Keskustelut Metsänomistus Metsästys

Esillä 10 vastausta, 861 - 870 (kaikkiaan 1,267)
  • Metsästys

    Merkitty: 

    Itse aion jatkos sekä itseni tyttöni ja viime aikaisten amerikan tapahtumien vuoksikin kieltää aseiden kantamisen omistamillani mailla,ruokaa kyllä saa kaupasta ja tukea sossusta,mutta mun mailta sitä ei haeta enää.

  • Gla Gla

    Paine kasvaa sille, että nämä 40-60 vuoden takaisia ajan kultaamia muistoja kertovat antavat näyttöä tämän päivän osaamisestaan.

    Jätkä

    pystykorvat. Jätkä kisaili porukassa, jossa oli kaikista Suomen varuskunnista parhaat ja kaikkiaan osallistujia oli yli tuhat. Niissä kisoissa ei rupusakin ampujia ollut tiettävästi yhtään.

    Mutta kuten sanottu: Meillä oli Puska-jussien touhut sivuseikka, keskityttiin lähinnä Tykeillä ampumiseen.

    Uskon, että nuo kolmeensataan metriin torrakolla ammuskelijat olivat karsinnassa Tarkka-ampujiksi, eikä ilmeisesti suurimmalle osalle auennut Sala-murhaajan ura.

    rööri roope

    P karjalassa aamun tietojen mukaan 58 nallea pitkällään.Kaatamata n 150.Luvattomista ei kirjaa pidetä.

    Hyvähän tuo kanta on kun 3 päivään tuo määrä kaadettu.Onneksi ei oo vielä metsästäjät toisiaan ampuneet.Susi tainnu yhen hupen poistaa rivistä.

    Hirvikolarit lisäänty heti eka päivästä lähtien.

    rööri roope

    Kyllä se ikä tekee tehtävänsä ampumatulosten suhteen.

    Puuki

    Ikä tekkee tehtävänsä ja aika kultaa muistoja.    Ryynäämistä ei juuri ollut kuin alokasaikana muutamana päivänä. Luokassa yleensä  istuttiin ja katsottiin ikkunasta ,  kun muut yksiköt ulkoili  milloin missäkin kelissä.

    Per Ä Reikäs

    Per se ite ostaa lihansa kaupoista.

    Harrastan silti tarkkuus ammuntaa.

    Kurpitsoja kiva ampua, kuin stompien aivot ne lentelee pitkin mäkiä 🙂

    Per Ä Reikäs

    Nykyajan työpalkoilla ja tukiaisilla pysty ja kykene mukamas kaupasta ruokansa ostaa, täytyy luvatta mennä toisten mailta maanomistajan suojelemaan riistaa ampumaan

    rööri roope

    Nyt on 80 nallee pitkällään.Saivat myös Lieksan karhun jolla jalassa pyyntiraudat(pienpeto).

    Gla Gla

    Vaikutusmahdollisuusviestiketjussa sivuttiin sopimusasioita. Laitan siihen liittyvän kommentin tänne, kun menisi muuten siellä ohi aiheen.

    Metsästäjäliiton ja MTK:n vuokrauksen sopimusehdoissa on kiinnostava yksityiskohta:

    Jollei uusi omistaja käytä irtisanomisoikeuttaan kolmen kuukauden kuluessa vuokrasopimuksesta tiedon saatuaan, vuokrasopimus pysyy voimassa.

    Tuo on sen tason juridista tekstiä, että kiinteistön myyjän on kirjattava kauppakirjaan maininta tilaa ja siten uutta omistajaakin sitovasta sopimuksesta. Koskaan ei minun kohdallani ole näin tapahtunut. Otetaan esimerkki: On tehty määräaikainen vuokrasopimus ja siitä ei ostajalla ole tietoa (esim. olettaa mahdollisen sopimuksen olevan toistaiseksi voimassa oleva). Sopimuksen uusimisella ei ole kiire ja määräajat kuluu umpeen. Uusi omistaja haluaa kieltää metsästyksen tai rajoittaa sitä. Määräaikaista sopimusta ei saa päättymään, ellei metsästäjä riko sopimusta törkeällä tavalla ja sehän ei ole todennäköistä.

    rööri roope

    Nyt nalleja pitkällään reilu 150.Kylkiäisenä susi Lieksassa kun jahtikoiraa yritti tappaa.Tapas kohtalon yrittäessään.Huppe eläinlääkäriin paikattavaksi.

    Poliisi tutkii metsästysrikoksena.Olis varmaan suomessa muuta tutkittavaa ja tuomittavaa.

Esillä 10 vastausta, 861 - 870 (kaikkiaan 1,267)