Keskustelut Harrastukset Onko metsästys todella merkittävä tulonlähde?

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 66)
  • Onko metsästys todella merkittävä tulonlähde?

    Karjalainen 11.5.2014
    ”Metsästys ja kalastus merkittäviä tulonlähteitä

    Metsästäjien ja kalastajien luparahat valtion maille tuovat seitsenkertaisesti tuloja alueelle, jolla metsätetään ja kalastetaan, käy ilmi Metsähallituksen ja Helsingin Ruralia-instituutin eränkäynnin aluetutkimuksesta.

    Tutkimuksen mukaan valtion maille luvan ostaneet metsästäjät ja kalastajat toivat viime kesäkuusta marraskuuhun metsästys- ja kalastusalueelle 34 miljoonaa euroa suoraa tuloa lupamyynnin ollessa viisi miljoonaa euroa. Tuloja tulee” … pläp, pläp ja pläppläp.

    Kyllä jotenkin haisee taas metsästysasioista teetetyltä ns. nolla-tutkimukselta!

    Syntyykö esimerkiksi hirvestyksestä minkäänlaisia pääomatuloja Suomi-yritykselle? Vahinkoja vain ja pääomat kuin pieru Saharaan! Kotimaiset metsästäjät säästävät metsästyslupiin euronsa, mikä on poissa kotiseudun kauppaliikkeiltä. Ulkomainen bensa palaa ja ulkomailta ostetut autot kuluvat eli tuhlailua kaikki Suomi-yrityksen kannalta.

    Mihin näillä tämän sortin tutkimuksilla oikein pyritään?

  • kepa

    Täällä suorittavat ja kumppanit ovat menneet siihen harhaan jota yleisesti viljellään, että kun porukat ukkoutuvat jne..Miettimättä todellisuutta sen enempää.
    Itselläni ei ole metsästys korttia ollenkaan mutta voin sanoa seuranneeni hirvenmetsästystä läheltä kymmeniä vuosia isäni kautta joka on vanha mies mutta edelleen intohimoinen hirven pyytäjä. Ampui vviime syksynäkin kolme hirveä.
    Totuus on se että n.10% hirvimiehistä ampuu 90% hirvistä.sitten suurin osa ampuu hirven silloin toisen tällöin ja loput ei ammu hirviä oikeastaan koskaan ehkä yhden 10-20 vuoden välein.Tämä viimenen porukka on suurelta osilta niitä kaikista ukkoutunutta nuotiolla istuvaa porukkaa.Huomion arvoista on että tämä sama kaava toistuu täällä päin joka porukassa.Elikkä käytännössä muutamat ukot ampuu joka porukassa suuren osan hirvistä ja ne ovat yleensä niitä nuorempia pyytäjiä, eivät suinkaan niitä vanhempia toki joitakin polkkeuksia on kuten isäni.
    Eli tämä metänpojan hirven pyynti vapautus ei varmadtikkaan johtais tuhoon.Todennäköisesti nämä tehokkaimmat intohimoiset pyytäjät huolehtis pyynnistä vaikka kanta olisi pienempikin sillä niinhän ne tekevät käytännössä nytkin.Paitsi että nuotio porukka pitää niillä suitsia.

    mehänpoika

    Järkeen käypää päättelyä ”kepalta”! Toivottavasti ”Suorittavan portaan” pelottelut hirvenmetsästäjien loppumisesta vähenevät!

    suorittava porras suorittava porras

    ”Kepahan” tuossa juuri ansiokkaasti todisti , että varsin pieni joukko JOUTUU jo nyt tekemään varsinaisen likaisen työn . Mitäs sitten tapahtuu , kun tätä kymmentä prosenttia lakkaa homma kiinnostamasta ? Ei ole lainkaan tavatonta , että harrastus loppuu perhesyiden vuoksi tai homman käydessä liian työlääksi .

    Operatiivisen toiminnan keskittyminen harvojen harteille on jo paha merkki siitä , että toiminnassa on odotettavissa häiriöitä hyvinkin pian . ”Kepan” esimerkkitilanteessa kohtalonajat ovat käsillä mahdollisesti jo kymmenvuotiskauden alkupuolella .

