Keskustelut Metsänomistus Metsien hiilinielu

Esillä 10 vastausta, 1,611 - 1,620 (kaikkiaan 6,475)
  • Metsien hiilinielu

    Merkitty: 

    Ollaanko yksityisen metsänomistajan metsien sitoma hiili nyt sosialisoimassa koko maan hyväksi? Miksi minä en saa metsänomistajana mitään hyötyä siitä, että metsäni sitovat hiiltä. Esim. alennuksia veroissa tai muuta vastaavaa. Jonkinlainen henkilökohtainen hiilirekisteri voisi olla metsänomistajalle etu.

  • Aimo Jortikka

    Nyt on laskettu nielu uudelleen, se onkin puolet pienempi kuin aikaisemmin laskettiin. Näin uutisten mukaan kerrotaan perjantaina. Huono juttu, nyt joudutaan kuulemma  lopettamaan kokonaan lihansyönti että tästä selvitään.

    Kurki

    Ei hätää. Luken nykyisessä laskentamallissa on valtava periaatteellinen bugi.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Hiilikorvauksia kannattaisi maksaa ”lisätoimista”, jotka eivät muuten toteutuisi lainkaan tai eivät toteutuisi niin nopealla aikataululla kuin halutaan. Jos noita rahoitetaan markkinaehtoisesti päästökompensaatiomaksuilla, niin toimet eivät rasita valtion taloutta.

    Kiertoaikojen pidentäminen voi lisätä hiilinielua tai vähentää sitä, riippuen siitä millaisia metsiä valitaan ja kuinka paljon hakkuita lykätään. Kurjen taulukoista näkyy, että jos metsien korkovaatimusta alennetaan, saavutetaan alenevien päätehakkuiden ja lykättävien harvennusten vuoksi vertailutasotavoitteet. Helppoa!

    Helposti vaikutukseltaan mitattava tuettava työlaji olisi ainakin metsitys. Hiilipörssin ideana on myydä soiden ennallistamista. Lisäksi on esitetty ainakin lannoituksen ja tuhkalannoituksen tukemista. Noita jälkimmäisiä myytäessä pitäisi kai soveltaa varovaisia hiilensidontakertoimia, niin että toimenpide varmasti tuottaa kompensaation ostajalle luvatut hiilen nielut.

    Timppa on aivan oikeassa, että osaoptimointiahan tässä harjoitetaan, mutta kun näin on kerran päätetty Suomen ja EU:n tasolla tehdä, tutkainta vastaan taitaa olla turha pyristellä. Hakkuita maltillistamalla saavutetaan kuitenkin jotain hyödyllistäkin: monimuotoisuustavoitteet ja muiden metsän hyötyjen tavoitteet on helpompi saavuttaa hieman pienemmällä hakkuutasolla.

    Planter Planter

    Tänään ehdotetaan tällaista nielua:

    https://yle.fi/uutiset/3-11066317

    puunhalaaja

    Hakkuita maltillistamalla saavutetaan kuitenkin jotain hyödyllistäkin: monimuotoisuustavoitteet ja muiden metsän hyötyjen tavoitteet on helpompi saavuttaa hieman pienemmällä hakkuutasolla.

    Juuri näin!

    Kurki

    Helsingin kivihiilenpoltto pitää lopettaa nyt heti. Laskee CO2-päästöjä (46 milj.tn/v )  3,5 milj.tn/v.

    jees h-valta

    Kurki oikeassa. Nyt sitten piiperot esiin kerrostaloloukuistaan. Ensi vuonna pitää alkaa tapahtua. Sanna Marin joutuu ottamaan vastuun koska vihriit pelkää pääkaupunkikansan tuomiota, ulos hallituksesta.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Ei pysty Helsinki. Sen kaukolämmön tuotanto on luokkaa kolme kertaa Espoon suuruinen. Espoo ja Vantaa sen sijaan pystyvät luopumaan fossiilisista lähteistä jossain aikataulussa. Hukkalämmön hyötykäyttö olisi Helsingin pelastus. Pitäisi saada kaupungin alueelle vaikka iso datakeskus.

    nuori isäntä

    Hyvä, että laskelmat nielusta ovat nyt pienet. Nyt on toivoa, että keskustelu kääntyy oikeisiin ja tärkeisiin asioihin eli niihin päästöihin. Vihreille keskustelun kääntyminen päästöihin on huono juttu (sori AJ). Tällöin Helen nousee kekustelussa isoon rooliin ja sen menneitä ja tulevia tekosia rarkastellaan tarkemmin. Hukkalämpölähteitä korvaamaan kivihiiltä löytyy Pääkaupunkiseudulta vaikka kuinka. Ne on ollut olemassa vuosia. Myös tekniikka millä lämpöjä saadaan talteen on ollut olemassa jo pitkään. Kivihiili on vain ollut helppo ja todella rahakas energialähde. Ongelmana on myös se, että osa hukkalämpölähteistä on Helsingin ulkopuolella ja tämä tarkoittaisi rahavirtojen osittaista kääntymistä naapuri kaupunkeihin tai vähän pidemmälle. Se on Soininvaaran Helenille vaikea paikka poliittisesti.

    Tolopainen

    Hiilinielulaskelmat putosivat puoleen, kun vielä osaaminen tästä kasvaa, huomataan, että puheet hiilinieluista ovat mielikuvitusta. Metsät eivät hiiltä vähennä lainkaan ilmakehästä kuin tilapäisesti, muuten ovat täysin neutraalit ilmaston suhteen. Jos metsät sitoisivat hiiltä, niiden alla olisi hiilikenttä. Sademetsien vertaamista maapallon keuhkoihin, on koulussa puhuttu, jo niin kauan, että siihen on alettu jopa uskoa samoin kuin jostain juutalaisesta miehestä. Älkää lisääntykö ja täyttääkö maata, sillä se johtaa tuhoon rajallisissa olosuhteissa. Maapallo ei ole mikään talouden temmellyskenttäkään, sitä se ei loputtomasti kestä.

Esillä 10 vastausta, 1,611 - 1,620 (kaikkiaan 6,475)