Keskustelut Metsänhoito Vihreiden metsäpolitiikka

Esillä 10 vastausta, 541 - 550 (kaikkiaan 4,055)
  • Vihreiden metsäpolitiikka

    Merkitty: 

    VIHREIDEN POLIITTINEN TAVOITEOHJELMA 2019-2023. Tämä varmasti muuttuu vielä puoluekokouksessa 16.‒17.6.2018. Otteita ohjelmasta.

    – Lisätään METSO-ohjelman rahoitusta niin, että vähintään 10 % Etelä-Suomen metsistä on suojeltu.

    – Muutetaan valtion omistamat vanhat tai muuten arvokkaat metsät suojelualueiksi ja lopetetaan avohakkuut muuten kuin kestävän metsänhoidon kannalta välttämättömissä tapauksissa.

    – Metsätalouskäytössä olevien turvemaiden uudis- ja kunnostusojitukset muutetaan luvanvaraisiksi. Avohakkuista luovutaan turvemailla vesien- ja ilmastonsuojelun edistämiseksi.

    PS Metsälehden keskustelupalstan teemoista puuttuu metsäpolitiikka.

  • oksapuu

    Tuskinpa vain…

    Tolopaisen voi olla vaikea löytää kaupallista toimijaa joka suostuu pohjavesi-alueille lannoitteita levittämään…

    Tolopainen

    Miksi ei löydy, pohjavesialueelle voi levittää apulantaa mutta ei lietettä. Metsien lannoitemäärät päättää omistaja.

    Jätkä

    Pohjavesialue on kuitenkin kuivaa – tai karukkokangasta (CT, CLT), joiden lannoittamisesta ei katsota olevan hyötyä.

    Tolopainen

    Hautausmaitakin on monilla pohjavesialueilla. Tuskin niitä enää saisi niille sijoittaa.

    Jean S

    Ymmärrän kyllä, että metsälannoitteisiin sisältyy tiettyjä riskejä, mutta huomauttaisin Tolopaiselle, että peltoviljelyssähän valumia vesistöihin syntyy nimenomaan siksi, että maa on osan ajasta tyhjänä. Metsää lannoitettaessahan näin ei yleensä ottaen ole, laikutuksen yhteydessä ei kovin usein ole lannoiteltu. Allekirjoittaneella on myös hiekkakankaalla kasvavaa männikköä, jossa ainakin nyt vielä neljäntenä kesänä on huomattavasti vihreämmät neulaset kuin naapurin puolella.

    EDIT: tekstiä muokattu

    Jean S

    Ja siis ymmärrän, että keskusteluketjuun sisältyy ajoittain sarkasmia.

    hemputtaja

    Tänäpänä (11.7.2018) osoitteessa ”https://yle.fi/uutiset/tuoreimmat” Yle kertoo meille: ”Tehokas metsätalous uhkaa jopa viittätuhatta eliölajia Suomessa”. Juttu on höystetty karmeella – siis niinku karmeella – kuvalla tuoreesta hakkuualueesta, nätillä kuvalla nätistä lausunnon antajasta ja onomatopoeettisella tekstillä, jossa joku tintti ääntelee tsää – tsää ja sitten metsäkone jyrähtää käyntiin.

    Kaikki ruoskan siimat ovat mukana: tehometsätalous, monimuotoisuus, lahon puute, ruma(?) hakkuualue, eliöiden kualema jne. Kaikki epämääräisiä vihjailukäsitteitä, joiden oikeaa tilannetta tai olemusta on mahdoton määritellä. Tietysti voi kertoa, että hakkuista jää metsää puuainesta lahoksi puolet, ellei oksia ja kantoja kerätä. Voi myös vihjata, että lumenmurtoja riittää tai tervahaudat ja kaskeaminen olivat myös tehometsätaloutta, jne.

    Taitaa olla turha yritys, ei mene enää perille. Olisi pitänyt reippaasti kertoa jo 1970 -luvulla. Ei mene perille sekään, että metsätalous- ja Suomen talous eivät luultavasti kestä ns. tehometsätalouden lopetusta (mitä se sitten onkin tuo tehometsätalous).

    Tolopainen

    Suomen talous kestää vaikka mitä, 60-luvulla työläisillä ei ollut varaa autoihin eikä jääkaappeihin. Asumuksetkin oli aika pieniä kaksinkertaisilla ikkunoilla. Vesi tuli kantamalla sisälle. Nykyisestä elintasosta on vara leikata jos ympäristön suojelu vaatii.

    hemputtaja

    Hyvä sitten on kaikki kunnossa eli ”Suomen talous kestää vaikka mitä,”.

    Toisin sanoen Suomen taloudessa on riittävästi: monimuotoisuutta, lahoa, tehottomuutta, eliöitä (luteita?), jne. Mitä nyt muutama avokonttori hiukan häiritsee.

    kuusessa ollaan

    Tänään ylen radion päivälähetyksessä MH kaveri kommentoi greenpeacen kaverin hiljaiseksi. Totesi, että jatkuvaan kasvatukseen siirtyminen vähentäisi monimuotoisuutta, vaikka lisäisi peitteisyyttä.

Esillä 10 vastausta, 541 - 550 (kaikkiaan 4,055)