Keskustelut Harrastukset Tuulivoimapuistot

Esillä 5 vastausta, 101 - 105 (kaikkiaan 105)
  • Tuulivoimapuistot

    Jossain ketjussa ainakin sivuttiin tuulivoimaakin, en löytänyt, niin avataan uusi ketju.

    Joskus tuntuu, että tuulivoiman odotetaan ratkaisevan koko energiakysymyksen. Tuulivoimassa on toki paljon kysymysmerkkejä vielä

    1. Tukien varassa
    2. Ei mitään tietoa käyttökestävyydestä
    3. Kulutus ja tuotto eivät kohtaa
    4. Sijoitusongelmat

    Kaksi ensimmäistä ovat otsikkoina jotenkin selkeitä, käsittelenkin jatkossa vain kahta viimeistä.

    Tuulivoimaa pystytään tuottamaan vain kun tuulee. Jos silloin ei ole kulutusta, niin ei voida tuottaakaan.
    Toisaalta juuri silloin kun Suomessa on kulutushuippu eli kovilla pakkasilla, tuulivoimasta ei ole apua.
    Tässä suhteessa se eroaa muista energiantuotantotavoista. Käyttämätön vesi jää varastoon ja huipun aikana voidaan ajaa täysillä. Lämpövoimakin mukautuu kohtuullisesti kulutukseen.

    Tuulivoimala tarvitsee sijoituspaikan. Ei kuitenkaan riitä että on rakennuspaikka.
    Lähistöllä ei ole mahdollista perustaa toista tuulivoimalaa.
    Äänihaitat tuntuvat olevan vielä aivan tutkimaton asia. Vaikuttaa siltä että vasta kahden kilometrin etäisyydellä alkavat äänihaitat hävitä.

    Ehkä pitäisi ottaa aikalisä tuulivoimakaavoitusten suhteen ja tutkia asiaan ensin perusteellisesti.

    Onko paltalaisilla tuulivoimaloita maillaan tai niiden läheisyydessä? Entä suunnitelmia tuulivoimasta?
    Minkälaisia kokemuksia on kertynyt?

    Terveisin: Korpituvan Taneli

  • Puun takaa

    Nämä nykyiset suuret tuulimyllyt ovat aika mielenkiintoisia teknisiä laitteita.
    Ohjausjärjestelä säätää mm. siipien lapakulmaa ja kääntää myllyä tuulta kohti.
    Pyörimisnopeus ei riipu tuulennopeudesta.
    Liian kovalla tuulella mylly voidaan myös pysäyttää.
    Myllyjä etävalvotaan keskusvalvomosta käsin, joka tässä tapauksessa sijaitsee Tanskassa.

    Nimetön

    Selvästi liika hyvät ehdot Pekkarinen lupas tuulivoima yrittäjille, sen verta kuumana käyvät tuulivoimapuistojen suunnittelijat ainakin tällä perämeren rannikolla.
    Osaako kukaan sanoa voiko tuulivoimapuisto pakkolunastaa maata tuulivoimapuiston tarpeisiin? Nykyisissä sopimuksissa yleensä tarjotaan vuokraa kaikelle maa alueelle joka jää tuulivoimapuiston vaikutus alueeksi ja alue on laaja pienessäkin puistossa. Alueelle ei saa esim. rakennusoikeutta. Miten homma etenee jos joku alueen maanomistaja ei suostu maataan vuokraamaan?
    Sähkölinjat ja tiet kans rakentaa tuulivoimayhtiö, voiko tuulivoimayhtiö pakkolunastaa maata johtoalueeksi niin kuin esim. Fingrid?

    pihkatappi pihkatappi

    En tiedä voivatko pakkolunastaa, mutta toisin kuin Fingrid, tuulivoimayhtiö tarjoaa kunnolla rahaa tuosta vuokramaasta. Linjayhtiön pakkollunastus on rosvoamista, se ero siinä ainakin on.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Ei tiettävästi voi pakkolunastaa maata tuulipuiston tarpeisiin. Kuitenkin kun naapurit vuokraa alueensa niin haitat ja rajoitukset koskevat sitten Sinunkin maatasi.
    Sitten kun näille myllyille rakennetaan teitä ja linjoja, niin siitä kai ei sitten enää pääse irti sanomalla kiitos ei.
    Villiä bisnestä pitäisi jollain tavalla järkeistää sekin.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Nimetön

    Villiä bisnestä ja salamyhkästä, jos joku haluas hommaa avata ja luoda jotku yhtenäiset pelisäännöt niin ovat kyllä auttamattomasti ja pahasti myöhässä.

Esillä 5 vastausta, 101 - 105 (kaikkiaan 105)