Keskustelut Harrastukset Me keskustelemme taas!

Esillä 10 vastausta, 12,061 - 12,070 (kaikkiaan 23,800)
  • Me keskustelemme taas!

    Merkitty: 

    Tänä iltana kymmenen jälkeen palasimme taas keskustelupalstalle! Tuliko joku järkiinsä vai pitikö tilapäisesti palauttaa entinen versio, jonkun bugin korjaamisen ajaksi?

    Joka tapauksessa tervetullut muutos jos jää pysyväksi!

    Terveisin: Korpituvan Taneli

  • Rane

    Tuo 2030 on hyvä mutta tiukka tavoite.Ilmeisesti joku suunnitelma on korvaavista energiantuotantomuodoista.

    Ei uutta velkaa eikä veronkorotuksia tarkoittaa että luotetaan talouskasvuun tai sitten kovia säästöpäätöksiä.Luultavasti molempia tarvitaan.

    Teufelin Zumi

    Saksassa maatalous on tuottavaa eli tuottaa enemmän kuin saa tukea. Suomessa kyseinen maatalous on pohjaton rahareikä ja ulkomaan velan lähde.

    arto arto

    Juu suomessa vaan valtio tukee  kaikkia kannattavaa ja työpaikkoja  ( yritykset  metsätalous  teollisuus) Muutama mainitakseni. Suomalainen ruoka on maailman puhtainta. Siitä saamme kiittää tuottajia.

    jees h-valta

    Miksi Zumi jostain ulkomaan velan lähteestä höpiset? Maatalous saa omaa suomen maksamaa EU-tukea takaisin (siis vain osan). Mitään velkaa ei ole kohdistettu maatalouteen, ennemminkin kaikkeen muuhun.

    Teufelin Zumi

    EU-tuki ja kansallinen tuki joita ei saada takaisin tuotteena tai tarvikkeina. Tuottamiseen sitten kalusto, työvoima ja polttoaineet tuodaan ulkomailta. Tärvätylle tuelle on nykyaikana varmasti parempiakin sijoituskohteita.

    Visakallo Visakallo

    Miten Zumi olet ajatellut Suomen erkanevan maatalouden EU-tuesta? – eroamalla EU:sta, vaiko miten?

    Puuki

    Tuki laskee tuotteiden hintoja , niin on sitten paremmin varaa ostaa ainakin välillä niitä tuotteita, kaikki ei tykkää dyykkaamisestakaan.    Suomessa on paremmat mahdollisuudet tuottaa puhtaita elintarvikkeita kuin useimmissa muissa maissa joissa kemikaaleja ja antibiootteja käytetään  huomattavasti enemmän.   Kotimaiset Perunatkin on paljon paremman makuisia kuin Etelä-Euroopassa tai Keski-Euroopassa kasvatetut ja vähemmillä  myrkyillä tuotettuja . Siinä on melko iso markkinavaltti olemassa koska nykyään ei kuluttajat syö mielellään kemikalisoituja tuotteita.

    Kuluttajahintoja voisi nostaa ja tukia vähentää mutta ei niin että lisätulo valuu kuten tavallista tukkuportaalle ja kaupalle.  Arvostus ruokaa ja sen tuottajia kohtaa kasvaisi samalla ja voisi vähentää hukkaan heitettävän ruoan määrääkin .

    Tolopainen

    Luomu on kaikista epäterveellisintä ruokaa, heikosti ravinteita ja paljon bakteereja ja viruksia. Enpä ole kuullutkaan sellaisesta perunan viljelystä, joka tapahtuisi ilman kemikaliruiskutuksia. Kotitarvekäyttöön voi viljellä, mutta ne perunat ei säily kevääseen asti syömäkelpoisina. Ennen syötiin itäneitäkin perunoita keväisin, mutta ei nykyisin enää.

    jees h-valta

    Kyllä ne perunat yleensä itää keväisin eikä siinä mitään vaaraa ole. Toki on se vaara että jää maahan laittamatta kun tuli syötyä siemenperunatkin. Mutta olen myös ostanut keväisin ammattiviljelijältäkin ja idut tulee muutamassa päivässä. Säilytys heillä on parempi kuin kotitarveviljelijällä. Pysyvät pimeässä kylminä ja kovina.

    Teufelin Zumi

    ”Tuki laskee tuotteiden hintoja ,…”

    Ja höpöhöpö, tuki johtaa tuottamattomaan näennäisviljelyyn jossa tuottavuudella ei ole mitään väliä.
    Miksi kaikkien pitää kustantaa vaikka maidon ja lihan tuotantoa vaikka ei niitä tarvitse. Tuki on pahimman tason kommunismia josta markkinatalous ja kehitys on kaukana.

Esillä 10 vastausta, 12,061 - 12,070 (kaikkiaan 23,800)