Metsäpeura on Venäjälläkin harvinainen. Oli joskus ennen koko Suomessa yleinen. Ihmetyttää että valkohäntäpeura on niin tärkeä laji metsästäjille. Luulisi että se olisi metsäpeura kotoperäisenä lajina ja olisihan se eksoottisempi riistalajinakin. Metsäpeura on vaarassa maailmasta hävitä, liito-orava ei.

”Eikös ne kasvut ja tuotot ilmoiteta hehtaaria kohti?”

Metsätaloudessa eurot kiinnostaa. Ne suhteutetaan pääomaan, ei hehtaareihin, vaikka joku jostain syystä jotain €/ha tunnuslukujakin laskee.

Jos hehtaari metsää maksaa jossain 9000 € ja toisaalla 3000 €, kumman kannattavuus on parempi.

Muuttavien hanhien kannalta ongelmallista on se, että hanhet kerääntyvät laajalta alueelta samoille muuttoreiteille ja samoille talvehtimisalueille. Jos pellolla on pirusti hanhia ja puolet niistä ammutaan, niin pellolla on vielä pirusti hanhia, mutta pesimisalueilla alkaa olla jo aika hiljaista kun puolet linnuista poissa.

Metsähanhien metsästys on ollut pitkään jo rajoitettua, mutta näyttää siltä että kanta ei lähde nousuun. Entistä harvemmin metsähanhea tapaa. Tuntuu vain vähenevän. Tässäkin pesi ennen kaikilla lähisoilla hanhipari ja poikueita oli joka kesä. Nyt ei ole yli kymmeneen vuoteen pesinyt enää yhtään hanhea.

Ensinnäkin Risuparran aloitus on roskaa. Olen tainnut mainita tämän jo aiemminkin.

Metsänhoitaja Petri Heinonen on tutkinut Punaista kirjaa 2019 ja tullut samaan päätelmään.

8. Miten luonto­tyyppien uhan­alaisuus liittyy lajien uhanalaisuuteen?

Niiden välillä on ristiriita. Metsien luontotyypeistä uhanalaisia on 87 prosenttia mutta lajeista vain kuusi prosenttia. Luontotyypin uhanalaisuus tarkoittaa, että se on vaarassa kadota. Mutta miten lajit voisivat säilyä, jos niiden elinympäristöt katoavat? On myös vaikea ymmärtää, mikä voisi johtaa lähes kaikkien kangasmetsien katoamiseen ja mitä niiden tilalle tulisi.

4. Jos kerran Punainen kirja ja VMI ovat ristiriidassa, miksi luottaisimme VMI:hin?

VMI tuottaa tilastollista ja luotettavinta tietoa metsävaroista, myös tietyistä uhanalaistumisen uhkatekijöistä. Punainen kirja taas on arvio, jossa uhkatekijöitä arvioidaan tietyssä paikassa olevan esiintymän suhteen. Siihen ei liity suurempia alueita koskevaa uhkatekijöiden arvioin­tia.

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/00d54b2f-10b3-4bae-b176-ab2d202e8982

Hesarissa keskustellaan biodiversiteetistä ja Inarin metsärauhasta. Lukija Timo K on vankasti sillä kannalla että metsiemme luontokatoa ei ole todistettu. Toni A yhtä vankasti vastakkaisella kannalla.

AJ Kommentti 1

Täällä väitellään tutkimuksen roolista metsien suojelun ja monimuotoisuuden suojelun perusteena. Kai tutkimuksen tarjoamat perusteet ovat vankat, koska Montrealissa solmittiin juuri sopimus, jossa luontokato päätettiin pysäyttää ihmiskunnan yhteisin ponnistuksin. Meillä Suomessa tämä ei tarkoita vanhojen metsien suojelua Inarissa vaan Etelä-Suomessa. Lisäksi se tarkoittaa uhanalaisten lajien keskittymien suojelua ja ennallistamista missä tahansa päin maata.

Edellä mainitussa tutkimuksessa sanotaan kyllä että metsän sukkessio sen ikääntyessä määräsi pintakasvillisuuden monimuotoisuutta enemmän kuin hakkuut. Sanotaan kuitenkin myös että hakatuilla kuvioilla oli vähemmän lahopuuta, joka tiedetään monen uhanalaisen vaatimaksi elinympäristöksi. Monet metsäympäristöjen uhanalaisista ovat kääpiä, sammalia ja jäkäliä. Arkikokemus kertoo että näitä löytyy vanhoilta puilta ja lahopuilta.

Lainaus: ”In the latest successional stage (2013) logged plots had less coarse woody debris than unlogged plots. Forest management thus influenced the key feature for forest biodiversity and potential habitats for endangered species.”

Julkaisussa: Legacy effects of logging on boreal forest understorey vegetation communities in 2 decadal time scales in northern Finland.

*

AJ Kommentti 2

Timo Korhonen: ”täysi-iän saavuttaneessa luonnonmetsässä ja suunnilleen saman korkeimman puiden iän saavuttaneessa istutetussa talousmetsässä (l. ”puupellossa”) ei biodiversiteetissä ole havaittavissa eroa”.

Tutkimus koski siis pintakasvillisuuden (!) kehitystä hakkaamatta jätetyissä ja hakkuiden piirissä olleissa metsissä. Pintakasvillisuuden lajistoon vaikutti enemmän puuston ikä kuin hakkuut. Kokonaisbiodiversiteettiä tässä ei tutkittu, vaan sen osan eli pintakasvillisuuden diversiteettiä.

Jos tuo alun lainaus pitäisi paikkansa aina ja kaikkialla, metsien tiukan suojelun alueita ei juurikaan tarvittaisi. Itse muotoilisin metsäsuunnittelun optimointitehtävän mieluummin näin: maksimoi metsäalueen kokonaisbiodiversiteetti niin että metsäalueella on tiukasti suojeltuja alueita, peitteisinä hoidettuja alueita ja avohakkuin käsiteltyjä alueita sopivassa suhteessa. Inarin tapauksessa tiukan suojelun alueilla alkaa olla jo yliedustus?

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009454467.html