Stora Ensolta huima parannus

Stora Enso teki parhaan toisen neljänneksen tuloksen sitten vuoden 2007.

Stora Enson huhti-kesäkuun tulos parani reippaasti verrattuna viime vuoden toisen neljänneksen tulokseen. Yhtiön tulos ennen veroja oli 193 miljoonaa euroa, kun vuotta aikaisemmin huhti-kesäkuussa Stora Enso oli reilut 370 miljoonaa euroa tappiolla.

Liikevoittoprosentti kasvoi toisella neljänneksellä viime vuoden huhti-kesäkuun 2,2 prosentista lähes kahdeksaan prosenttiin. Liikevaihto oli lähes 400 miljoonaa euroa suurempi verrattuna edelliseen neljännekseen.

Metsäyhtiö kertoo hyötyneensä tuotannon kannattavuuden eteen tehdyistä toimista, myynnin elpymisestä sekä korkeammista hinnoista ja alhaisesta kustannustasosta. Lisäksi euron heikko asema dollariin nähden paransi tulosta.

Storan Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen pitää tulosta huikeana parannuksena, ja katsoo Varkauden kahden sanomalehtipaperikoneen sulkemisen olleen välttämätöntä. Karvinen sanoo yhtiön jatkavan kannattavuuden arviointia ja, mikäli tarvetta ilmenee, Stora Enso ei jatkossakaan epäröi toimia paremman tuloksen aikaansaamiseksi.

Yhtiön mukaan vuoden kolmannen neljänneksen näkymät ovat vielä epävarmat ja sekavat. Vahvasta toisen vuosineljänneksen tuloksesta huolimatta, tappiot sanomalehtipaperin ja kirjapaperin osalta osoittavat, että alalla on edelleen rakenteellista ylikapasiteettia.

Kaikkien paperilaatujen osalta kysynnän uskotaan pysyvän selvästi kriisiä edeltävän vuoden 2008 tasoa alhaisempana, sen sijaan hintojen arvioidaan hieman nousevan. Muuttuvien kustannusten, erityisesti puun hintojen, nousun ennustetaan rasittavan tulosta enemmän kuin toisella neljänneksellä.

Karvinen pitää tärkeänä, etteivät vuoden 2007 kohtuuttomat puun hinnat ja korkeat varastotasot enää toistu.

# Metsälehden Metsäuutiset

 


22.7.2010 - 

Metsäuutiset

8.9.2010
Myrskyt vilkastuttivat puukauppaa

Kantohinnat kääntyivät elokuussa laskuun.

8.9.2010 10:23:57
Puuliitto päättää työtaistelutoimista maanantaina

Puuliiton mekaanisen metsäteollisuuden johtokunta päätti eilen esittää työtaistelutoimenpiteitä...

8.9.2010 9:43:50
LEHTIKATSAUS: Ampiaispesiä kannattaa varoa

Pitkä, lämmin ja aurinkoinen kesä on ollut suotuisa hyönteisille. Tämä näkyy muun muassa...

8.9.2010 9:31:19
Kiviniemi tukisi rannikon voimaloiden vihertämistä

Pääministeri Mari Kiviniemen mielestä valtio voisi antaa lisätukea rannikkokaupunkien...

7.9.2010 10:28:20
Stora Enso sulkee paperikoneen Saksassa

Sanomalehtipaperista on markkinoilla ylitarjontaa, eikä muutosta näy lähitulevaisuudessa.

7.9.2010 15:17:12
Anttila rohkaisi hämäläisiä kansainvälistymään

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila nosti esiin metsäteollisuuden...

7.9.2010 16:27:23
Koprat ostivat pellettiyhtiön

Pekka ja Ville Kopran omistama Lakkaharju Oy on ostanut Juupajoella toimivan Paahtopuu Oy:n...

7.9.2010 13:26:00
Helsingistä valmistuneet työllistyneet hyvin

Helsingin yliopiston teettämän työllistymisselvityksen mukaan metsätieteiden laitokselta...

7.9.2010 10:54:29
LEHTIKATSAUS: Pedagogisia malleja metsästä

Savonlinnassa tänä syksynä aloittavat lastentarhan-, luokan-, kotitalouden- ja...

6.9.2010 10:13:14
Luukusta vuoden puunkäytön edistäjä

Opiskelijoiden suunnittelemassa talossa yhdistyvät monipuolinen puunkäyttö, energiatehokkuus ja...

