LEHTIKATSAUS: Harvinainen loislöytö hirvestä ja karhusta


Taenia-suvun 40:ää heisimatolajia pidetään eräänä maailman tutkituimmista loismadoista. Nyt on löytynyt uusi laji, joka loisii hirvessä ja karhussa. Uudesta lajista on kolme varmaa havaintoa, kaksi hirvistä ja yksi karhusta, Karjalainen kirjoittaa.

Loismato elää toukkana hirvessä ja heikentää hirven kuntoa. Heikentynyt hirvi joutuu tervettä hirveä helpommin karhun ruokalistalle. Karhun suolistossa toukka muuttuu madoksi ja alkaa lisätä sukuaan. Hyväkuntoinen karhu levittää madon munia maastoon tehokkaasti.

Ilomantsiin perustetaan elokuun karhujahdin alussa tukikohta, ja tutkijat yrittävät kerätä mahdollisimman monen kaadetun karhun suolet talteen lisätutkimuksia varten.

Lassila & Tikanoja
lopetti pellettitehtaat


Lassila & Tikanoja panee pellettitehtaat kiinni, koska raaka-aine on yhtiön mukaan liian kallista.

- L&T ei ole ainoa, joka luopuu pelletistä. Ei ole mikään salaisuus, että Suomessa on tällä hetkellä myynnissä pari kolme pellettitehdasta, kertoo talousjohtaja Ville Rantala Kauppalehdessä.

Yhtiö kirjasi osavuositulokseensa kolmen miljoonan euron kulun pellettiliiketoiminnasta luopumisesta. L&T valmisti pellettejä Luumäellä vuokrakoneilla vuokratiloissa ja rakensi Suonenjoelle omaa pellettitehdasta. Suonenjoen rakennustyöt on nyt keskeytetty ja laitteet ovat myynnissä.

Venäjän maastopalot
tuovat savua Suomeen


Moskovan lähistöllä Venäjällä riehuvat maastopalot heikentävät ilmanlaatua Suomessa lähipäivien ajan, Aamulehti kertoo. Raja-arvot ovat tähän mennessä ylittyneet itäisen Suomen mittauspisteillä niukasti maanantaina. Tiistaina kohonneita arvoja ei mittausasemilla havaittu.

Ilmatieteen laitoksen mukaan kaakkoistuuli jatkuu, joten savua leviää Suomeen myös tulevina päivinä. Pahimmaksi päiväksi hiukkaspitoisuuksiltaan arvioidaan torstaita.

# Metsälehden Metsäuutiset

 


28.7.2010 - 

Metsäuutiset

8.9.2010
Myrskyt vilkastuttivat puukauppaa

Kantohinnat kääntyivät elokuussa laskuun.

9.9.2010 11:03:36
Itävaltalaiselle Kaufmannille puuarkkitehtuuripalkinto

Spirit of Nature –palkinto jaettiin nyt kuudennen kerran. Palkinnon voittanut Itävaltalainen...

9.9.2010 10:22:53
Vapolle uusi johtaja

Biopolttoaineita ja sahatavaraa valmistavan Vapon uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty...

9.9.2010 9:53:22
Puun tuonti kasvoi viidenneksellä

Suomeen tuotiin alkuvuonna puuta viimevuotista reippaammin. Metsäntutkimuslaitoksen mukaan...

8.9.2010 10:23:57
Puuliitto päättää työtaistelutoimista maanantaina

Puuliiton mekaanisen metsäteollisuuden johtokunta päätti eilen esittää työtaistelutoimenpiteitä...

8.9.2010 9:43:50
LEHTIKATSAUS: Ampiaispesiä kannattaa varoa

Pitkä, lämmin ja aurinkoinen kesä on ollut suotuisa hyönteisille. Tämä näkyy muun muassa...

8.9.2010 9:31:19
Kiviniemi tukisi rannikon voimaloiden vihertämistä

Pääministeri Mari Kiviniemen mielestä valtio voisi antaa lisätukea rannikkokaupunkien...

7.9.2010 10:28:20
Stora Enso sulkee paperikoneen Saksassa

Sanomalehtipaperista on markkinoilla ylitarjontaa, eikä muutosta näy lähitulevaisuudessa.

7.9.2010 15:17:12
Anttila rohkaisi hämäläisiä kansainvälistymään

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila nosti esiin metsäteollisuuden...

7.9.2010 16:27:23
Koprat ostivat pellettiyhtiön

Pekka ja Ville Kopran omistama Lakkaharju Oy on ostanut Juupajoella toimivan Paahtopuu Oy:n...

