Keskustelut Tekniikka Raivaus-sahojen,1.pyssy.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 986)
  • Raivaus-sahojen,1.pyssy.

    Olen hankkimassa uutta raivussahaa.
    Itselleni kuutioita pitäisi olla yli .50.cm
    terä.230.mm.vaihtoehdot tilhi .490-560.
    Onkokäyttökokemuksia sahoista.
    200.MM. en huoli lapset sahaa sillä.
    paputikkuja ja alle 50cm.sahaa.
    Löylyä pitää olla vastassa välillä.
    Yliikäistä leimikkoa. isosta sahasta
    on hyötyä kuin jodut sahaan kaatolovella.
    Siitä 4.M parenpi kuin moottorisahalla.
    Kontaten risukkoa nurin. niihän laulussa.
    Lauletaan jälkeen pirtulekkerin pyykäisin.
    Kokohetaarin. reean kutosalilla .3.kertaa
    Viikossa parini kanssa tosissaan talonpiikki.
    Metsurit Meillä lukee lupuissa Tilhi timbersports,

  • Raivaaja

    Jos oletetaan että raivattava on minimi kuitupuusta alaspäin niin Stihl 460 riittää tehoiltaan aivan hyvin ammattilaiselle. Isomman sahan ymmärrän jos sahaa paljon esim. kookasta lepikkoa.
    Minulla on ollut stihl 550 ja näin jälkikäteen oli täydellistä typeryyttä raahata tuota tehokonetta. Tuloksenteon kannalta siitä ei ollut mitään hyötyä. Stihl 480/460 on hyvässä suhteessa sopivaa tehoa, painoa ja ketteryyttä. Muissa merkeissä varmasti löytyy vastaavat sahat tehoiltaan ym.
    Jätän sen varauksen,että enhän minä tiedä minkälaisissa metsissä te muut sahailette mutta omalla kohdalla näin.

    MIKANDER

    Hienoa että viestiketju sai aikaan näin vilkkan keskustelun.
    Mielipiteitä paljon AMMATTIMIES oli oikeassa minusta.
    Tällä viikolla peli ratkeaa Tilhi560 tai ison HVA siitä
    Epäedullinen varaosat kalliita verattuna TILHI.
    Käyn 3-4.kertaa salilla viikossa talonpiikki.
    Työkomeusta on jo kertynyt paljon vuosienvarrellta.
    Risumettään on turha mennä huonokuntoisena
    ylipainoisena noutajasaapuu urakkaduunissa
    raivuussa kuin hakkuussa pitää pystyä tekemään.
    Jälkeä kuin ARTO arvosti 45CM..sahaa varmasti
    OK kuin ei ole yliikistä leimikkoa kettträ mutta.
    Löylypuuttuu ja 200MM. Lastenterä paputikkujen
    tekoon. joudun paljon sahaan kokkompaa
    Leimikkoa Tilhi 460.on vielä nusapeli lapsille.
    Paputikkujen tekoon.

    Koukku

    Nykyään moto tekee energiaksi lepät mistä saa vähintään 4,5m kuitupöllin, sitä pienemmät kaatuu kyllä 460 Stihlillä tai vastaavalla saman kokoluokan sahalla. Varsinkin jos terä ja sahaustekniikka on kunnossa. Tunnen aika paljon ammattilaisia, eikä kenelläkään ole yli 50cc koneella varustettua raivuria, kertonee jostakin.

    Mutta saahan sitä kokeilla, sahaa yksi kesä suurimmalla raivurilla jonka löydät ja kerro tuliko sen enempää pinta-alaa. Voihan se olla että kokeneemmat metsurit ovat tehneet vuosia väärin, ja Suomen raivausrästit kasvaneet tämän kohtalokkaan erehdyksen takia.

    Raivaaja

    En oikein ymmärrä, että kun argumentit loppuu niin aletaan nimimerkkiä nälvimään. Tässäkään asiassa ei varmaankaan yhtä totuutta ole joten jätetään ne pään aukomiset vaikkapa niille raivauskohteen risukoille. Tiedä vaikka tulostakin alkaisi tulla tavallista enemmän.
    Ei meilläkään päin kenellekään ole käytössä suurimpia sahoja. Hyötyä siitä ei vaan kukaan ole saanut joten sen takia nämä sahat ovat jääneet kaupan hyllylle. Toisaalta en lähtisi esim. stilh 460:stä pienempää sahaa ostamaan. Kooltaan ja tehoiltaan tuo on aika ideaali minun käyttöön. Stihl 490:stä on mennyt kaupaksi joten tuotakin voisi seuraavaksi harkita kokeilumielessä.

    e-h e-h

    Oon pärjännä stihl 480 ja dolmar 4510 ihan urakkavauhtia,dolmarissa pienempi terä ja stihlissä isompi,

    Hiluxmetsuri

    Minä en ole urakalla koskaan tehnyt kuin ittelleni ja rsahakin on täällä tekevien mielestä ihan toivoton rimpula 45,7 cm3 Stihl 260C :). Muutaman ohuen ruohon sillä olen juuri ja juuri saanut poikki. 🙂

    MIKANDER

    Terä täytyy olla tikissä kuin sahaat kunnon pelillä.
    Joskus urakat ollut niin kireitä vain uusitreä.
    Kotona teroitusta ei urakalla kärsi teroitella.
    Muuten ei jää kuin lauantaimakkaraa limpunpäälle.
    Sama hakkuissa 3-4.Sahaa mukna.

    Metsuri motokuski

    Itse kun teroittaa ja harittaa oikein saa parempia teriä kuin kaupan terät. Uudet terät aina viilaan ja haritan uudestaan ennen käyttöä. Kyllä sillä perussahallakin aika iso puu kaatuu kun tekniikan osaa ja terä on oikein haritettu ja teroitettu oikeisiin kulmiin.

    e-h e-h

    Eka raivurini oli 70-luvulla hva 165r,semmoisessa ois lyölyä ammattimiehelle ja nikanderille,

    MIKANDER

    Ikävää että ketjun keskustelu meni.
    Raiteltaan Artolla OK kommenttit.
    Ammattimiehellä ei kai mutajuseilla.
    Väliä kuin aikaa kuluu toiset puolusti.
    45CM.sahaa kuin ei paremmassta tiedä.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 986)