Keskustelut Metsänomistus FSC:n riskialue yllätti

Esillä 10 vastausta, 431 - 440 (kaikkiaan 809)
  • FSC:n riskialue yllätti

    1.7.2019 Maaseudun Tulevaisuudessa kerrotaan heinolalaisesta metsänomistajasta, jonka normaalisti hoidettuun talousmetsään oli pyytämättä ja yllättäen ilmestynyt 80 hehtaarin FSC:n HCV-merkintä. Tästä korkean suojeluarvon HCV-merkinnästä ei tule minkäänlaista ilmoitusta metsänomistajalle. Metsänomistaja ei itse ole mukana FSC-sertifikaatissa, vaan PEFC:ssä. Asia tuli sattumalta ilmi vasta lumituhojen takia tehtävän metsänkäyttöilmoituksen yhteydessä. Samalla omistajalla on entuudestaan jo Natura 2000 alue, valkoselkätikan suojelualue, sekä kallioidensuojelualue. Kyllä aivan aiheellisesti voidaan jo mukailla vanhan taistolaislaulun sanoja, että ”Metsäsi eivät ole sinun metsiäsi!”

  • Tekstiili metsuri

    Ei tätä kannata vähätellä, HCV vaikuttaa joka tapauksessa palstan arvoon vaikka nyt sitten puita ostettaisiinkin normaalisti, mitä vähän epäilen.

    Itselle HCV-arpajaisissa osunut karttaan rasteriviivaa joka suuntaan. On ”runsaslahopuista kangasmetsää” sekä ”vanha puustoista ja luontoarvoiltaan erottuvaa kallioympäristöä”. Tämmöinen kallioympäristö näyttää näppärästi katkeavan rajaviivaan. Sitten kaivurilla ojitettu suo on maalattu siniseksi tarkoittaen ”Luontoarvoiltaan erottuvaa rantametsää sekä luonnontilaisten virtavesien ja lähteiden rannat”

    Jos teen leimikon tähän ”kallioympäristöön” niin alkaako ostomiehet tässäkin laskea paljonko lahopuuta on hehtaarilla vai mitkä näissä nyt on kriteerit? Kalliota näissä ei ole kuin nimeksi.

    Itse luulin omistaneeni hyvin hoidettuja metsiä.

     

     

    Visakallo Visakallo

    FSC:n luoma HCV-alueiden saaristo toimii Suomen metsissä samaan tapaan kuin Kuuba on toiminut Venezuelassa. Pieni kommunistivaltio onnistui johtajansa ja tiedustelupalvelunsa avulla soluttamaan oppinsa luonnonvaroiltaan Etelä-Amerikan rikkaimpiin kuuluvaan maahan ja imemään verraten lyhyessä ajassa kymmenien miljardien eurojen edestä Venezuelan varallisuutta Kuubaan. Lopputulos on, että Venezuela on nyt romahduksen partaalla.

    sitolkka

    Venezuelan öljyvarat ovat ehkä maailman suurimmat.

    Visakallo Visakallo

    sitolkka: ”Venezuelan öljyvarat ovat ehkä maailman suurimmat.”

    Näin todennäköisesti ovatkin, siksi onkin aivan uskomatonta, missä kurjuudessa Venezuelassa nyt eletään. Maasta on joutunut lähtemään jo lähes neljä miljoonaa ihmistä pakoon taloudellista romahdusta ja hallinnon oman maan väestöön kohdistamaa väkivaltaa.

    nuori isäntä

    Teksitiili metsuri, jos et itse ole sitoutunut FCS sertifikaattiin niin HCV ei sido sinua mitenkään.

    Metsänomistaja käsitellessään HCV metsää ei siis syyllisty yhtään mihinkään. Mistään sinua ei voida moittia. Tämä kannattaa muistaa kun juonii.

    Toinen mikä juoninnassa täytyy muistaa on se, että digikarttoihin tehdyt merkinnät ovat arvaus. Alue pitää todentaa paikan päällä. Ennen todentamista ehtii tekemään toimia…

    Visakallo Visakallo

    Voi vain arvailla, kuinka paljon järeitä leimikoita tarjotaan nyt aavistusmyyntiin ja tukin hinta putoaa entisestään. Oliko HCV:n salailu sittenkin aivan tarkoituksellista, jotta metsänomistajissa saataisiin aikaan hämmennystä ja laskusuhdanteessa teriin yhä halvempaa tukkia? Onko peli puumarkkinoilla mennyt jo näin likaiseksi?

    Puuki

    Voi olla markkinataktiikkaakin. UPM:n karttasivulta löytyy kaikki muut mahdolliset natura ym. suojelualueet klikkaamalla (joita onkin huomattavan paljon).    Mutta HCV -alueet saa näkyviin vasta , kun kysyy sähköpostilla salasanan.  Miksi ei näy kuten muut alueet omalla värillään yhdessä ja erikseen ? Ehkä kartoittavat yllättävän potentiaalisen puunmyyntitarpeen saaneita mo:ja . Kätevää.

    nuori isäntä

    Meneepäs mielenkiintoiseksi. FSC Suomen mukaan HCV koskee vain FSC ja FSC mix puuna myytyä puuta. PEFC puuta merkinnät eivät koske.

    ”Jokainen metsänomistaja voi lain puitteissa harjoittaa metsätaloutta haluamallaan tavalla. Samoin puuta ostava ja puutuotteita valmistava yritys voi valita, millä tavoin tuotettua materiaalia se haluaa ostaa..”

    https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/artikkeli-1.491665

    Jutusta selviää, että  HCV alueet onkin metsäyhtiöt ihan oma-aloitteisesti piirrättäneet. Nyt näyttääkin silti, että puunostajat haluavat myydä kaikki puunsa FSC tai FSC mixinä ja laittaa kustannukset metsänomistajien maksettavaksi. On kyllä härskiä! Hinnalla FSC puuta varmasti saisi vapaaehtoisesti, mutta näin se on halvempaa. Metsänomistajat kyykkyyn.

     

    MetsäMatti

    Yllä olevasta maastullin jutusta selviää myös, että metsänomistajia on pyydetty mukaan valmisteluun. Sieltä olisi sitä tietoa ja karttoja saanut. Vaan MTK ei osallistunut. Jälkikäteen sitten valtava räksytys muka salailusta.

    Visakallo Visakallo

    Jos tarkkoja ollaan, ei metsänomistajien edustajia oltu kutsuttu mukaan, vaan oli mahdollisuus seurata tilaisuuden livelähetystä. Käytännössä näilla on aika iso ero. Räksytyksestä ei ole ollut kysymys, vaan asian tuomisesta julki metsänomistajille. Kukaan ei ole tähän asti metyhtiön tai FSC:n puolelta julkisesti sanonut, että he olisivat toimineet metsänomistajia kohtaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Esillä 10 vastausta, 431 - 440 (kaikkiaan 809)