Keskustelut Metsänomistus Metsänomistajat rikollisia?

Esillä 6 vastausta, 21 - 26 (kaikkiaan 26)
  • Metsänomistajat rikollisia?

    Näin kirjoitti HS  tänään  Rautjärven kirkon todennäköisestä sytyttäjästä:

    Epäilty on vuonna 1945 syntynyt erakoksi kuvailtu metsänomistaja

    Jos sytyttäjä olisi ollut entinen toimittaja, niin  olisikohan ammattia mainittu?  Olisi kirjoitettun vain eläkeläinen tai mainittu vain ikä ja sukupuoli.

    Koskahan vaaditaan metsiä Valtiolle ettei olisi kirkkoja polttavia metsänomistajia?  Tai ainakin  pitäisi todistaa, ettei ole erakko.

  • nollanelonen

    Niin arto. Aiemmasta kirjoituksestasi tulee kuva, että täällä ollaan putinisteja kun kritisoidaan sitä että liitetään metsänomistaminen epäiltyyn kirkonpolttajaan. Nyt oletkin sitä mieltä, että metsänomistajia syyllistetään joka tuutissa. Aika ristiriitaista.

    arto arto

    Juu lue aloitus. Miksi pitää asiasta tehdä valtavan iso. Eihän muutkaan saman tyylin jutut paisu valtavaksi. Lukee lehdessä ja siinä se. Onko takana pelko vai huomio haku.

    Köppäkynsi

    Voiko sanoa eläkeläiseksi, jos ei saa eläketuloja? Sytyttäjällä ei ollut muita tuloja kuin pääomatulot. Hän ei siis halunnut saada edes kansaneläkettä.

    Visakallo Visakallo

    Oliko se selvitetty, ettei ollut hakenut kansaneläkettä? Pelkkä kansaneläke ei näy verotettavana tulona, koska eläketulovähennys ja perusvähennys vievät ne verotuksessa nollille.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Alle n. 12 000 eläkkeet ovat verovapaita, niin onkohan niin, ettei ne näy sitten tulona?  Itsellä pieni ansiotulo oli julkisissa verotiedoissa lehdessä nollilla, vain pääomatuloa olin sen mukaan ansainnut.

    arto arto

    Viime vuoden verotuksessa miehellä oli verotettavaa pääomatuloa lähes 49 000 euroa. Vuonna 2020 hänen pääomatulonsa olivat vähän yli 11 000 euroa.       Siinä epäillyn tulot.

Esillä 6 vastausta, 21 - 26 (kaikkiaan 26)