6.9.2010 15:10:43
Miljoonaviikot jatkuvat puukaupassa

Puukauppaa käydään edelleen reippaasti. Viime viikon ostot nousivat jälleen yli miljoonan kuution,...

6.9.2010 14:09:52
Aluetaloudet sopeutuvat sahojen sulkemisiin

Sahateollisuuden sulkemisten vaikutukset aluetalouksien taloudelliseen kasvuun näyttävät jäävän...

6.9.2010 13:33:50
12 ehdolla Suomen parhaaksi maisemahankkeeksi

Suomen parhaaksi maisemahankkeeksi on ehdolla 12 hanketta. Määräaikaan mennessä...

6.9.2010 10:44:37
Metsäkonemestaruus Kolariin

Metsäkoneenkuljettajat kilpailivat Suomen mestaruudesta viikonloppuna FinnMetko-messuilla Jämsässä....

6.9.2010 9:52:38
LEHTIKATSAUS: Tilausten peruuntuminen huolestuttaa sahoja

Sahoilla pelätään tilausten peruutuksia, maanantain Kauppalehti kertoo. Lehden mukaan sahojen...

3.9.2010 11:00:22
Koneyrittäjät: Polttonesteen verokorotukset suuri lisärasite

FinnMetko-näyttely kokoaa Jämsään raskaskonealan ammattilaiset.

3.9.2010 13:18:44
Kiinaan miljoonia hehtaareja uutta metsää

Kiinan metsäministeri Jia Zhibang vakuutti maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa...

3.9.2010 13:35:23
Suomen vanhin hirsitalofirma etsii omistajaa

Yrityssaneerauksessa oleva Suomen vanhin teollinen hirsitalovalmistaja Rantasalmi Oy etsii...

3.9.2010 10:32:47
Asiantuntijat kiittävät metsänkäsittelyn monipuolistamista

Eri metsäorganisaatioiden edustajat ovat tyytyväisiä maa- ja metsätalousministeriön aikeeseen...

3.9.2010 10:00:47
LEHTIKATSAUS: Myrskymetsien uudistaminen vie miljoonia

Myrskyjen kaatamista metsistä tulee tukihakemuksia noin 10 000 hehtaarilta, arvioi maa- ja...

2.9.2010 10:31:46
Stora Enso: Keskusteluja sanomalehtipaperin yhteisyrityksestä ei käydä

Kolmen uutisen kohteena olevan metsäyhtiön osakekauppa keskeytettiin pörsseissä.

2.9.2010 14:55:47
Sotkamon koulut menevät metsään

Opettajat ja eri metsäalan toimijat vievät Sotkamon koululaiset ensi viikoksi metsään. Metsään...

2.9.2010 13:45:35
Myrsky kasvatti Tornatorin suojelualuetta

Tornator Oy perustaa Metso-ohjelman mukaisen yksityisen suojelualueen Ruokolahdelle Viitalammin...

2.9.2010 9:09:24
LEHTIKATSAUS: Sanomalehtipaperin suuryhtiö suunnitteilla

Pohjoismaiset metsäyhtiöt Stora Enso, ruotsalainen Holmen ja norjalainen Norske Skog...

2.9.2010 10:13:02
Antti Ticklén halonhakkuun Suomen mestari

Halonhakkuun Suomen mestaruudesta kilpailtiin eilen Helsingissä. Voittajaksi selviytyi Liperin...

1.9.2010 12:58:50
Metsäliitto osuustoiminnan kovin tuloksenparantaja

Metsänomistajien osuuskunta oli vuonna 2009 suurin investoija osuustoimintayrityksistä.

1.9.2010 14:53:56
Toimihenkilöunionilta lakkovaroitus

Toimihenkilöunioni TU antoi tänään lakkovaroituksen mekaaniseen metsäteollisuuteen ja...

1.9.2010 10:24:20
LEHTIKATSAUS: Henkilökunta esti suurpalon Savon Sellussa

Savon Sellun massatehtaaseen kuuluvalla seulomolla syttyi tulipalo myöhään tiistai-iltana...

31.8.2010 10:07:30
Lannoitteiden hintoihin korotus

Markkinoiden rauhoituttua lannoitteita voi tilata taas maatalouskaupoista.

31.8.2010 15:29:06
Jet-Puu uusii sahauslinjansa

Perhossa Keski-Pohjanmaalla toimiva Jet-Puu Oy viettää ensi perjantaina uuden sahalaitoksensa...

Vanhempia uutisia voi hakea sivun oikeassa ylälaidassa olevalla hakutoiminnolla.