Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 841 - 850 (kaikkiaan 919)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • Berza

    Uskallan lyödä vetoa, ettei MH.n karuilla itä ja pohjois-suomen männikkö kankailla synny ilman maan rikkomista tarpeellista määrää taimikkoa. Pari vuotta sitten luin Ruunaan muutaman hehtaarin koealan sen myös osoittaneen.

    Timppa

    Jatkuvassa ei ole kuin kolme puutetta.  Taimettuminen ja se, ettei metsä kasva hyvästäkään taimettumisesta huolimatta kuten jaksollinen.  Ja sitten se, ettei metsään keräänny hyvästä jalostetusta siemenmateriaalista saatavaa jalostushyötyä.

    Muuten ihan käyttökelpoinen menetelmä ellei em lisäksi kiinnitä huomiota talouteen eikä metsäalan työllisyyteen tai maaseudun elinvoimaisuuteen.

    Visakallo Visakallo

    Luontainen taimettuminen osaa yllättää molempiin suuntiin. Metsitin pellot 1990 suoraan viljelystä istuttamalla kivennäismaat rauduskoivulle ja kuuselle sekä turvepellot hieskoivulle. Nyt 31 vuoden jälkeen turvemaiden koivikoissa ei ole juuri lainkaan luonnontaimia, mutta lähes kaikissa kivennäismaiden koivikoissa on kattavat kuusentaimikot, joita on joutunut harventamaan pariin otteeseen. Kaikki kuviot ovat 1-2 hehtaarin kokoisia ja niiden ympärillä on koko ajan olleet siemeniä tuottavat kuusikot.

    Berza

    Sehän on tiedossa, että kuusen taimistoa syntyy usein koivikon alle. Minulle on kyllä mysteeri, miksi sitä ei aina synny, vaikka olosuhteet näyttäisivät täydelliseltä. Männyn taimiston syntyminen ilman maapohjan käsittelyä on jo paljon harvinaisempaa, etenkin jos maapohjana on karu jäkäläkangas, mitä usein nämä MH.n maat ovat itä-pohjois Suomessa.

    Perko

    Mistä kohteista ne Puukin arvailut ovat?

    Onkohan kyse  Jussi Kumpulaisen  uskomuksesta ja asiasta joka on hänelle epäselvä?

    ”Mallinnukset antavat liian positiivisia tuloksia uuden puusukupolven syntymisen suhteen. Toiset uskovat mallia, minä uskon silmiä. Jos taimia ei synny, niitä ei synny, vaikka mallit niitä synnyttävät varastoon.”

    Toinen selvä tiedonpuute on jatkuvan kasvatuksen tuhoriskeissä. Epäselvää on esimerkiksi, miten noin 15 vuoden välein toistettavat hakkuut synnyttävät korjuuvaurioita puustolle ja mitä vaurioista seuraa pitkällä aikavälillä.

    mehtäukko

    Omasta puolestani ajatelleena…kierto-aikana jaksollisessa käydään koneilla sen 3-4 kertaa, jossa viimeisessä pääsadonkorjuussa syntyvillä orkosilla ei ole merkitystä. Ne saadaan maanmuokkauksessa täysin kuntoon ja jatko vain paremmaksi tarvittavine tientekoineen,naveroineen jne.

    Jk:ssa mahdollisia rypy-uria tulee aina vaan lisää entisten lisäksi. Ppa 10:een pudotettut tiheydet aiheuttavat tietoisia tuuli- ja lumituhoriskien ottoja epävarmojen taimettumisten kustannuksella. Ja juurikääpäriski menetelmässä on jatkuvava peikkona. Saastuttaessaan heittää sitten luun kurkkuun.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Komppaan edellisiä: tuhoriskeihin liittyy tiedonpuutteita, mutta ne eivät poistu muuten kuin käytännön kokemuksilla ja koealoja pitkään seuraamalla. Itsekin mietiskelin, onko korjuuvaurioiden riski jäävälle puustolle puita kaadettaessa jatkuvapeitteisessä suurempi, kun poistetaan koko ajan suurempia puita kuin alaharvennuksissa.