    Kiinnostuksen väheneminen hirvenmetsästykseen on ollut jo jonkin aikaa havaittavissa myös ampumaradoilla (joita ei ole vielä ehditty sulkea).
    Harjoittelemaan vaivautuu enää vain kourallinen väkeä , kun vielä kymmenen vuotta sitten vuoroaan sai jonottaa tuntitolkulla . Harjoittelu tapahtuukin entistä useammin koetilaisuudessa , jossa ammutaan monissa tapauksissa ”koko rahalla” täydet viisi suorituskertaa ja osa jää tästäkin huolimatta ilman hirvikorttia.
    Hylkäysptosentti alkaa lähennellä tilannetta , jolloin ammuttiin vielä ”vapaalta kädeltä ” ja osa laukauksista liikkuvaan hirveen . Nythän paikallaan olevaan tauluun saa ”loukuttaa” hyvältä tuelta . Tason lasku on kiistaton .

    Jahdin tuloksetkaan eivät imartele . Kaatoon käytetään entistä useampi laukaus ja haavakkojahdit ovat arkipäivää , aikaisemmin ikävä poikkeus. Epäonnistunut laukaus on saanut monet innokkaatkin jahtimiehet lopettamaan harrastuksensa.

    mehänpoika

    ”Suorittava porras” jatkaa peloitteluaan hirvenmetsästäjien vähenemisestä. Rivien välistä lukien hän edelleen yrittää saada ihmisiä uskomaan, että metsästäjät tekevät arvokasta työtä, vieläpä aivan ilmaiseksi, metsästäessään syksyllä hirviä. Tosiasiassa he vain korjaavat vuosittain kertynyttä tuottoa vahingoista ja turmista välittämättä.

    Todellisuudessa hirvimiehiä ei tarvittaisi kovinkaan paljoa, kun metsästystä kohdistettaisiin lähinnä naaraisiin ja naarailta jääneisiin vasoihin. Pieni muutos lakeihin ja asetuksiin korjaisi nykytilanteen ukkoutuvalle ”Suorittavalle portaallekkin” mieluisaksi.

    mehänpoika

    Suorittavalle portaalle:
    Jos asiat vaativat, voidaan lakiakin säätää uuteen uskoon. Leivättömän pöydän ääreen voitaiisiin panna esim. sellainen metsästäjä, joka ei ammu naarasta ensin, vaan ampuu ensin emältä vasan.

    Tällaiseen menettelyyn tuskin tarvitaan mennä, jos siirrytään kiltisti oikeudellisesti kestävään hirvieläinten pyyntiluvista vapaaseen metsästykseen. Tällaista menettelyä en ole kuullut metsästäjien milloinkaan esittäneen ylöspäin.

    Nyt kun hirvimiehet ovat vähenemässä, olisi jo korkea aika pohtia myös metsästäjien piirissä tällaisia asioita, ettei hirvikanta ainakaan metsästäjistä riippuvista syistä aiheuta metsävahinkoja tai hirvikolareita, kuten nykyään systemaattisesti tapahtuu.

    suorittava porras suorittava porras

    Siinäpä sitä olisikin ”mehänpojalle” talkoota , nimittäin hirvilehmän vasasuojan poistamisessa rikoslaista . Metsästäjät ovat tätä sitkeästi yrittäneet , mutta viesti ei ole tehonnut päättäjiin.
    Suositukseksi vasallisen naaraan suoja toki jäisi , mutta vahingossa tapahtunut emän kaataminen ei johtaisi käräjille , kuten nykyään .

    Koska emä jättää joskus vasansa karistaakseen viholliset kannoilta , ei moni kokenut hirven metsästäjä uskalla ampua naaraspuolista hirveä . Vasan tallustellessa myöhemmin todistajien läsnä ollessa kaadetun emän lähistölle , seuraa ampujalle välittömästi lähtö leivättömän pöydän ääreen . Oikeusprosessin tuloksena kaadettu hirvi menetetään valtiolle , mätkäistään ampujalle sakko ja langetetaan tilanteesta riippuen määräaikainen metsästyskielto .

