Metsäkeskus: Vain noin puolet taimikoiden varhaishoidoista tehdään

Lounaisessa Suomessa varhaishoitoa on tehty kolmannes tarpeeseen nähden.

Taimikoiden varhaishoitoa on tehty Suomessa kemeratuella viime vuosina noin 40 000 hehtaaria vuosittain. Se on noin puolet tarpeesta, Suomen metsäkeskuksesta todetaan.

Ahkerimmin hoitotöitä on tehty Kainuussa ja Keski-Pohjanmaalla, lähes 60 prosenttia tarpeesta. Sen sijaan maan lounaisosissa – Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Kanta-Hämeessä ja Uudellamaalla – vain kolmasosa tarpeesta on hoidettu. Hehtaareissa mitattuna eniten taimikoita on hoidettu Pohjois-Pohjanmaalla, viime vuonna liki 4 900 hehtaaria. Se on kuitenkin vain vajaat 40 prosenttia tavoitteesta.

Lapissa arvioidusta hoitotarpeesta on tehty vain viidennes. Siellä varhaishoidon tarve on todennäköisesti kuitenkin laskennallista tarvetta pienempi, koska porot syövät lehtipuustoa pienistä havupuutaimikoista, Metsäkeskuksesta arvioidaan.

Taimikoiden hoitoon on hyvin tukea saatavilla, Metsäkeskus muistuttaa.

”Oman metsän kohteita voi miettiä niin, että onko istuttanut taimia tai muuten uudistanut alueita 5–7 vuotta sitten. Metsänomistajat voivat kysyä neuvoa tutuilta metsäammattilaisilta, jotka varmasti auttavat mielellään”, sanoo hankehallinnon asiantuntija Yrjö Niskanen.

Suomen yksityismetsiin syntyy uusia taimikoita vuosittain noin 100 000 hehtaaria. Jokaisessa taimikossa on syytä tehdä varhaishoito noin viiden vuoden kuluttua taimien istutuksesta. Taimikon varhaishoidossa poistetaan istutettujen taimien ympäriltä puustoa, jotta taimet saavat lisää kasvutilaa.

Metsänhoito Metsänhoito