Keskustelut Tekniikka Echo moottorisahat

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 217)
  • Echo moottorisahat

    Merkitty: 

    Tuosa olen jo jonkin aikaa katsellut kyseisiä sahoja! Näyttää vähän huskin vanhemmilta 200 malleilta! Kellään kokemuksia merkistä?

  • Jätkä

    Tuota mallia edelsi 488, josta silloin olisi tullut ”Huskun tappaja”, koska HVA:n 242 -malli takkusi lapsentaudeissaan n. kaksi vuotta, mutta Starkjohan joutui selvitystilaan ja maahantuonti pysähtyi pitkäksi aikaa. HVA sai sahansa taas kuntoon ja siihen oli vaikea nousta kilpaan – uusi merkki.

    metsä renki

    Joo onhan se 490 isoine etukahvoineen huonompi erkonomialtaan kun ruotsalais sahat mutta luotettavuutta ei voi moittia.

    Arse

    Periaatteessa ihan pätevä saha, mutta on siinä jotain hölmöjä ominaisuuksia. Virtakytkin on sen mallinen, että sen pyyhkäisee helposti sammuksiin vahingossa, ja öljykorkki aukeaa pienestäkin kolhusta.

    Toisaalta 50- ja 60-kuutioisen saa molemmat melkeinpä Huskun 560:n hinnalla.

    Jätkä

    Tuo virtakatkaisija on ollut myös HVA:ssa joskus sellainen, että ainakin minulla se muutaman kerran sammui vahingossa. Lääkkeeksi käytettiin sitä, että katkaisija irroitettiin ja pantiin takaisin paikoilleen 180 astetta pyöräytettynä. Näin peukalon kosketus katkaisijaan ei sammuttanut sahaa.

    En ole havainnut Shindaiwan / Echon etukahvassa mitään erityistä moitteen sijaa, ellei se, että kahva ei ole Huskun malliin vinossa, ole vika.

    StihljaEchoMies

    Echo CS-501SX on jo käyttökelpoinen saha. Kevyt, kestävä, kierrosherkkä, vääntävä, leikkaava, ergonominen, varmatoiminen. Markkinoiden selkeästi kevein ammattisaha 50 kuution luokassa. Hinta noin 500e tarjouksesta. Paino terävarustuksella ja tankit täynnä 5,7 kiloa. Joka kantaa painavaa sahaa saa sen tehdä. Onhan nää kaikki ammatti Stihlit ja Huskut myös asiallisia sahoja. Taitaa olla kiinni siitä mikä itseä miellyttää.

    Jätkä

    Kun Shindaiwaa alettiin tekemään Echon merkkisenä, sai Echokin ihan hyvän sahan nimelleen.

    husku550xp

    Mitä itse tuota kyseistä mallia testailin niin oli kyllä täysi pettymys. Kiihtyvys surkeahko, kahvojen asetelma myös huono. 550xp huommattavasti räväkämpi ja näppärämpi käsitellä.

    Jätkä

    Puhutaan aivan eri sarjaan kuuluvasta sahasta.  Se kyllä näkyy jo painosta ja hinnasta.

    husku550xp

    Miten sen ottaa 50cc ammattisahoja kumpikin.

    Jätkä

    Kuutiot eivät missään tapauksessa ratkaise, vaan HINTA: Ei 500:n ja 1000 :n €:n sahat ole keskenään vertailukelpoisia minkään muun kohdalla kuin korkeintaan painon, melun, tärinän ja bensiinikulutuksen osalta.

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 217)