Keskustelut Metsänhoito Maalaisliittolaisten metsäpolitiikka

Esillä 10 vastausta, 221 - 230 (kaikkiaan 1,059)
  • Jätkä

    Miten SINÄ olet käsittävinasi Sannan kommentin?

    Rane2

    Että SDP ei osaa sanoa pitäisikö hakkuita lisätä,vähentää vai pitää nykyisellään ?

    tamperelainen tamperelainen

    Sanna sanoi,ettei tutkijayhteisö ole osannut antaa ennustetta hakkuille.Siksi SDP seisoo tumput suorana.Sipilä taisi vähän opastaa Sannaa,että poliitikko tekee ratkaisut aina senhetkisen tiedon varassa,ei voi jäädä tuleen makaamaan

    Visakallo Visakallo

    Suoraan metsäteollisuudessa on 40 000 työntekijää. Aika moni heistä on ainakin aikaisemmin äänestänyt demareita. Demareiden johdon on nyt ihan itse päätettävä, äänestävätkö jatkossakin.

    jees h-valta

    Vähän nuo persoonat huvittaa neuvomassa miten metsiä käsitellä. Oli sitten Sanna tai Li tai vastaava, aika paljon uskottavuusvajetta ilmassa. Kyllä pitää edelleen nykyhallituksen pääministeriä kehua. Kun on tietoa ja käsitystä ja uskaltaa sen selkeästi sanoa niin kyllä siinä mies on paikallaan. Talous edellähän näitä pitää miettiä. Me emme hullua hurskaammaksi muusta vouhotuksesta tule. Veroja ei näistä nykypalkoista voi enää enempää periä ja eläkeläisetkin velkaantuu jo niin kovaa kyytiä jopa maksuvaikeuksiin asti ettei sieltäkään apuja tuolle innollekkaan heru. Antaa koneiden laulaa ja niin paljon tavaraa maailmalle kun meiltä irtoaa. Ja meidän tehtävä on lisätä puuntuotantoa jos ei riitä.

    Tolopainen

    Sitä tässä kauhiasti ihmettelen, että miten noita veroja ja maksuja vain jokainen hallitus vuorollaan nostaa, että kuis nuo köyhemmät sitten selviää kuin tällainen omillaan toimeen tulevakin saa enää vain parikymmentä tuhatta vuodessa säästöön.

    jees h-valta

    Kyllä se on jo huolestuttavan vähän Toloppa. Minulla ei tuosta summasta kyllä jäänyt mitään mutta minä käynkin töissä ja se on hel…in kallista ja turhaa touhua. Pitää sentään koittaa jotain tasoakain pitää. Autoja muutama, taloja pari, mökkejä, per…e, enää yksi, hehtaareja liian vähän, ei sataakaan. Köyhyysloukku tässä alkaa iskeä jo. Vai vielä muka pussi kunnossa Toloppa? Verorosenttikin nousi ainakin 1,5%. Ryöstöä sanon minä.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Aika rohkeaa poliitikolta sanoa ettei tiedä. Pisteet siitä Sannalle. Rinteen kannanotto aiemmin oli selkeä: hakkuita voidaan lisätä sitä mukaa kun nielut kasvavat ja että Suomen ilmastopolitiikkalinja pitää huomioida.

    harrastelija harrastelija

    Parempi sanoa tietämättömyytensä kuin ilman tietoa puskea väärään suuntaan! Tuo tuontipuun tulo on ”hyvä” esim. siitä, että miten käy, jos itse alkaa säästää hakkuita oletetun ilmaston huonontumisen vuoksi. Ulkopuolella kyllä hakataan ja tuodaan, ilmastopoliittinen syy olisi katkaista ainakin tuontipuulta osto!

    Missä nyt viipyy GB:n ja omien Vihreiden aktiivisuus?

    MaalaisSeppo

    Hieman typerä aihe tämä hakkuiden määrä. Aiheellinen kysymys olisi ollut mitä toimenpiteitä seuraavassa hallitusohjelmassa aiotaan esittää hakkuiden osalta. Eihän hakkuiden kokonaismäärään ole tähän astikaan poliitikot vaikuttaneet. Markkinavoimat ovat olleet voimassa ja hyvä niin.

Esillä 10 vastausta, 221 - 230 (kaikkiaan 1,059)