7.9.2010 13:26:00
Helsingistä valmistuneet työllistyneet hyvin

Helsingin yliopiston teettämän työllistymisselvityksen mukaan metsätieteiden laitokselta...

7.9.2010 10:54:29
LEHTIKATSAUS: Pedagogisia malleja metsästä

Savonlinnassa tänä syksynä aloittavat lastentarhan-, luokan-, kotitalouden- ja...

6.9.2010 10:13:14
Luukusta vuoden puunkäytön edistäjä

Opiskelijoiden suunnittelemassa talossa yhdistyvät monipuolinen puunkäyttö, energiatehokkuus ja...

6.9.2010 15:10:43
Miljoonaviikot jatkuvat puukaupassa

Puukauppaa käydään edelleen reippaasti. Viime viikon ostot nousivat jälleen yli miljoonan kuution,...

6.9.2010 14:09:52
Aluetaloudet sopeutuvat sahojen sulkemisiin

Sahateollisuuden sulkemisten vaikutukset aluetalouksien taloudelliseen kasvuun näyttävät jäävän...

6.9.2010 13:33:50
12 ehdolla Suomen parhaaksi maisemahankkeeksi

Suomen parhaaksi maisemahankkeeksi on ehdolla 12 hanketta. Määräaikaan mennessä...

6.9.2010 10:44:37
Metsäkonemestaruus Kolariin

Metsäkoneenkuljettajat kilpailivat Suomen mestaruudesta viikonloppuna FinnMetko-messuilla Jämsässä....

6.9.2010 9:52:38
LEHTIKATSAUS: Tilausten peruuntuminen huolestuttaa sahoja

Sahoilla pelätään tilausten peruutuksia, maanantain Kauppalehti kertoo. Lehden mukaan sahojen...

3.9.2010 11:00:22
Koneyrittäjät: Polttonesteen verokorotukset suuri lisärasite

FinnMetko-näyttely kokoaa Jämsään raskaskonealan ammattilaiset.

3.9.2010 13:18:44
Kiinaan miljoonia hehtaareja uutta metsää

Kiinan metsäministeri Jia Zhibang vakuutti maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa...

3.9.2010 13:35:23
Suomen vanhin hirsitalofirma etsii omistajaa

Yrityssaneerauksessa oleva Suomen vanhin teollinen hirsitalovalmistaja Rantasalmi Oy etsii...

3.9.2010 10:32:47
Asiantuntijat kiittävät metsänkäsittelyn monipuolistamista

Eri metsäorganisaatioiden edustajat ovat tyytyväisiä maa- ja metsätalousministeriön aikeeseen...

3.9.2010 10:00:47
LEHTIKATSAUS: Myrskymetsien uudistaminen vie miljoonia

Myrskyjen kaatamista metsistä tulee tukihakemuksia noin 10 000 hehtaarilta, arvioi maa- ja...

2.9.2010 14:55:47
Sotkamon koulut menevät metsään

Opettajat ja eri metsäalan toimijat vievät Sotkamon koululaiset ensi viikoksi metsään. Metsään...

2.9.2010 13:45:35
Myrsky kasvatti Tornatorin suojelualuetta

Tornator Oy perustaa Metso-ohjelman mukaisen yksityisen suojelualueen Ruokolahdelle Viitalammin...

2.9.2010 9:09:24
LEHTIKATSAUS: Sanomalehtipaperin suuryhtiö suunnitteilla

Pohjoismaiset metsäyhtiöt Stora Enso, ruotsalainen Holmen ja norjalainen Norske Skog...

2.9.2010 10:13:02
Antti Ticklén halonhakkuun Suomen mestari

Halonhakkuun Suomen mestaruudesta kilpailtiin eilen Helsingissä. Voittajaksi selviytyi Liperin...

1.9.2010 12:58:50
Metsäliitto osuustoiminnan kovin tuloksenparantaja

Metsänomistajien osuuskunta oli vuonna 2009 suurin investoija osuustoimintayrityksistä.

1.9.2010 14:53:56
Toimihenkilöunionilta lakkovaroitus

Toimihenkilöunioni TU antoi tänään lakkovaroituksen mekaaniseen metsäteollisuuteen ja...

1.9.2010 10:24:20
LEHTIKATSAUS: Henkilökunta esti suurpalon Savon Sellussa

Savon Sellun massatehtaaseen kuuluvalla seulomolla syttyi tulipalo myöhään tiistai-iltana...

Vanhempia uutisia voi hakea sivun oikeassa ylälaidassa olevalla hakutoiminnolla.