Keskustelut Metsänomistus Metsänomistajan matikkapää?

Esillä 6 vastausta, 21 - 26 (kaikkiaan 26)
  • Metsänomistajan matikkapää?

    Olen pikkupojasta asti ihaillut metsämiesten matikkapäätä. Aikoinaan oli turha yrittää metsäkouluun, jos matikkapäätä ei ollut. Tarkastakaapa oma tilanne MTV:n sivuilta. Siellä on peruskoulun matematiikan kokeita, jotka minusta yhden suoritettun jälkeen tuntuvat varsin alkeelliselta.

    Moni-(2-) valintatehtäviinhän pääsee jo tuurilla 50 %:n tulokseen! Ennen ei annettu valmiita vastauksia ja näistä tehtävistä puutuui itsenäiset ongelmaratkaisut. Perus tekijäyhtälöt nyt pitäisi kaikkien metsän kanssa tekemisessä olevien hallita!

    Laittakaapa tuloksia!

  • harrastelija harrastelija

    Matemaattisissa kokeissa tulee myös aika mukaan. Sama ilmiö oli aikanaan metsäopistoon pyrkivillä. Tuttuja kavereita oli monta kertaa hakemassa opielupaikkaa. Sellainen viesti tuli, että kun nopein laskija jätti koepaperin, niin koe loppui siihen. Vanhat jermut oli ennen koetta vannottaneet nuoria kloppeja, ettei koeaikaa lopeteta kesken , tai …

    Onko ”jätkällä” ollut vastaavia kokemuksia?

    Kaikki vakinaisen suorittaneet muistanavat alokasajan perustestit? Sehän ainakin meikäläisen aikana 1960-luvulla oli aika kattava. Testin perusteella kantakorttiin suli ”arvosana”. Siellä tehtäville oli hyvin tiukka aikaraja. Jossakin Lahden kertausharjoituksissa kertauksen vetäjä kapiainen Kapteeni antoi meidän kaikkien kantakortit nähtäväksi. Korkein oli 9 (10 kuuluu Jumalalle, sehän on opettajan ensimmäinen sääntö), Kapteenilla oli 7. Armeijassahan tarvitsee enemmän ääntä kuin matikkapäätä.

    Gla Gla

    Tuon testin tekoon kului ehkä 10-15 minuuttia, joten koulussa normaali kolmen vartin koeaika ei olisi tullut ongelmaksi.

     

    Puuki

    ” Armeijassahan tarvitsee enemmän ääntä kuin matikkapäätä. ”

    Kyllä siellä joskus matikkaakin tarvittiin. Olin laskemassa morkuloiden lentoratoja harjoituksissa. Silloin kun olin armeijassa, ne laskettiin vielä ”käsin”. Nykyään tietokoneet tekee nekin hommat.

     

    Voi olla että nykyisen peruskoulun yläasteella ei ole enää matematiikassa eri tasokursseja. Joskus ennen oli.  Englanninkielessäkin taisi olla 3 eri tasoa.

    Timppa

    Ainakin Helsingissä on peruskoulun yläasteella joissakin kouluissa erityisiä matematiikkaluokkia, joille pääsemiseen järjestetään pääsykokeet.  Normaaleissa peruskouluissa ei taida noita tasokursseja olla.

    Pojan tytär oli tuollaisella matikkaluokalla.  Siellä oli n. 20 poikaa ja 12 tyttöä.  Tämä tyttö ei kyllä taida metsähommiin päätyä.  Niissä taitaa pärjätä normaalitaidoilla, jos tekee läksynsä hyvin.

    Jätkä

    Kyllä meillä oli aina määräaika, jonka sai käyttää, jos tahtoi tai tarvitsi. Oliskin ollut tuo nopeimman vastaajan määräaika – Minulla kului aikaa tunnin tentissä vartti ja kahden tunnin tentissä korkeintaan puoli tuntia. Olisi ollut kiva katsoa kavereita, jotka ovat saaneet paperille oman nimen lisäksi kymmenen prosenttia tehtävästä.

    torppari

    aekonaan kaikki mäni mehtäkouluun jos ei muuhun piässy..nyt ei kaikki hakijat piäse..tosin insnyör puolelle ollu vaekeempi aena

Esillä 6 vastausta, 21 - 26 (kaikkiaan 26)