Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 961 - 970 (kaikkiaan 9,569)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • mehtäukko

    Outoa on, että monet täällä asiasta kirjoittaneet eivät kokonaan tyrmää jk omissa toimissaan, soveltuvin osin voi harkita.Mutta sekään ei riitä. Paatuneimmat jk:t eivät millään hyväksy mitä todennäköisimpiä  tutkimuksiin ja kokemuksiin perustuvia nurikurisuuksia.

    Puuki

    ”Sympatioiden” hakeminen virheellisen tiedon avulla ei ole sopivaa.  Muuten kyllä jk on sallittua nykyään.  Jotkut tavoittelee ikävä kyllä sen reipasta lisäämistä ja jopa tasaikäisen metsän kasvatuksen kieltämistä arveluttavin keinoin .  Ensin MH:n maille ja sitten siitä tietysti yksityisille maille, kuten innokkaimpien  vaihtoehtoistotuuden (muunnellun totuuden)  kannattajien tapana on .  Siitä se vastaikkainasettelu luultavasti kumpuaa.

    reservuaari-indeksi reservuaari-indeksi

    Luultavasti radikalisoituneimmilla jaksollisen kasvatuksen kannattajilla riittää työsarkaa myös tulevaisuudessa. Kunnat, srk:t ym. ”instituutiot” harkitsevat jk:ta vakavasti. Samoin syntisten eli kaupunkilaismetsänomistajien kasvava joukko. Sahat kouluttavat osto-organisaatioitaan jk-metsien hakkuisiin. Jne.

    Pysykää lujina!

    ♥ Kerttu

    Puuki

    Sitähän se on , kun ”suutarit ei pysy lestissään ” ja koviten mediassa ja päättävissä piireissäkin ääntä pitävät on olevinaan  asiantuntijoita myös kaikissa metsäasioissa.  Se on sitä populismia.

    MaalaisSeppo

    Minä kannatan jk -kasvatuksen voimakasta lisäämistä valtion, kuntien ja seurakuntien metsissä. Niissähän omatoiminen metsänhoito ei ole mahdollista. Keventää ko organisaatioiden kuluja. Varmaankin myös tuloja, mutta ko harmi jakautuu lähes kaikille. Pitkässä juoksussa vähentää puun tarjontaa ja nostaa hintaa. Meikäläisen etu.

    mehtäukko

    ”Kunnat, seurakunnat harkitsevat…” riippuu ihan siitä, miten selväjärkisiä luottamusmiehet ovat. Vastottain erään suuren srk mti jutellessa piti yleisenä menetelmänä aivan höperöjen hommalta.

    reservuaari-indeksi reservuaari-indeksi

    Kuten kirjoitin. Pysyköön hänkin lujana!

    Marginaalisesta asiasta puhutaan Suomen metsien osalta (167 000 ha), mutta on tuossa jotain linjaa on löydettävissä. Kuntien osalta näitä ohjeistuksia riittää myös.

    evl.fi/uutishuone/tiedotearkisto/-/items/item/38801/Luonnonvarakeskuksen+selvitys-+Seurakuntien+metsat+ovat+merkittava+hiilivarasto

    ”Metsäsuunnitelmia laadittaessa metsien hiilivarastot ja hiilinielut on mahdollista ottaa nykyistä paremmin huomioon. Turvemailla tämä tarkoittaa esimerkiksi peitteisiä metsänhoitomenetelmiä. Metsän tuottotavoitteiden ja hiilitaseen ohella seurakunnilla on myös muita metsän hoitoon liittyviä tavoitteita, kuten luonnon monimuotoisuus ja metsien monikäyttö. Seurakunnan asettamien tavoitteiden kuuluisi ohjata metsäsuunnitelman laadintaa jo sen valmisteluvaiheessa.”

    MaalaisSeppo on linjoilla, mutta kun ei tunnu käyvän, että jotkut ajattelle ihan himpun verran toisin. Koska ne tehtaat lähtee, jos toimintatapa vähänkin muuttuu.

    ♥ Kerttu

    Jovain

    Jatkuva malli tuottaa suhteessa tukkia enemmän ja hinta on monin kertainen massaan nähden, olikohan muusta kysymys. Ja onhan metsien monikäyttö merkittävä asia. Siinä yhteydessä ei kuitenkaan kannata puhua puistometsistä. Ja sopii kaikkiin metsiin, kun edellytykset ovat kohdallaan.

    Yli 50 vuotta metsienhoitoa on ohjattu viljelymetsätalouteen. Eihän metsissä voi olla peitteisen metsänhoidon mallia, ainakaan virallisesti. Ja se mitä on, on epäonnistumisten kautta ja hoitamattomista metsistä. On tietenkin myös luontaisia metsiä.

    Tuo Puukin 10:00 antaa eväitä yhdenmukaiselle hoidolle. Lopulta isoista asioista ei ole kysymys, kaikki on mahdollista. Metsänhoitoa soveltamalla samassa metsässä voi päästä jo tuloksiin. On se mahdollista toimia tähänkin suuntaan ja toimia ihan talousmetsässä, ei missään maisemametsässä.

    mehtäukko

    On suunnilleen pyydetty, että politikointi olisi kestävää, ja kaupallisten ”tutkijoiden” saarnat oikeudenmukaisia, mutta kun molemmilla on omat lehmät ojissa ja selällään. Muutamien Eu- meppien propakanda on suorastaan irstasta. En toivota moisia tyyppejä koskaan palaavaksi, sillä heillä ei ole isänmaata.

    MaraKet

    Juuri noin. Irstailevilta isänmaan kieltäjiltä passit pois, tosin vasta heti sen jälkeen kun ovat maasta lentokoneella kokouksiinsa menneet. Sillä niistä päästäisiin. Kun näen Ville Niinistön, tulen fyysisesti huonovointiseksi.

    Taistelivatko veteraanit Suomi-Neuvostoliitto -sodassa tällaisen isanmaan puolesta? Tuskin. Veteraanit arvostivat yhtenäismielistä Suomen Kansaa, joka yksimielisesti puhaltaa yhteen hiileen ja rakentaa vapaata yhteiskuntaa. Nyt vihervasemmistolaiset terroristit haluavat myydä Suomen! En tunnista enää tätä maata samaksi mihin synnyin. Vihastuttaa, että maamme elättää noita tuilla eläviä siipeilijöitä, jotka vaan yhä uudelleen kusevat bkt:tä tuottavien kansalaisten muroihin. Kuten Sanna Marin ja Kojamo tekevät toistuvasti. Toimintatapa on todellakin tuttu Neuvostoliiton ja Stasin menetelmistä.

Esillä 10 vastausta, 961 - 970 (kaikkiaan 9,569)