Keskustelut Metsänhoito Vaihtoehtoja avohakkuulle

Esillä 10 vastausta, 811 - 820 (kaikkiaan 2,399)
  • Vaihtoehtoja avohakkuulle

    Tänne kai voi kirjoittaa vastustavansa avohakkuita ja ehdotankin että niistä tehdään uudessa metsälaissa tiukasti luvanvaraisia.

  • mehtäukko

    Jokainen mo saa lakien puitteissa ja omin vastuin muutenkin tehdä metsässään sitä ja tätä.

    Hommaa kiikarin lisäksi kaukoputki.

    jees h-valta

    Jovain, olet jollain vanhoilla tietotasoilla. Kyllä minulla ainakin alle tuhannen/ha oli aivan ok-määrä. Metsäkeskus tarkastanut.

    Puuki

    Jk:n myöhästetty ensiharvennus tukkipuun saamiseksi yläharvennuksella ei kuulu hyvän metsänhoidon vaihtoehtoihin kuin korkeintaan jollain poikeuskohteella.  Rusinat pullasta- tyylillä ei seuraavat hakkuut tuota niin hyvin kuin olisi muuten mahdollista.  1. harvennus pitäisi tehdä laatuharvennuksena.  Yläharv.  kuuluu sitten myöhempiin harvennuksiin siellä missä siihen on muuten edellytyksiä puulajien ja metsän kasvukunnon mukaan.

    Pienaukkojen tekoa parempi vaihtoehto on esim. kaistalehakkuu  ellei pienaukolla ole jo valmista riittävän hyvää taimikkoa kasvamassa.     Luontaisista uudistusmenetelmistä suojuspuuhakkuuta on harrastettu joskus aikoinaan melko yleisesti . Sittemmin  siitä luovuttiin lähes kokonaan heikkojen uudistumistulosten  vuoksi .  Sekin sopii melko harvoihin kohteisiin eli semmosiin joissa on jo valmiiksi tullut sopivia taimia alueella ja suojuspuina on muitakin kuin vain  kuusia.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Yläharvennus on kasvatushakkuu, ylispuuhakkuu on taimikon vapautus ylispuista.

    Ongelmana noissa jatkuvan kasvatuksen hakkuissa ja jossain määrin suojuspuuhakkuissakin on se, että niissä odotellaan uudistumista ja jos sitä ei tapahdu, menetetään peliaikaa, joka on rehevällä maalla kallista. Sen sijaan karulla männyn kasvupaikalla odottelu ei tule niin kalliiksi. Suojuspuuhakkuun epäonnistuminen korjataan poistamalla suojuspuut ja aloittamalla puuttomasta tilanteesta uudelleen. Mutta miten korjataan epäonninen jk-hakkuu?

     

    mehtäukko

    Ai mitenkäkö? Nielemällä vähät ylpeytensä, puristamalla nyrkkiä taskussa ja nöyrtyä tilaamaan avohakkuu.

    Timppa

    Kerran teetettiin vanhaan kuusikkoon yläharvennus.  Ei ollut meille mikään maailman tärkein asia, joten ei tarvinnut puida nyrkkiä taskussa, kun parin vuoden kuluttua tilattiin moto uudestaan paikalle.  Kuusia oli kaatunut ja kuivunut.  Päätettiin, ettei ikinä harvenneta vanhaa kuusikkoa.  Ei alhaalta ei ylhäältä.

    mehtäukko

    Jk – fanittajapa pui, -, vaikka hukkakauroja. Niistä tuskin paljon pukahdetaan? Onhanse arvon käyvälle menevää touhua ja kun meistä moni ei moiseen kusetukseen alennu, pienemmässä piirissä kihelmöinti on pahempaa.

    jees h-valta

    Itsensä pönkittäminenhän täälläkin niille tärkeintä on. Miten sitä muuten uskossaan autuaaksi tulee jos ei itse sitä usko?

    Jovain

    Ei ollut mistään periaatteellisesta, ei sovi tähän yhteyteen. Vaan todellisesta toiminnasta, yhtiöiden urakoinnista. Valtaosaltaan yhtiöiden alueurakointi tekee hyvää tulosta, etten sanoisi erinomaista. Onhan se myös yhtiön etu, josta ei ole varaa lipsua. Sitten on näitä päinvastaisia tapauksia.

    Ennen aikaan korjuuvastuu oli metsänomistajilla, hankinta. Tällä hetkellä se on yhtiöllä, pysty n. 90 % osuudella. Ja ennen valvonta oli tiukkaa, muistamme metsäkäräjät. Tällä hetkellä voi kysyä, meneekö yhtiöiden omavalvontana?

    Aikoinaan olin leimaamassa rauhoitettuja metsiä. Metsiä, joille langetettu tuomio ja kirosana oli harsinta ja kysymys oli metsän hävittämisestä. Rohkenen kuitenkin väittää, että siitä varsinaisesti ei ollut kysymys. Hoidon puutteesta kyllä, saatiin hoitoleimauksella ja hakkuulla metsät hyvään kuntoon. Siihen aikaan ei turvauduttu avohakkuisiin, korkeintaan ääritapauksissa, vaan hoidettiin metsät muuten kuntoon.

    Tällä hetkellä toimitaan toisin. On anteeksi antamatonta, jos metsän ensimmäisessä hoitoharvennuksessa metsä harsitaan pilalle. On toimenpide jonka seurauksena ei ole juurikaan mitään tehtävissä, aloitetaanko alusta? Yhtiöllä on tietenkin korvausvelvollisuus, mutta kaipaisi, että yleistä valvontaa ja mahdollisia sanktioita pidettäisiin myös esillä.

    jees h-valta

    Kukahan on oikea taho päättelemään metsän pilalle menosta? Epäilen Jovain onko sinunkin metsäoppisi hiukan kaukaa haettuja. Voisi sanoa että melkein historiasta. Metsähän ei ole harvennettunakaan se puusto pelkästään mikä siellä on sillä hetkellä. uutta tulee juureen koko ajan ja sillä puuaineksella saa myös paikattua jos joku kohta sitten on jostain syystä harvan oloinen. Kakkosharvennuksella saattaa olla puuta yllin kyllin.

Esillä 10 vastausta, 811 - 820 (kaikkiaan 2,399)