Keskustelut Luonto Turve uusiutuvaksi

Esillä 10 vastausta, 1,071 - 1,080 (kaikkiaan 1,171)
  • Visakallo Visakallo

    Kyllähän tuo Zumin maailmankuva on kieltämättä kadehdittavan yksinkertainen. Sen mukaan kun kaikki ongelmat ratkeaisivat, jos kepua ei olisi.

    Puuki

    Lisääntyneet päästökauppamiljardit menee kuulemma kullekin maalle erikseen (KL) .   Joten sieltä löytyy potentiaalia maksaa myös hiilinielujen lisäämisestä metsän kasvatukseen satsaamalla.       Komisssion heppu yllyttää jäsenmaita käyttämään nyt lisääntyneet pk-tulot energian hinnan laskemiseen ja  tukemaan sillä köyhien kansalaisten selviytymistä .   Ensin saisivat puuttua ulkomaisten pääomasijoittajien  osinkojen  maksuun joka vaikuttaa siirtohinnoitteluun eniten.

    suorittava porras suorittava porras

    Turve jälleen esillä eduskuntatalon portailla. Olisiko paikka käydä vähän kauppaa? Jos turve saadaan uusiutuvaksi ,kulttuuripuolen lisämäärärahoja voisi harkita. Muuten olisi niukkuutta tarjolla jatkossakin…..

    60 miljoonan turvetuotannon romutuspalkkiosta ja toiminnan säilymisen seurauksena syntyvistä verotuloista olisi mistä ottaa ainakin osa puuttuvasta 16 miljoonasta.

    Kurki

    Hallituksen turpeen alasajo lisää Suomen riipppuvuutta Venäjän energiasta, kun se jo ennestään on suuri riski Suomen huoltovarmuudelle.

    Kaikki hakekin kohta tuodaan Venäjältä.

    Hallituksen on peruttava turpeen alasajo kotimaisena huoltovarmuuden vuoksi ja lopettaa kivihiilen tuonti Venäjältä heti ja Helsingin kivihiilen käytön lopettamista kiirehdittävä.

    Toivottavasti hallitus luokittelee turpeen uusiutuvaksi ja ottaa uuden suunnan tureen käytölle tai sitten hallitus kaatuukoon.

    Turve-energia on tällä hetkellä halvinta energiaa, joka hillitsisi inflaatiota ja säilyttäisi näin kuluttajien ostovoimaa.

    Kaikki tuki Hannu Hoskoselle ja Peltokankaalle.

    Tuontihakkeen käyttö lämpö- ja voimalaitoksissa on jo yli nelinkertaistunut vuodesta 2015. Sen hinta on noussut huomattavasti, ja sitä on tuotu lähinnä Venäjältä, mistä tuodun energian määrä ylittää jo 60 prosenttia. Kysynkin: tämäkö on se alueellisesti ja sosiaalisesti oikeudenmukainen tapa, joka ei myöskään vaaranna huoltovarmuuttamme, ja joka aloitteessa myös mainitaan? Pitää muistaa, että Venäjä saattaa lyödä tuontihakkeelta rajat kiinni”, perussuomalaisten Mauri Peltokangas sanoi.

    Keskustan Hannu Hoskonen oli hyvin huolissaan.

    ”Luin lehdestä, että Venäjä on ilmoittanut, että Saimaan kanavalla puun kuljetukset loppuvat. Mistä te meinaatte sitten sitä haketta tai energiapuuta tuoda? Onhan se käsittämätöntä, että me elämme tilanteessa, jossa ajamme oman energiahuoltomme polvilleen ja sitten olemme vaikeuksissa, joista emme selviä. Kyllä tämä on jotain niin käsittämätöntä, täydellistä poliittista itsemurhaa sen suhteen, että menemme omilla teoillamme polvilleen ja sitten olemme tilanteessa, jossa emme voi itseämme auttaa. Ei se ole politiikkaa, se on jotain ihan muuta. Jos joku kuvittelee, että venäläisillä on ymmärrystä meille antamalla alennuksia hinnoista, ei varmasti ole. Venäjä on vanhaa kauppakansaa, ja se osaa energialle ja muillekin tuotteilleen oikean hinnan laittaa. Toivoisin, että tässäkin asiassa heräisitte tähän arkeen ja todellisuuteen”, Hoskonen sanoi.

    https://www.msn.com/fi-fi/talous/uutiset/kansanedustaja-avautuu-ven%c3%a4j%c3%a4n-ilmoituksesta-%e2%80%9dmenemme-polvilleen-%e2%80%93-t%c3%a4ydellist%c3%a4-poliittista-itsemurhaa%e2%80%9d/ar-AAPz0Qx?li=BBr5KbI

    </div>

    Rane

    ”Turve jälleen esillä eduskuntatalon portailla. Olisiko paikka käydä vähän kauppaa?”

    Eipä tarvinnut kauppoja hieroa.Soitteluun ja lauleluun löytyi rahat sormia napsauttamalla.Rahat joita valtiolla ei ole vaan ottaa lainaa.

    Ainoa ratkaisu olisi jos pääministeri järjestäisi kutsut turvetuottajille?Kuorolaulua?

    Rauli Badding Somerjoki – Suon kulkija – YouTube

    Rane

    Autsista,ei taida auttaa kuorolaulukaan.Tämä avohakkuiden kieltämisaloite meni eduskunnan käsittelyyn 22,10-19.Maa-ja metsätalousvaliokunta teki siitä kannanoton melko tarkkaan kahden vuoden kuluttua ja vielä pitää eduskunnan äänestää ja päättää lopullisesti aloitteen kohtalo.

    Turvealoite meni eduskunnan käsiteltäväksi 29.9-21 ja seuraavat eduskuntavaalit järjestetään 2.4.2023.Eli aloite pitäisi saada käsiteltyä reilusti alle puolessatoista vuodessa.Valitettavasti voi jo nyt sanoa ettei onnistu.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Sehän on hyvä uutinen. Seuraava hallitus voi jatkaa turpeen käyttöä.

    Rane

    Voihan seuraava hallitus toki muuttaa turpeen uusiutuvaksi ilman aloitettakin.

    Teufelin Zumi

    Voi myös olla toki muuttamatta.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Mulla meni aloitteet sekaisin: ajattelin että tämä hallitus ei ehdi kieltää turvetta, mutta sehän teki sen jo. No, seuraava hallitus voi perua päätöksen sillä perusteella, että turvetta tarvitaan mm. tukipolttoaineeksi ja kasvualustoiksi.

    Ei kuntia voi velvoittaa käyttämään kotimaista haketta, jos se on kalliimpaa kuin ulkomainen. On se nyt järjetöntä touhua tuoda haketta maailman melkein metsäisimpään maahan! Tuki- tai veropolitiikalla olisi tehtävä kotimaisesta kilpailukykyistä.

Esillä 10 vastausta, 1,071 - 1,080 (kaikkiaan 1,171)