Keskustelut Luonto Turve uusiutuvaksi

Esillä 10 vastausta, 1,021 - 1,030 (kaikkiaan 1,171)
  • Puuki

    Vasta tänä vuonna kait  turpeennoston väheneminen/lopettaminen täällä on  alkanut vaikuttaa enemmälti turpeen ja hakkeen tuonnin lisääntymiseen.  Tilastot kertoo miten oli  viime vuonna.

    Jätkä

    Turpeen polttaminen lienee jo hyvinkin hanskassa, varsinkin, jos on savukaasupesurit piipuissa.

    Nostolla on sotkettu tuhansia hyviä, puhdasvetisiä järviä ja jokia. Ne pitäisi mielestäni puhdistaa ja käyttää turvelieju hyväksi sekä poltossa, että kasvualustana.

    Luonnontilaisen suon käyttäminen turpeen nostoon, ei mielestäni olisi mikään katastrofi, kunhan vesi alueelta puhdistettaisiin tavalla tai toisella. Loppuun kalvettu suo voitaisiin valjastaa vaikka rahkasammaleen tuottamiseen, puuntuottamiseen tai vaikka kalanpoikasten kasvattamiseen luonnonravinnolla.

    Ei turpeen nosto saastuta ilmastoa ja luontoa sen enempää Suomessa, kuin mitä se saastuttaa Virossa ja Venäjällä.

    Todella hölmöä on sulkea täällä turvesuot ja ostaa samaa tavaraa ulkomailta!

    Visakallo Visakallo

    Reva-Perttu: ”(Sopisikohan matkakertomukset paremmin sinne Me keskustelemme taas -ketjuun. Ei ole metsäaihe.)”

    Kaikin mokomin, jos Reva-Perttu niin tahtoo, mutta mitä pitäisi tehdä kaikille niille revojen metsäaiheisiin liittymättömille kirjoituksille? – Osaisiko Perttu vastata tähän? Huomautan myös, että kysymys oli yritysvierailuista eri toimialoille, joten tiedot ovat vierailuisänniltä saatua infoa yritystensä tulevaisuuden suunnitelmista. Jos Reva-Pertulle sopii, palataan aiheeseen vuoden kuluttua. Silloin voimme nähdä, miten nämä vientisuunnitelmat ovat toteutuneet. Virolaiset kilpailevat halvempien tuotantokustannusten Latvian kanssa turpeen vientimarkkinoista.

    Visakallo Visakallo

    Eurooppalaiset saavat nyt sitä mitä EU on tilannut:

    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008278299.html

    Kurki

    Muualla maailmassa ei ole hiilipörssejä, mutta EUssa on.

    Visakallo Visakallo

    Viime aikojen uutisointi on kohdistunut tulevaan talveen ja sähkön hinnan rajuun nousuun. Onko se merkki realismin paluusta energiakeskusteluihin? Jos yhteiskunta maksaa 4000/2500 euroa siitä, että ihmisten talot saadaan kuluttamaan reilusti enemmän sähköä, ja samaan aikaan autoveron poistolla kannustetaan ostamaan täyssähköautoja, rakennetaan valtavasti sähköä kuluttavia datakeskuksia, ja maan pääkaupunki aikoo pitää itsensä lämpimänä erittäin paljon sähköä kuluttavilla lämpöpumpuilla, ei sähkön hinnan nousun pitäisi ylittää uutiskynnystä.

    Tolopainen

    Eiköhän kyse ole kuitenkin siitä, että sähkön tuottajat ovat monopoliasemassa, Suomessakin sähkönkulutus on laskenut jo yli 10v. Eikä mitään kulutuksen nousua ole tapahtunut viime vuodestakaan.

    Visakallo Visakallo

    Kysymys ei ole niinkään sähkönkulutuksen määrästä vaan riippuvuudesta. Sähköntuottajille avautui ainutlaatuinen tilaisuus nostaa hintoja, koska poliitikkojen toimesta yhä suurempi osuus yhteiskunnan toiminnoista ohjataan toimimaan sähkön varassa.

    Tolopainen

    No ei, vaan sähkö hinnoitellaan kuten koko tuotanto tehtäisiin fossiilisella energialla. Päästökauppa nostaa sähkön hinnan pilviin, vaikka se tehdään 80% päästöttömästi Pohjoismaissa.

    oksapuu

    Tuli tuossa vastaan hauska sähködiili 🙂 …

    Pitää vaan yhtiöitää vaikkapa se maa/metsätila/firma. Rakennuttaa sitten mittavan aurinkopaneeli himmelin tietysti poistoilla ja alkaa myymään sähköä joko itselle tai firmalle. Tietysti ilman siirtohintaa…

    Ihan jees 🙂 …

Esillä 10 vastausta, 1,021 - 1,030 (kaikkiaan 1,171)