Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 16,061 - 16,070 (kaikkiaan 16,101)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • Perko

    Puukilla on havaintoja jotka jopa pitää  paikansa, esim  niissä jaksollisen metsistä ja aukoista siirtyessä jk systeemiin.   Osalla on ollut ongelmia  mutta ne ovat perua  siitä alusmetsän hävityksestä  umpeen kasvulla ja raivauksilla tuhoten, niin ne tappiot eivät ihan liity jk juttuun.  Puuki kirjoita niistä ne ovat mielenkiintoisia ja etenkin miten ne selvitetään helpoiten.  Muikku voi boikotoida osallistumista.

    Uskottavuuttani ei ole tarpeen vahvistella sitä useimmiten epäilee he joilla itsellään on  vilppiä menneisyydessä.  Voin sen verran nostaa  verhoa, Puustot pohjineen  eivät ole varastettu eikä ryövätty.  Yhteiskunta ja energianjakaja on niitä  aikonut omia kepulikonstein.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Jos niitä salaisia kansioita voisi sen verran raottaa, että ovatko Osmo Palosaaren esitelmässä esitetyt pohjapinta-alat suunnilleen sopivat vai liian alhaiset? Entä millaiseen puulajijakaumaan pyritään ja miten puulajit tulee jakaa latvuskerroksiin? Varmaan ainakin isoja kuusia pitää jättää siemenpuiksi.

    Muutenhan homma on kohtuullisen selkeää, eli jkta käytetään silloin kun edellytykset on, sen aikaa kun edellytykset on.

    Perko

    A J mie en muista O P :n tai muitten lukuja, Tuoreimmat Timpan € tulokset jäi mieleeni .  Asiasi on todella tärkeä  ja ratkaiseva.  Onko asialla miten kiire, ehtisikö sinulle  jokin johtava asiaan liittyvä metsäpalvelu konsultoimaan sinne paikan päälle?

    Jäi pois ratkaisevin; mitä itse tavoittelee noilla arvoilla niin nyt vapauden riemussa saa pyrkiä just’ omanlaisen asetelmaan tai menettelyyn.  Voi myös hylätä kaupallisuuden ja oman rahallisen eduntavoittelusta  josta on aiemman lain myötä syntynyt korvaamatonhyve opetetuille metsän omistajille.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Kiitos Perko ajatuksesta mutta omat metsäni eivät oikein sovellu. Kaverin puolesta kyselen.

    Jovain Jovain

    On niitä metsiä viimeisten kymmenen vuoden aikana nuorennettu oikein urakalla. Harvemmin näkee enää tukkihakkuita tienvarsilla tai oikeastaan harvemmin näkee tukkimetsiä tienvarsilla, kun alkavat olla harvinaisuuksia. Hyvin tuntuu kelpaavan ajella vajailla kuormilla vastaseen ja täydet kuormat myötäseen tuntuvat olevan suorastaan vasten mielisiä. Mutta sitä saa mitä tilaa ja eihän sillekään mitään voi, jos metsien tuotto ei aukene?

    Jovain Jovain

    Kysytään lukuja, mutta eihän jk metsänhoito ole lukuja, on enemmänkin periaatteita. Paremminkin pitäisi asettaa rajoja, ettei mene mahdottomuuksiin?

    Puu Hastelija

    ”Jäi pois ratkaisevin; mitä itse tavoittelee noilla arvoilla niin nyt vapauden riemussa saa pyrkiä just’ omanlaisen asetelmaan tai menettelyyn.”

    En kaipaa O P tai muitten lukuja, jotka eivät ole jääneet Perkon mieleen. Kuten Perkolle on jäänyt Timpan € mieleen, niin itsellekin on jäänyt jotain mieleen.

    Metsät, joista voi hakata 8v välein pelkkää tukkia. Metsät, joista voi käväistä koska vaan hakemassa reilusti koivun tyviä ja pylväs mäntyjä. Metsät,  jotka kasvavat näin upeasti kerroksellisina – yli 20m3 jatkuvasti. Jossa isojen puiden alla on elinvoimaisia taimia kaikissa puulajeissa. Vieläpä ilman puustopääoman laskua!

    Mikä hienointa. Nyt ei tarvitse muistella muiden lukuja. Laita Perko tänne ihan omat lukusi. Lisäksi kuvia lukijoiden kuviin. Olen ehdottoman varma,  että Metsälehden toimituskin olisi valmis tekemään aukeaman jutun näistä metsistä ja suosiollisella avustuksellasi avaamaan näitä kasvatuksen saloja meille muillekin.

    Itseäni tämä ainakin kiinnostaa. Miksi tyytyisin tavanomaiseen kun tarjolla on jatkuva fantasiatonni.

    jupesa

    Kerrankin jojo puhut asiaa ; minkäs sille voi ettei teille kaksosille metsän tuotto aukene.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    eihän jk metsänhoito ole lukuja, on enemmänkin periaatteita

    Voi olla näin, mutta suunnitelmallisessa metsänhoidossa olisi hyvä seurata myös lukuja, jotta tietäisi toteutuvatko periaatteet myös käytännössä.

    Jovain Jovain

    On niitä lukuja ja toiminnan periaatteita annettu ja nimen omaisesti siinä tarkoituksessa, että toimisi käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 16,061 - 16,070 (kaikkiaan 16,101)