Savua kulkeutuu jo tänään Kaakkois-Suomeen ja etelärannikolle.
Suomeen virtaa kaakosta tämän päivän ja torstain aikana uusi annos hyvin helteistä ilmaa ja sen myötä myös palosavuja Venäjän maasto- ja metsäpaloista. Ilmatieteenlaitoksen arvion mukaan savua kulkeutuu keskiviikkona kaakkoisimpaan Suomeen ja etelärannikolle, torstain ja perjantain aikana savua leviää todennäköisesti myös muualle maahan. Asiasta kerrotaan Ylen uutissivuilla netissä.
Ennusteen mukaan pieniä määriä savuhiukkasia leviää myös Pohjois-, Keski- ja Etelä-Pohjanmaan, Kainuun ja eteläisen Lapin alueelle. Torstaina hiukkapitoisuudet ovat Koillismaalla ja Kainuussa kohtalaisia tai suuria.
Venäjän palojen vaikutus voidaan havaita savun hajuna, näkyvyyden heikkenemisenä sekä herkillä väestöryhmillä ärsytys- ja terveysoireina. Metsä- ja maastopalot sijaitsevat kuitenkin niin kaukana Suomesta, ettei savusta ole terveydelle suurta haittaa.
# Metsälehden Metsäuutiset