Keskustelut Metsänhoito Kaskimetsätalous

Esillä 9 vastausta, 11 - 19 (kaikkiaan 19)
  • Kaskimetsätalous

    MV katseli http://www.kantapuu.fi vanhoja kuvia ja aika paljon nykyajan ”pusikoita” muistuttaa vanhan kaskimetsätalouen pioneerivaihe.

    Kasken polton jälkeen alueelle syntyi tiheä lehtipuumetsä ja sen alle hiljalleen kuusi. Joskus alueelle kylvettiin kuusen siemenet viljan siementen sekaan jolloin saatiin aikaan vieläkin näkyvät vanhat metsät kaskialueilla.

    Näistä kaskimetsistä otettiin polttopuuta, muuten metsä sai kasvaa rauhassa.

    Samoin lumi taittoi heikoimmat pois kuten nykyäänkin.

    Kantapuussa on kuva jonka m3 on yli 500, kuulostaa ihan hyvälle.

    Jotenkin kaskimestätalous muistuttaa MV;n ”luonnonmukaista” metsänhoitoa.

    Selvää, poistuvaa puustoa poistetaan nopeammin kuin luonto, muuten metsä saa olla rauhassa harvennushakkuilta.

    Noita kuvia löytyy kantapuusta hakuasanalla; Kasket.

    Jo pelkästään biologia todistaa että kaskimetsätalous eräänä metsänhoitotyylinä tuottaa täystiheitä, ekologisia sekametsiä.

  • metsänvartija

    MV;llä on näitä ”kaskimetsiä” hoidossa.

    Äestetty ja kuusi istutettu mutta koivua tullut ja paljon sekä leppää.

    Tuota leppää ja alle jääneitä koivuja on sitten raivattu. Se on semmoista ”jatkuvaa” hoitamista, luonto leimaa ja MV raivaa.

    Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    Meillä on onnistuttu lehtomaisilla kankailla istutuskoivun kanssa sillein, että ei ole tarvinnut raivata kertakaan ja kaikkialla ei olisi välttämättä ollut tarpeellista raivata edes ensiharvennukseen. sen verran nopeeta kasvavat, että tukahduttavat luontaisesti syntyneet. Pitää olla vain kärsivällinen sillä näyttäähän se reilun kymmenen vuoden iässä siltä, että pitäisi raivata mutta metrin pari pitemmät istutuspuut kuitenkin alkavat tukahduttaa niitä. Ja sen oon huomannu, että istutuspuista karsiutuvat alaoksat paremmin jos raippaa seassa.

    hemputtaja

    Hämärtyvä muistini yrittää muistuttaa, että ensimmäiset ”keinolliset” uudistamiset Evolla tehtiin kaskimaille.

    Viimeisen viljansiemenen joukossa kylvettiin myös mäntyä ja lehtikuusta. Hyvin onnistuivat.

    Korjatkaa, jos muistan väärin.

    metsänvartija

    Koivikon/lepikon perustamiskustannukset ovat halppoja, väin äestys ja luonto hoitaa loput.

    Raivuulla hoitaa heikot pois ja nyt sallitun avohakkuun voi tehdä milloin vaan. Kasvattaa kuitupuuksi/energiaksi ja nurin.

    Lyhyen kiertoajan metsänhoitoa.

    metsänvartija

    Kaskimetsätalouden alkusyntyä voi seurata myös taíteessa;

    Eero Järnefelt; Raatajat rahanalaiset.

    Hieno taulu keskeltä kaskimetsätaloutta!

    Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    Eikös tää kuulosta aika samanlaiselta mitä suorittavan ketjussa: pääpuusto 1000 ja antaa kasvaa.

    metsänvartija

    MV on suorittavan linjoilla, 1000 runkoa/ha ja päätehakkuuseen.

    metsänvartija

    Joko metsänhoitaja tai luonto sen harventaa.

    Taimikonhoito ja vielä kerran taimikonhoito!

    Ja antaa vaan kasvaa.

    metsänvartija

    youtube

    ponsse scorpion in scotland

    MV;n mallin mukaan kasvatettua kuusikkoa.

Esillä 9 vastausta, 11 - 19 (kaikkiaan 19)