    Tuuli- ja lumituhoriski lienee kahtalainen, ajasta riippuva: heti hakkuun jälkeen se on suuri, mutta kun puut ovat vahvistaneet juuristot ja oksistot, riski pienenee. Tilanne on tältä osin sama jaksollisessa mallissa. Koko ajan harvana kasvatettava jatkuvapeitteinen metsikkö voi olla jopa varmempi vaihtoehto korkean tuuli- tai lumituhoriskin alueilla, mutta harvennukset pitäisi siellä tehdä lievinä ja usein.

    Juurikääpä ja jatkuvapeitteisyys eivät sovi yhteen. Jos sientä on vähän, voi metsikköä halutessaan kasvattaa edelleen, mutta ottaa samalla riskin sienen leviämisestä. Männynjuurikäävän (tyvitervaksen) tapauksessa puulajin vaihtokaan ei välttämättä poista sientä kokonaan, kun monet puulajit ovat sille alttiita. Sekametsä hidastaa taudin vaikutuksia ja vähentää tarttumisriskiä kaikissa metsänkasvatuksen vaiheissa. Pitäisikö taimikonhoidon ohjeistusta tarkistaa tältä osin: lehtipuusekoitus nähtäisiin paitsi metsän kasvunopeutta myös terveyttä edistävänä tekijänä. Lehtipuusekoituksen lisääminen ei kuitenkaan onnistu, jos hirvieläinkanta on tiheä.

    Jovain

    Rypyurat saadaan kuntoon kun maanmuokkauksella viimeistellään. Massiivisesta metsänhoidosta on kysymys ja massiivisesta metsänhoidosta on kysymys myös, kun ppa 10 viedään lakirajoille, ilman jatkon edellytyksiä. (Mehtäukko: ”epävarmojen taimettumisten kustannuksella”.) Ettei vaan ole nykyisten metsäviisaiden harsintametsätaloudesta kysymys. Käytetään metsien parturoinnissa hyväksi, mutta tuskin kuitenkaan tässä yhteydessä, kysymys on arvokasvusta tai jatkuvan kasvatuksen  edellytyksistä metsänhoidossa. Ne ovat oma keskustelunsa.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Liisa Rohweder, WWF: Avohakkuut ja niistä seuraava metsiä yksipuolistava metsänhoitotapa on käytössä enää murto-osassa metsiä.

    Olipas mielenkiintoisesti ilmaistu. Mitähän yritettiin sanoa? Sitäkö, että avohakkuiden ja alaharvennusten absoluuttinen pinta-ala olisi alentunut, no ei ole. Sen sijaan avohakkuiden suhteellinen osuus hakkuista on koko ajan alentunut, kun harvennushakkuiden määrä on kasvanut. Osa harvennuksista on jatkuvapeitteistä kasvatusta, jonka pinta-ala on varmasti myös kasvanut metsälain muututtua. Kuinka paljon tarkalleen, sitä tietoa pitänee odottaa muutama vuosi, kun metsänkäyttöilmoituksia on kai juuri tältä osin korjattu täsmällisemmiksi?

    http://www.smy.fi/artikkeli/metsaakateemikon-blogi-visio-elinvoimaisesta-metsaluonnosta-vuonna-2046/

    mehtäukko

    ”…onko korjuuvaurioiden riski jäävälle puustolle puita kaadettaessa jatkuvapeitteisessä suurempi, kun poistetaan koko ajan suurempia puita kuin alaharvennuksissa…” No on taatusti. Siihen lystiin kun pitäisi olla syksytalvella viikkokausien kunnon pakkaset kantavuuteen, sitten puoli metriä lunta taimien ja juurien suojaksi, ja sitten leuto korjuukeli ettei ne 40 vuotta lihotetut taimet katkeilisi! Onko sellaista? Ja löytyisikö tekijät just palliksi paikalle?

    ”…heti hakkuun jälkeen se on suuri, mutta kun puut ovat vahvistaneet juuristot ja oksistot, riski pienenee…” -pätee paremmin jaksollisessa, kun taimikot hoidetaan ja harvennetaan ajallaan. Joskus luin Metlan tutkimusta, että puiden juuristo kasvaa enimmillään 60 ikävuoteen. Siten myöhäinen riukumetsän harvennus on käytännössäkin riskaapelia.

Esillä 10 vastausta, 841 - 850 (kaikkiaan 919)