Keskustelut Puukauppa Keskihinnat puulle

Esillä 4 vastausta, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
  • Keskihinnat puulle

    Onko Metsälehden hintatilastoissa ilmoitettavat kuutiohinnat kauppapainotettuja vai kuutiopainotettuja?
    Tilaston alla ilmoitetaan, että liukuvakeskiarvo lasketaan ostomäärillä painotettuna. Siis viikkotasolla viikon ostomäärillä (näin ymmärrän).
    Kuinka on viikon sisällä?

    Veikkaukseni on, että käytettäessä kauppapainotteista (50 kuution kauppa saman arvoinen kuin 5000 kuution) keskiarvoa keskihinta jää jopa 3 euroa kuutiolta alemmaksi kuin kuutiopainotteista käytettäessä.

    Tämä tuli mieleeni ajellessani tuossa Etelä-Suomen teitä ja katsellesssani tuoreimpia hakkuita. Yllättävän paljon oli ihan jopa alle 0,2 ha avohakkuusta alkaen (tontin puut kaadettu). Tästä ei voi puuta lähteä millään juuri 50 kuutiota enempää, kaikkineen. Eli, jos nämä kaupat ovat keskihintatilastossa painolla 1 ja jotkin 5000 kuution kaupat painolla 1, niin hintatilasto vääristyy merkittävästi.

  • jees h-valta

    Ei ne paljon vääristy kauppojen koon mukaan. On aivan turhaa luuloa että isoissa kuutiomäärissä mihinkään taivaisiin hinnoissa pääsisi.
    Sitten niitä pieniäkin kauppoja tekee myös ne jotka tekevät myös suurempia ja saattavat saada jopa saman hinnan. Kuten minäkin jopa tonttipuistakin.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Kyllähän se tilastohinta moteista pitäisi laskea.
    En kuitenkaan usko että 500 ja 5000 kuution kaupoissa mitään kolmen euron eroa olisi. Mutta kun ruvetaan meneen alle 50 kuution niin tuki hintakin tippuu.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    TTL

    Varmasti hyvät asiakkaat voivat saada kaupan koosta riippumatonta hintaa leimikolleen.
    Kiinteät kustannukset kauppaa kohden ovat kuitenkin vähintään 500 euroa. Siis koneiden siirtäminen, mahdollinen leimikon maastoon merkitseminen ja ostajan ajankäyttö jo neuvotteluun ja sopimuksen kirjoittamiseen. Näin ”reilun” kuutiohinnan pitäisi 100 kuution leimikossa olla noin 4 euroa alempi kuin 500 kuution. 500 kuutiosta ylöspäin nämä kiinteät kustannukset eivät juurikaan vaikuta.

    Toisaalta, kun katsoo leimikoiden keskikokoa, noin 500 kuutiota, niin joukossa on varmasti paljon suhteellisen pieniäkin leimikoita, koska keskiarvoa on nostamassa niitä 5000 kuutiota ja yli kauppoja.
    Näin mielestäni on varsin oleellinen tieto onko keskihinta kauppapainotettu vai kuutiopainotettu ja toivoisinkin, että Metsälehti ilmoittaisi keskihintojen muodostumisen tarkemmin.

    Aimo Jortikka

    Luken sivulta löytyy laatuseloste. On puumäärällä painotettu.

Esillä 4 vastausta, 1 - 4 (kaikkiaan 4)