Keskustelut Metsänhoito Metsäneuvojista riippuu,yleistyykö jk

Esillä 10 vastausta, 631 - 640 (kaikkiaan 2,034)
  • Metsäneuvojista riippuu,yleistyykö jk

    Vai niin. MT jutussa Luonnonsuojeluliiton suojeluASIANTUNTIJA Paloma Hannonen väittää, etteivät mo saa menetelmästä riittävää tietoa. Höpinässä on argumentteina tietysti ötökkämonimuotoisuus ja ”ekosysteemipalvelut”. Ei sitten vahingossakaan mo taloudellinen tulos.

  • mehtäukko

    Eipä pitäisi vaikuttaa valveutuneisiin metsänomistajiin pajunköyden syöttäminen.?!

    Mutta kun niitä nopanheittäjiä on näissäkin piireissä, joita harha-oppi voi heitellä kuin piru kerjäläistä

    Jean S

    Matemaatikot voisivat laskea seuraavaksi laskelman, jossa lähtötilanteena on esimerkiksi 40-vuotias kooltaan hiukan epätasainen 40-30-30-sekametsä. Laskelman voisi tehdä esimerkiksi 140 vuodeksi (2 täyttä kiertoa jaksollista kasvatusta tai 8 jk-hakkuuta). Lisäksi laskelmassa voisi olettaa, että sekä tukki- ja kuitupuun reaalihinta että metsänhoitokustannukset kehittyvät kuten viimeisen 20 vuoden aikana. Odotan jännityksellä, missä vaiheessa jaksollinen puuntuotanto painuu pakkaselle.

    Aukko jk:n lähtötilanteena ei ole luonteva, koska menetelmässä ei pyritä palaamaan aukkoon. Aukko on siis osa jaksollisen kiertoa, ei välttämättä jk:n. Asiallisen vertailun kannalta lähtötilanteen tulisi olla mahdollisimman samanlainen, jos vertailuja haluaisi tehdä. Täysin samanlaista tilannetta ei toki metsässä voikaan olla olemassa, jos kumpaakin mallia noudatetaan puhdasoppisesti.

    Jovain

    Mehtäukko: Mitä sillä valveutuneella metsänomistajalla sitten tarkoitetaankin. Ei ainakaan metsänomistajaa, joka maksaa palveluistaan kalleimman mukaan ja saa vastineeksi palvelustaan pienen puukauppatilin. Ettei vaan ole vastakkainasettelusta?

    antinpoika

    Varmaan molemmat menetelmät ovat lähellä toisiaan taloudellisessa mielessä, on tärkeämpää että mo saa viimeinkin tasavertaisen kohtelun olipa hän menetelmistä mitä mieltä tahansa  Ei voida palata avohakkuun pakkovallan alle, vai sitäkö te haikailette ?

    pikkutukki

    Naapuri saa puolestani hoitaa metsänsä niin kuin haluaa ! Näin se on !

    kuusessa ollaan

    Voi Vekkuli sentään. Siis JK on täysin sallittua, sitä ei kukaan ole kieltänyt. Nykyinen metsälaki sallii todella laajat kasvatusmallien käytöt, ei ole avohakkuupakkoa – ellei ole hakannut aluetta vajaatuottoiseksi, mikä sekin on jo lähes hankalaa uusien mallien mukaan.

    Mutta. Se, että aletaan syöttämään puolitotuuksia JK kannattavuudesta, ilman kunnollista pitkäaikasta tutkimusta, tai vääristellään jo tehtyjen virallisten tutkimusten tuloksia, on kyllä ihan hanurista.

    Visakallo Visakallo

    Jokainen JK-metsä päätyy lopulta aukkoon ennemmin tai myöhemmin. Tästä meillä tuskin on erimielisyyttä.

    Gla Gla

    Antinpoika: ”Juurikin näin Puukki, eihän se vähäinen määrä olekkaan kun jonkin tilaston mukaan 80% kansalaisista vastustaa avohakkuita.”

    Heittelet kovin huolettomasti lukuja avohakkuun vastustamisesta. Aiemmin tässä keskustelussa luku oli 90, kuukaudessa se on pudonnut 10% yksikköä. Tällä vauhdilla syksyyn mennessä olet linjassa vallitsevien metsänhoitomenetelmien kanssa. Kiinnostavaa on kuitenkin se, Annukka Valkeapään tutkimuksen mukaan seuraavista väittämistä yli 2/3 kansalaisista hyväksyy:

    ”metsälaki määrää, että puut pitää kasvattaa saman ikäisinä”

    ”metsiin liittyvät lait ja säädökset huolehtivat metsien järkevästä talouskäytöstä”

    ”metsien käyttö ja suojelu hoidetaan Suomessa hyvin”

    Minkä tilaston mukaan siis voit väittää, että 80-90% vastustaa avohakkuita? Tutkimus on tehty juuri ennen lakiuudistusta.

    Gla Gla

    Antinpoika: ”Varmaan molemmat menetelmät ovat lähellä toisiaan taloudellisessa mielessä, on tärkeämpää että mo saa viimeinkin tasavertaisen kohtelun olipa hän menetelmistä mitä mieltä tahansa”

    Kuusessa ollaan tuossa jo ottikin hyvin kantaa. Täydennän kuitenkin samaa, mistä Reiman kanssa on ollut juttua, mutta valitettavan heikolla menestyksellä. Sinun tavoin myös hän pitäytyy laskennan teoriassa, mutta ei ota kantaa laskennan lähtöarvoihin.

    Jk:n ongelmana on nimenomaan se, että kasvun ennustaminen on todella vaikeaa, käytännössä mahdotonta. Ja kun kasvua ei voi ennustaa, ei myöskään kannattavuuslaskentaa voi tehdä. Vai millä lähtöarvoilla sinä asiaa lasket? Kerro ihmeessä se meille, jotka emme asiasta mitään tiedä. Kun tuon tiedon saamme, ollaan otettu iso askel eteenpäin. Siihen saakka minä ainakin joudun toteamaan jk:n uudistumisen liian suureksi riskiksi ja siksi pitäydyn jaksollisessa menetelmässä ehkä joitain poikkeuksia lukuunottamatta.

    mehtäukko

    Jovain kysyy…ja vastaa itse saman tien.

    Tähän aiheeseen liittyen jos mo:lla ei ole hankittua tietoa, omaksuttua taitoa tai kykyä seuloa kaikesta roskapostista se oleellinen, vastakkainasetteluissa saat lekkua hiki päässä!

    Eikö mo:n oikeus ja omakin etu ole järkeillä käyttöönsä kaikessa tohinassa realiset ja tuottavimmat menetelmät, joita tutkimus sekä laaja käytäntöjen kokemus tuo jatkuvasti esille? Sanovat sitä jopa pöljyydeksi, jos kaikelle sille vain viittoillaan kintaalla.

    Rukkasethan ne on metsätöissäkin.

Esillä 10 vastausta, 631 - 640 (kaikkiaan 2,034)