Keskustelut Metsänhoito Maalaisliittolaisten metsäpolitiikka

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 1,059)
  • Jätkä

    Se on, että: – Kaikki metsätulo verottomaksi ja kaikki kasvatustoimet pitää olla niin tuettua, että joka työvaiheesta jää tukirahoista (kemera) puolet metsänomistajalle.

    Kasvatustoimeksi katsotaan kaikki kasvatushakkuut, mutta myös uudistushakkuut siltä osin, että uudistamiskustannukset valtio maksaa.

    Metsähallituksen talousmetsät pitää jakaa halukkaille metsänomistajille, Mh saa itse pitää ja keskittyä puistojen ja retkeilyalueiden ylläpitoon. Kitu – ja joutomaat voisi talousmetsistäkin panna suojeluun.

    Metsuri motokuski

    Jätkä eduskuntaan…..

    harrastelija harrastelija

    Ehdottomasti Jätkän kannalla! Suuret Metsäyhtiöt voisivat aivan hyvin hoitaa hoitohommia. Valtion metsät eivät ole saaneet riittävää tulosta, johtuu siitä ettei siellä ymmärretä taloutta, joten kasvupohjalla olevat metsät annettaan ammattimaiseen hoitoon eli metsänomistajille:)

    Rane2

    Jätkästä tulisi hyvä puheenjohtaja Vihreille.Siellähän on kohta vaihtoviikot.

    Kalle Kehveli

    Jottei unohtuisi, kepulaiset pitää nytkin elättää valtion varoilla. Tämä politiikka loppuu ensi hallituksen aikana. Oikea yrittäjyys pitää nostaa taas arvoonsa. Tämä ei onnistu yksinkertaisimmalta kansanosalta eli kepulaisilta. Kaikista paras olisi maksaa maajusseille peruspäivärahaa, tulisi veronmaksajillekin halvemmaksi. Lisäksi ruokatuotteet ulkomailta selvästi laadukkaampia.

    Visakallo Visakallo

    Mihin tämä maa joutuisikaan ilman näitä Kallen kaltaisia Suurten Ajatusten Vantaanjokia! Kallen nerokkuus sivuaa ajoittan jopa revan kaikkialle säteilevää älyä!

    jees h-valta

    Mikähän lie tuo Kallen oikean yrittäjyyden puolue?

    Jovain

    Hyvinkin maalaisliittolaista metsäpolitiikkaa (kusetusta). Onhan se häpeällistä tunnustautua keskustalaiseksi ja vielä vähemmän tunnustautua puolustamaan etuuksiaan. Kuin sitäkään, että alan etujärjestö MTK ja Mhy on tommottissa puolihuolimattomissa yhteistoiminta tilanteissa kaapattu parempaan ohjaukseen.

    Sulle mulle valinnassa panoksena on puustopääomien tuotot jaossa, maapohjat ja jopa kiistaa käydään metsäjussin oikeudesta työhön omassa metsässään.

    Hyvä vertailukohta on huominen luottamusäänestys. Ilmaveivi omaan maalin, jollaisena sitä mainostetaan. Sopii hyvin myös maalaisliitolaiseen politiikkaan metsissä ja herruuteen kirstun päällä. Toveria ei jätetä.

    harrastelija harrastelija

    Kateus täytyy hankita!

    mehtäukko

    MTK kaapattu puolihuolimattomissa tilanteissa..

    Mitä tuolla tarkoitetaan? Kuinkas Valion kävi rusettikonklaavin puristuksessa?

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 1,059)