Keskustelut Metsänhoito Sielunmetsä

Esillä 10 vastausta, 101 - 110 (kaikkiaan 123)
  • Sielunmetsä

    Anu Kuivalaisen hieno dokumentti on katsottavissa ympäri maan elokuva teattereissa. Elokuva kertoo karun totuuden Suomen metsien tilasta!

  • koillis lappi

    Hemputtaja.Löytyykö suomen toiseksi suurin kaupunki kolmikosta.Kemijärvi.kuusamo ja pudasjärvi ja onko sodankylä kaupunki vai ei?.En kehtaa tarkistaa netistä,kiva joskus arvailla.

    hemputtaja

    En noista pinta-aloista tiedä enkä viitsi tarkistaa. Pisin katu taitaa alkaa Lieksasta ja päättyy Nurmeksen torille.

    Tarkoitin väestömäärältään toiseksi suurinta ja Etelän maalikylää. Sekin järjästys on voinut kyllä muuttua noiden kuntaliitosten mukana. Pinta-alakaan ei kyllä ole ihan vähäinen. Moottoriteitä menee kaupungista läpi kaksi ja rautatie päälle. Silti löytyy monimuotoisuutta mukaan lukien vanhat mylly- kalapurot sekä joet ja järvet.

    Löytyy sitä monimuotoisuutta esim. Pudasjärven kaupungistakin. Siellähän oli aikoinaan Euroopan suurin hakkuuaukea ja katkera pala viherhiippareille. Se kun kasvoikin ja on nykyään tervettä metsää. Käynyt kasvaessaan läpi monta monimuotoisuuden vaihetta. Kuusamon tien soiden reunoille kyllä kannattaisi pistää varalta suurilla kirjaimilla kyltti ”Tämä on avosuo”. Muuten saattava cityvihreät luulla niitä noiksi kuuluisiksi Osaran aukeiksi, kun  muita aukeita ei näy.

    koillis lappi

    Jos se on maalikylä niin silloinhan se on tuusula,mutta eihän se ole väestömäärältään toiseksi suurin eikä myöskään kaupunki.Vantaatako tarkoitat vaiko tamperetta kenties?.

    risuparta

    Miksi suon laitaan pitäisi laittaa erillinen ilmoitus kyltti? Ojittamaton avosuo on monimuotoinen.

    Sinä et halua ymmärtää , että suuri puu määrä ei ole sama kuin suuri monimuotoisuus! Eihän siinä mitään uutta ole.  Kaltaisiasi Suomen metsä väestä on suurin osa ja se näkyy metsiemme nyky kunnossa.

    Timppa

    Risuparta.

    Et ymmärtänyt Hemputtajan pointtia.  Sehän oli kohdistettu cityvihreisiin, jotka Hemputtajan mukaan eivät erota hakkuuaukkoa ja avosuota.

    En ole vieläkään ymmärtänyt mitä vikaa Suomen metsissä on vaikkapa menneisiin 150 vuoteen verrattuna.  Toki tietysti pitäisi harventaa enemmän, jolloin metsien tila entisestään paranisi.

    pihkatappi pihkatappi

    Ei ne vihervasemmistolaiset ymmärrä itsekään, miten puut metsässä pitäisi olla. Kysymys on heidän aatteestaan. Metsä ei saisi olla tuotantolaitos, eikä kenenkään pitäisi optimoida metsätuloja. Pitäisi toimia niin, että metsästä otetaan tarvepuita esim. veneiden ja hirsitalojen valmistukseen. Ei ole mitään mahdollisuutta löytää ratkaisua, missä puuta jalostettaisiin nykymittakaavassa, että risuparrat olisivat tyytyväisiä, ehkä sitten, jos metsät ja tehtaat sosialisoitaisiin muuttuisi ääni kellossa.

    Puuki

    Harvennuksia pitäisi tosiaan pyrkiä tekemään entistä enemmän. Eh- rästejä on  runsaasti eikä ne pusikoiduttuaan ole monimuotoisuuden kannaltakaan tavoiteltavia.

    Eilen viimeksi uutisissa haastateltiin jotakin a-tuntijaa aiheena metsojen paluu talousmetsiin. Harvennushakkuut parantaa, lisääntyvän käyttökelpoisen puun kasvun ohella, metsojen pärjäämistä metsissä kunhan vain jätetään myös alikasvosta harvennuksille, jotta suojapaikkojakin löytyy.

    hemputtaja

    Lainaus risuparralta: ”Miksi suon laitaan pitäisi laittaa erillinen ilmoitus kyltti? Ojittamaton avosuo on monimuotoinen.

    Sinä et halua ymmärtää , että suuri puu määrä ei ole sama kuin suuri monimuotoisuus! Eihän siinä mitään uutta ole.  Kaltaisiasi Suomen metsä väestä on suurin osa ja se näkyy metsiemme nyky kunnossa.”

    Myös tuntureiden laelle pitäisi tuo kyltti laittaa. Ehdotan molempiin kyltteihin selventävää lisähuomatusta ”Tämä ei ole Osaran aukea” ja isoin keppikirjaimin.

    Ymmärrän kyllä ojittamattoman avosuon monimuotoiseksi kuten myös ojitetun. Tosin taitaa avosoiden ojitus olla melkoisen turhaa hommaa eli ei onnistu, mitä et näköjään tiedä.

    Mistä päättelet, että mielestäni suuri puun määrä on sama kuin monimuotoisuus. Koskaan en ole sellaista sanonut eli yrität työntää ns. valeuutista. Olet hukannut tiedot monimuotoisuudesta.

    Tekstistäsi näkyy, että olin oikeassa arvellessani vihertulpan haittaavan aivojesi toimintaa.

    risuparta

    Jatkuvastihan sinä hoet: ”Puuta on enemmän , kuin koskaan. Metsät voivat hyvin!”

    Etkö enää uskallakaan julistaa omaa uskontoasi?

    sitolkka

    Rehevät avosuot ovat olleet usein parhaita ojituskohteita. Itselläkin sellainen puskee kohta tukkikuusikkoa.

Esillä 10 vastausta, 101 - 110 (kaikkiaan 123)