Keskustelut Metsänomistus Inhorealistin ennuste, tehtaita sulkeutuu lisää

Esillä 10 vastausta, 1,201 - 1,210 (kaikkiaan 1,303)
  • Inhorealistin ennuste, tehtaita sulkeutuu lisää

    Vaikuttaa siltä, että valitettavasti Suomesta menee kiinni lisää tehdaskapasiteettia tänä vuonna. Suomalaiset tehtaat eivät suurimmassa osassa yksiköitä kykene tekemään kilpailukykyisiä tuotteita nykyisellä kulurakenteella, mihin liittyy vahvasti noussut puun hinta.

    Oma henkilökohtainen ennusteeni on, että tänä vuonna suljettavia tehtaita ovat:

    – Metsän Tako (tämä jo tiedossa siis)

    – UPM Kaukas
    – Stora Enso Anjalankoski
    – Sappi Limited Kirkniemi

    Tämä on todella ikävää, mutta pelkään että lista ei tähänkään jää. Toisaalta on ymmärrettävä että kyseessä on markkinatalouden normaali luova tuho. Ongelma suomen tapauksessa kuitenkin on, että uutta korkeamman jalostusasteen kapasiteettia ei juuri ole.

    Metsän omistajan kannalta on mielenkiintoista miettiä sitä, mitä tämä tarkoittaa – vai tarkoittaako mitään? Olen itse sitä mieltä, että nämä uutiset tulevat todennäköisesti loppuvuonna, joko Q2/Q3-tulosjulkistuksien yhteydessä. Johdan edelleen arvion että tämä tietysti näkyy alalla ikävästi fiiliksessä ja metsätilojen kauppa alkaa ensin jarruttaa – koska ihmiset alkavat ymmärtää että metsän hinnalla on laskupaineita ja tulevaisuudessa hinta voi kyykätä jopa reaalihinnoissa alemmas kuin mitä oltiin ennen venäjäntuonnin loppua.

    Tämä johtaa aikaa myöden tilojen hinnan laskutrendiin, mutta ensialkuun tilakauppa vain hyytyy kun ostajia ei pyyntihinnoilla enää ole. Myöhemmin saatamme nähdä myös metsärahastoilla lunastuongelmia.

    Valitettavan pessimistisin silmin katson tätä. Pääsyy miksi kirjoittelen on oikeastaan se, miten te muut näätte tilanteen? Olenko liian pessimisti?

  • mettämiäs

    MJO:n kannattanee tarkistaa ”muuntokerroin” 1 m3 sellupuuta -> tuotettu sellumäärä.

    Nostokoukku

    Tonniin havusellua tarvitaan n. 6 kuutiota puuta. Koivuselluun n. 4 kuutiota.

    Visakallo Visakallo

    Pekon kannattaisi katsoa tuolta uutisista metsätilakauppasta Mikkelissä. Olisikohan vasvaaja tila noussut yhtä hyvään hintaan, jos se olisi jk-asennossa…

    Perko

    Onko Visa bongannut  arvokkaan aukon? se on  jk  vastakohta.

    CLT-tehtaat, liimapuutehtaat, erikoisvaneritehtaat (esim. LNG-laivojen eristeet), biokemikaalilaitokset (esim. ligniinistä tehtävät akkuteollisuuden materiaalit, monet ovat olleet aiemmin jätettä).
    Tuottavuus on erittäin korkea. Jalostusarvo voi olla 1 000 – 3 000 € / m³.
    Nämä ovat ”tulevaisuuden sampoja”, jotka nostavat kansallista varallisuutta ilman, että hakkuita tarvitsee lisätä.  Tukkipuun pinnat  ja purut riittää melkein  oikein jalostettuna  pyyhkeeksi.  Lentokoneet tuo  lisää Kiinasta.

    Missään  ei ole  pykälää jolla  jk  puuston tilavuuskasvu olisi määrätty  avohakkuita pienemmäksi. Ajatusta  ei tarvitse muuttaa  se ei sillä häviä jk kasvusta.

    MJO

    Onko Visa bongannut  arvokkaan aukon? se on  jk  vastakohta.

    Ei sen tarvitse olla minkään arvoinen, jos tilille on juuri tullut 20000€/ha

     

    CLT-tehtaat, liimapuutehtaat, erikoisvaneritehtaat (esim. LNG-laivojen eristeet), biokemikaalilaitokset (esim. ligniinistä tehtävät akkuteollisuuden materiaalit, monet ovat olleet aiemmin jätettä).

    Tuo on yhtä typerää, kun laskee kilohintaa puolijohteille NVIDIAn siruissa.

    Perko

    Niitä ne CLT  onnettomat tekee, eivät  ole hokasseet tamppaukselle sopivaa kohtaa!

    JK  tiloista tarjotaan jo tuplasti enemmän  Hartolan hintojen.  Kyselin sieltä mutta oli niin vahvasti ruodittuja rääseköitä jotta  välittäjä vaihtoi hevosalalle.

    MJO

    CLT-tehtaiden puun käyttö on pisara meressä. Eikä puun saanti ole pullonkaula lisä tuotannolle. Pitäisi varmaan löytää ensin maksavia asiakkaita?

    JK  tiloista tarjotaan jo tuplasti enemmän  Hartolan hintojen. 

    Ehkä Hartolan aukkojen hintoihin verrattuna, joista on saatu tilille 20t€/ha

    Reima Muristo

    Heh heh. Kepu vs kepu. Kaikki perustuu lujaan uskoon omasta hyvyydestä.

    MJO

    Tuottavuus on erittäin korkea. Jalostusarvo voi olla 1 000 – 3 000 € / m³.

    Varsinkin tehdessä vaikka kuksia. Pienenä ongelmana mistä löytäisi miljardi kuksan ostajaa?

    Se on vain CLT yms.  penni kauppaa sellukaupan volyymiin verrattuna.

    Jovain Jovain

    Sellun paperin, sen paremmin kuin muidenkaan puutuotteiden valmistuskustannuksia ei kerrota. Eivät ole julkista tietoa ja menevät liikesalaisuuksien piiriin. Volyymi ei vielä kerro tuloksesta, vähänkö tuottaa, jos tehtaita suljetaan. Valitettavasti tällaisia uutisia olemme saaneet lukea. Hyvinkin velkavetoista ja kansantaloudelle tuottamatonta.

Esillä 10 vastausta, 1,201 - 1,210 (kaikkiaan 1,303)