi pikkutukeilla
26.7.2016

Yle: Kotkamills aloittaa ainutlaatuisen muovittoman kuppikartongin valmistamisen
26.7.2016

UPM:n rahavirta nousi ennätykselliseen 434 miljoonaan euroon toisella vuosineljänneksellä
26.7.2016

Vainiola-Yhtiöt osti Uudenmaan Metsäurakoinnin
25.7.2016

EU uhkaa viedä Suomen tuomioistuimeen, ellei metsävaratietoja julkisteta
25.7.2016

Hirvisaaliiden ilmoittaminen siirtyy nettiin
22.7.2016

Hyväksytäänkö metsänhoidon hiilinielu päästöjen vähentäjäksi? Vastausta saadaan odottaa vielä useita vuosia
22.7.2016

EU:lta 88,5 miljoonan euron tuki Kemin biopolttoainejalostamolle
22.7.2016

Stora Enson liikevaihto laski, mutta tulos kasvoi 11 prosenttia
21.7.2016

Päästövähennystavoite nostanee puunkuljetusten hintoja
21.7.2016

Suomen päästövähennystavoite EU:n toiseksi suurin Euroopan komission esityksessä
20.7.2016

Vapon haasteina EU:n päästörajoitukset ja energiaturpeen käytön väheneminen
20.7.2016

Heinäkuun puukauppamäärät edelleen laskussa
19.7.2016

UPM myy suljetun Myllykosken-tehtaan höyryntuotantolaitteet Saksaan
19.7.2016

Metsäteollisuus kerää metsänomistajien mielipiteitä säästöpuista ja lahopuista
19.7.2016

Metsätyöt pystyy nyt selvittämään sähköisestä karttapalvelusta
19.7.2016

© Metsäkustannus Oy, Pohjoinen Rautatiekatu 21 B, 00100 Helsinki. Puh: 09-315 49 800, fax: 09-315 49 839, kartta