Se, että Suomen metsissä työskentelee nykyisin ulkomaalaiset, on vain yksi yhteiskuntamuutoksen osa. Metsäpinta-ala on sama kuin ennenkin, mutta ihmisten ikäluokat ovat pienentyneet puoleen. Samaan aikaan ihmiset ovat muuttaneet suuriin kaupunkeihin, mutta metsät pysyneet maaseudulla. Vanhemmat ovat kouluttaneet lapsensa kaupungistuneen yhteiskunnan ammatteihin. Metsänomistus on puolestaan eriytynyt suurtoimijoihin, puuhapalstalaisiin ja jotain siltä väliltäkin. Tähän on tultu, ja sen mukaan on vain nyt elettävä. Syyllisiä on aivan turha lähteä hakemaan, koska kaikkihan me osaltamme olemme sitä.
Liian harvaksi harsittujen jk-metsien , ja muidenkin ryöstöhakkuiden takia pitäisi uudistaa vähän metsälakia. Kasvatuskelpoisuusvaatimus mukaan. Eli ei jk-hakkuuta , jos on tyvilahoa kuusikkoa kasvanut paikalla. Samoin jk-hakkuut kuivilla kasvupaikoilla estettävä ellei alikasvos ole pääosin mäntyä. Rehevien kasvupaikkojen osalta myös pienaukkojen teko saisi olla luvanvaraista koska ellei ole valmiita taimia alikasvoksena, ei niitä heinikoihin kasva.
Taimien kasvunopeuden lisääminen org.lannoituspaukulla kannattaa ottaa ainakin kokeiluun. Tarkoitus olisi boostata kanankakkarakeilla kuusen taimien alkuun lähtöä tänä keväänä.
Joko muuten E-Suomessa on siirrytty taimikoiden hoidossa heitteillejättöön ? Eräs metsuri joka kulkee siellä autolla kertoi, että ei ole taimikoita enää juuri hoidettu. Onko se kenties uusi tapa nyt kun on viheriät hallituksessakin – suojellaan metsät pilalle taimikoista lähtien.
Metsän eriasteinen jatkuva peitteellisyys on siis luonnonmetsille tyypillinen ominaisuus. Sen sijaan avohakkuiden nykyisen kaltaista laajamittaista käyttöä ei voi perustella luonnonmukaisuudella. Toisaalta pelkkä peitteellisyys ei tee metsänkäsittelystä luonnonmukaista, vaan siihen kuuluu paljon muutakin: rakenteellista ja puulajien vaihtelua, isoja vanhoja puita ja runsaasti lahopuuta.
Mutta onko sillä lopulta väliä, onko metsän kasvatus luonnonmukaista?
Suosimalla metsänkäsittelyssä luonnonmukaisuutta voimme todennäköisimmin tarjota asuinsijan mahdollisimman monelle niistä muutamasta tuhannesta lajista, jotka jokaisessa metsikössä ja sen maaperässä asustavat. Lajiston monimuotoisuus myötävaikuttaa taas metsän terveyteen, tuotokseen ja sopeutumiskykyyn ympäristön muuttuessa.
Suomen metsistä avohakataan jotain 0,6 % vuodessa. Tämäkö on ”laajamittaista avohakkuuta”? Toisin oli 150-250 vuotta sitten, kun Etelä- ja Keski-Suomen, Pohjanmaan, Savon ja Kainuun metsät olivat käytännössä hävitetty moneen kertaan kaskeamalla, puun hiillolla, tervanpöltolla, lämmityksellä ja muulla kotitalouskäytöllä.
En tällaisista rajuista käsittelyistä ole kuitenkaan havainnut vahinkoa aiheutuneen metsänkasvulle. Toisin taitaa olla siellä, missä metsiä vain harsittiin suurimpien tukkien saamiseksi. Tuntuu, että nykyajan ”tietäjiltä” puuttuu kokonaan kaikki historiatiedot.
Timo Kuuluvainen: ”Perinteisen, metsäalan opetuksessakin usein toistetun näkemyksen mukaan pohjoisessa luonnonmetsässä kaikki puut tappavat metsäpalot olisivat yleisiä ja ylläpitäisivät tasaikäisiä metsiä.”
Voin tietysti muistaa väärin, mutta mielestäni minulle opetettiin ala-asteen biologian tunnilla, että metsän kliimaksivaiheessa puusto on kuusivaltaista. Tasa- tai erirakenteisuudesta ei ollut puhetta.
”Sen sijaan avohakkuiden nykyisen kaltaista laajamittaista käyttöä ei voi perustella luonnonmukaisuudella.”
Menee ehkä terminologian puolelle, mutta onhan avohakkuut meillä hakkuumenetelmänä laajamittaisesti käytössä, vaikka vuositasolla vain pieni osa metsistä avohakataankin. Tasaisen taulukon mukaan 25 vuodessa hakattu ala onkin jo 15%. Ja vaikka ei pinta-aloista tai osuuksista välitettäisi, avohakkuulle vaihtoehtoiset menetelmät ovat häviävän pienenä vähemmistönä.
Mutta tuosta kinastelu on turhaa. Oleellista on se, että Timo esittää ihan oikean kysymyksen siitä, mitä merkitystä on luonnonmukaisuudella. Metsänhoitomenetelmän nimellä ei ole merkitystä, koska jaksollinen tai jatkuva kasvatus sinänsä ei ole tae yhtään mistään luonnonhoidon osalta. Kyse on ratkaisuista, joita ko. menetelmien käytössä tehdään.
Gla, näin minäkin muistan opetetun. Metsäpalo tappaa kuuset kuivilta paikoilta, mutta ne säästyvät rehevämmillä paikoilla jotka palavat harvoin. Nykyisin ihminen vastustaa tätä männyn kasvupaikkojen luontaista kuusettumiskehitystä hakkuilla, kun meillä ei metsäpaloja enää juurikaan ole.
Ei ole tarvetta mennä ääripäästä toiseen, saati avohakkuiden kieltämiseen (!), vaan avohakkuuttomia menetelmiä voidaan harkitusti käyttää siihen sopivissa tilanteissa. Tällä tavoin metsistä saatava kokonaishyöty saattaa kasvaa.
Kiinnittäisin huomiota tuohon Puukin tarpeeseen metsälain muuttamiseksi ja kasvatuskelpoisuusvaatimukseen. Liian harvaksi, jopa rystöhakkuut, myös pienaukot?
Tiedä miten tuo pienaukko on määritelty. Jk metsän kasvatukseen, mutta taimien ja taimettumisen osalta. Nythän niitä tehdään vaikka taimettumisesta ei ole tietoakaan. Viljeltäväksi niitä tuskin on tarkoitettu ja ettei vaan ole tulkittu väärin. Tuntuisi tarkoituksen mukaiselta, jos on olemassa valmis kehityskelpioinen taimisto, joita vapautetaan metsän kasvulle.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.