    …että tässä vähän perusteita , miksi ammutaan vain pääasiassa vasoja ja uroksia .

    Toivottavasti kovin moni hirvijahtiin mielivä ei lue tätä palstaa . Joistakin kirjoituksita on aistittavissa , että metsästäjiä , varsinkin hirven , ollaaan lokeroimassa rikollisten joukkoon . Harrastaa toki halutaan , mutta rikollisen leimaa harvempi tahtoo osakseen . On siis varminta pysyä loitolla hirvihommista , parempaakin tekemistä löytyy.

    MJO

    Mehänpoeka: Jos asiat vaativat, voidaan lakiakin säätää uuteen uskoon. Leivättömän pöydän ääreen voitaiisiin panna esim. sellainen metsästäjä, joka ei ammu naarasta ensin, vaan ampuu ensin emältä vasan.

    Turhaa tuota samaa jauhat Suorittavaporras:lle. Ei Suorittavaporras, sinä tai minä sitä lakia muuta. Kirjoita suoraan eduskuntatalossa istuville.

    He päättävät säädetäänkö lakia uuteen uskoon ja onko ensin vasan ampunut syyllistynyt niin suureen rikokseen, että linnaan joutaa.

    Ei itku auta markkinoilla.

    mehänpoika

    MOJ:lle ja muillekkin:
    Tämä viestiketju käsitteli otsikon mukaisesti tutkimusta, joka oli tehty pohjois-Suomen pienriistan metsästyksestä ja kalastuksesta lupamaksujen ja muiden kulujen vaikutuksesta metsästys tai kalastusalueiden talouteen. Ilmeisesti hirvenmetsästys oli ristiriitoja aiheuttavana jätetty kokonaan tämän tutkimuksen ulkopuolelle.

    Kuitenkin uutisointi oli vähän sillä tyylillä laadittu, että suuri yleisö käsittäisi hirvestyksen ja karhunmetsästyksen lieveilmiöineen ja haittoineen kuuluvan samaan sarjaan sarjaan pienriistan metsästyksen ja kalastuksen laskennallisten hyötyjen kanssa.

    Savon Sanomissa 5.5.2014 oli otsikko: ”Kalastuslain uudistus ei täytä asetettuja tavoitteita.” Siinä kerrotaan myös metsästyslain uudistamisesta: ”Samalla täysin kiville on menossa metsästyslaki uudistus.” Riistaneuvosto on esittänyt mm. emän ampumista vasoilta lakiin kirjattavaksi. Aika näyttää.

    suorittava porras suorittava porras

    Lainaus :

    ” Riistaneuvosto on esittänyt mm. emän ampumista vasoilta lakiin kirjattavaksi. ”

    Edellinen lause ei pidä paikkaansa. Riistaneuvosto on esittänyt ainoastaan , että emän vasasuoja poistetaan rikoslaista . Suosituksena vasallisen naaraan suoja säilyisi edelleen eettisissä ohjeissa . Vahinkotilanteissa ei kuitenkaan tarvitsisi välttämättä mennä leivättömän pöydän ääreen . Aika näyttää , meneekö esitys läpi.

    Lainauksessa esiintynyt asiavirhe /väärinkäsitys on oikaistu jo moneen kertaan eri lehdissä.

    mehänpoika

    Lainaus:
    ””Lainauksessa esiintynyt asiavirhe /väärinkäsitys on oikaistu jo moneen kertaan eri lehdissä.””

    – Taitaa ”Suorittavalla portaalla” olla ”sisäpiiritietoa” kiville menossa olevasta metsästyslain uudistamisesta!

    Käytännössähän tuo ”asiavirhe” oikaistunakin tarkoittaisi valmistelua siirtymiseksi pyyntiluvista vapautettuun hirvieläinten metsästykseen. Se olisi edistystä hirviturmien ja metsänhoidon kannalta katsottuna.

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 66)