Keskustelut Metsänhoito Vaihtoehtoja avohakkuulle

Esillä 10 vastausta, 771 - 780 (kaikkiaan 2,399)
  • Vaihtoehtoja avohakkuulle

    Tänne kai voi kirjoittaa vastustavansa avohakkuita ja ehdotankin että niistä tehdään uudessa metsälaissa tiukasti luvanvaraisia.

  • Puuki

    Jotta totuus ei unohtuisi . Muistetaan sekin että kun metsä harvennetaan ja varsinkin, jos tehdään reilumpi harvennus, niin puut vahvistaa sen jälkeen ensin tyveään ja juuristoaan. Siksi kok.tilavuuskasvu ei parane yhtä hyvin kuin rk-lpm:n kasvu .

    Mutta toki joskus kannattaa tehdä yläharvennus ja jättää pääasiassa lisävaltapuita kasvamaan, jolloin metsän arvokasvu% pysyy parempana.

    Jovain

    Hyvä kysymys mehtäukko, mehän kohta olemme samaa mieltä. Ei tarvitse sonklotella, sillä olen ratkaissut nämä kysymykset jo aikaa sitten. Yhteensovittanut metsänhoidon kuin puukaupan. Odottamassa on JK tukkimetsää toimituskauppana. En kai niin hölmö ole, että lähtisin tekemään pystykauppaa ja lähtisin hyväksymään selvässä kohteessa pystykaupan ja metsänviljelyn. Saahan sitä leikkiä vaikka virkamiestä tai metsäpoliisia.

    jees h-valta

    Ny alkaa Jovain mopo karkaamaan käsistä lopullisesti. Sekoitat asioita aivan turhan päiten. Nollatuloksella!

    Visakallo Visakallo

    Jovain: ”Saahan sitä leikkiä vaikka virkamiestä tai metsäpoliisia.”

    Saa myös leikkiä tekevänsä hyviä toimituskauppoja! – eikö niin Jovain?

    Jovain

    Aivan, olet oikeassa Visakallo! ML agendalla sivuraiteella pidetään metsänomistajien vaihtoehdot. Puukauppa, hankintakauppa pystykaupan sijaan ja JK metsän kasvatus tässä tapauksessa, jaksollisen metsänkasvatuksen sijaan. Eli se marginaali joka metsänomistajilla on. Eivät kaikki metsänomistajat ole valmiit pystykauppaan ja jaksolliseen metsän kasvatukseen. Ja koska se vaihtoehto toteutuu heikommilla ehdoilla. En minäkään ole valmis maksamaan kaikesta ja käymään puukauppaa, en ainakaan ilman kilpailua. Metsänomistajien vaihtoehtoja ei kilpailuteta ja se näkyy mm. puunhinnassa. Klusteri kyllä kilpailuttaa, mutta kilpailuttaa itseään. Metsänomistajat pidetään tämän kilpailun ulkopuolella.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Jos pidettäisiin puukauppavatuloinnit poissa tästä ketjusta.

    Gla Gla

    Perko, lukijoiden kuvissa on hyvät ohjeet. Toinen tapa on avata tili esim. aijaa.comissa ja linkittää ne sieltä tänne. Joku muu voi neuvoa, miten kuvat saa suoraan tähän keskusteluun. Kolme tapaa siis on olemassa.

    Perko

    Gla,  kiitos avusta. Lähetin kuvan. Tuli mieleen jotta jos olisi   innostusta tehdä  algoritmi  joka optimoi nuorenmetsän  jaksot 17 cm stä 24cm in runkouvut, että niillä  olisi väljä kasvutila.   Mikäli puun hinnoittelu jatkaa entisellään  sillä tavoitetaan paras arvokasvun tuotto.

     

     

     

     

    mehtäukko

    Aloituksen otsikko on Vaihtoehtoja avohakkuulle. Varsinaisesti niitä ei ole. Olipa tilanne metsässä joko myrskyn tai taudin runtelema, lumituhoinen tai ikänsä perusteella tuottamaton, ainoaksi varmaksi ja tuottavaksi keinoksi jää avohakkuu.

    Näpertelyyn jää sitten joku osa.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Perko: Timo Pukkalan Monsu-ohjelmassa on varmaan hyvät algoritmit.

    http://www.monsu.net

    Ainakin nämä lienee laskettu sillä:

    http://www.arvometsa.fi/blogi/kannattavan-metsatalouden-lyhyt-oppimaara

    Eikös tuo likimääräinen optimointi onnistune ihan normaaleilla harvennusmalleillakin?

Esillä 10 vastausta, 771 - 780 (kaikkiaan 2,399)