Keskustelut Metsänhoito Yksimielisyys metsien ilmastovaihtoehdoista – vaihtoehtoinen totuus?

Esillä 10 vastausta, 801 - 810 (kaikkiaan 1,010)
  • Yksimielisyys metsien ilmastovaihtoehdoista – vaihtoehtoinen totuus?

    Lueskelin viimeisestä Metsälehdestä, että ilmastopaneeli oli päässyt yhteisymmärrykseen siitä, että hakkuiden lisääminen pienentää metsien hiilinielua ja hiilivarastoa vuosikymmeniksi.

    Ilmastopaneelin raporttia tarkemmin tarkasteltuna osoittautui, että yksi päätelmä, josta oltiin yksimielisiä sisältikin kaksi yhteen niputettua väittämää eli metsien lisähakkuiden vaikutus hiilinieluun ja metsien hiilivarantoon. Lisäksi vertailutilanteeksi oli otettu tilanne, kun hakkuita ei lisätä. Näillä ehdoilla luonnollisesti päästiin ko. tulokseen.

    Ovelasti julkisuuteen on vuodatettu vain lopputulos eli näin on saatu aikaan mielikuva (vaihtoehtoinen totuus), että metsien lisähakkuut estävät metsien hiilivarannon kasvun, mikä ei pidä paikkaansa.  Tämä vaihtoehtoinen totuus on jo uutisoitu YLE:n ajankohtaislähetyksessä, mikä on luonnollista ottaen huomioon YLE:n uutisointipolitiikka. Valitettavaa on, että uutinen esitettiin lähes kritiikittä myös Metsälehdessä. Mikko Riikilältä oli kuitenkin ansiokas kommentti.

  • Puuki

    Hannes M :”Sitä paitsi, miksi emme tekisi muovia, jos sen raaka-ainetta kumminkin öljynjalostuksessa syntyy? Eihän muovia parempaa materiaalia juurikaan ole, ennen muuta siksi, että se on ikuinen.”

    Mikromuovi on se suurin ongelma. Tutkijat on tutkineet, että pikkuötökät vesistöissä syö niitä pieniä muovihiukkasia luullen niitä ruoaksi, joita sitten ravinnekierrossa päätyy yhä suurempiin eliöihin, kaloihin ym.  Ei toimi hyvin pitkityksessä. Kohta muovia on  merissäkin enemmän kuin kaloja.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Juuri niin, mikromuovi on se suuri ongelma ja rakenteisiin ja tuotteisiin varastoituva muovi ei ole niinkään, senhän voi vaikka kierrättää. Kuten Hannes toteaa, ei biomassalla pystytä ainakaan ihan heti korvaamaan kaikkea muovia, tuotanto ei vain riitä. Biomassaa tarvitaan vielä pitkään myös energiaksi. Meidän kannattaisi siis korvata biohajoavilla tuotteilla ainakin aluksi niitä muovituotteita, joilla on lyhyt elinkaari, kuten ostoskassi tai kahvimuki.

    Reima Ranta

    Kertakäyttötuotteet ja valtava, jatkuvasti lisääntyvä, pakkausjätteen määrä ovat ongelma. Pääsääntö pitäisi olla, että tuotteet vanhenevat arvokkaasti ja että tuotteen korjaaminen on otettu huomioon. Meillä on mittaamaton määrä ”kauppahalleja” täynnä epäkuranttia halpakamaa odottamassa ostajaa, joka muutaman käyttökerran jälkeen saadaan viedä kaatopaikalle. Tällaisen krääsän tuonti pitäisi kieltää. Jostakin syystä nämä krääsäkaupat ovat lisääntyneet kuin sienet sateella – nähtävästi tämän halpakaman myynti on kannattavinta.

    MaalaisSeppo

    Aamulehden yleisönosastolla on käyty keskusteluja sähköautoista. Niiden mukaan sähköautoilla tulee ajaa 60000 – 70000 km ennenkuin ko auton kokonaispäästö alittaa vastaavan normiauton kokonaispäästön. Eli n 4 vuotta ko autosta on enemmän haittaa kuin hyötyä ympäristölle suhteessa normiautoon.

    Vastaavaa keskustelua on käyty metsäpuolella. Hakkut (metsäenergia) lisäävät lyhyellä tähtäimellä päästöjä, mutta pidemmällä ajalla vähentävät. Kasvihuoneilmiön torjunnassa on joidenkin mukaan niin kiire, ettei ole aikaa odottaa metsä hiilensidonnan kasvua, joten metsien käyttöä pitäisi rajoittaa nopeasti. Saman logiikan mukaan sähköautojen käyttöönottoa pitäisi heti rajoittaa, koska ne lisäävät päästöjä lyhyellä aikavälillä.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Mielenkiintoinen väite, joka perustuu varmaankin akkujen valmistuksen aiheuttamiin päästöihin, vai ovatko sähköntuotannon päästöt mukana? Sähköä kuten muitakin liikennepolttoaineita voidaan tuottaa myös lähes päästöttömästi.

    Mitä hakkuisiin tulee, niin jos haluaa säästää oman metsälönsä hiilinielua, niin männikössä ja myös erirakenteisessa kuusikossa voi vaikka tehdä viimeisen harvennuksen yläharvennuksena, koska isot puut kasvavat yleensä enemmän kuin pienet puut. Toisin sanoen avohakkuuvaihe siirtyy tulevaisuuteen. Muita keinoja ovat jalostettu siemen sekä harvennushakkuista ja taimikonhoidoista huolehtiminen. Lannoitukselle ja harvennusintensiteetin alentamiselle en niinkään lämpene.

    MaalaisSeppo

    Akkujen osuus on suurin. Käytön päästöt on ilmeisesti laskettu keskimääräisellä sähkön tuotannon päästöillä. Kritisoisin tätä. Pitäisi laskea, miten sähkön tuotannon päästöt kasvava, kun kulutusta lisätään esim pohjoismaissa 10 TWh. Vesivoimatotannolle ei tapahtune mitään. Oletteko kuulleet, että vesivoimantuotannon kapasiteettia (vuotuiden sadanta) ei jo nyt hyödynnetä täysin. Myös tuulivoima hyödynnetään. Jos ylijäämää tule se myydään Saksaan korvaamaan ruskohiilen lauhdevoimaa. Eli ilmakehän kannalta tarkasteltuna sähköautojen sähkö tuotetaan humattavin osin ruskohiilellä. Ei hyvä.

    Puuki

    myös erirakenteisessa kuusikossa voi vaikka tehdä viimeisen harvennuksen yläharvennuksena, koska isot puut kasvavat yleensä enemmän kuin pienet puut. 

    Tuosta muistui mieleen, että myös kuusikon kokonaiskasvu/kiertoaika voi olla suurempi, jos  tehdään yksi yläharvennus lisävaltapuita suosien kuin tekemällä alaharvennukset+päätehakkuu. Nettotuotto paranee tietysti suhteessa vielä enemmän kuin kasvu. (Edellyttää hyvin hoidettua tasaikäistä metsää ja sitä että PPA:aa ei lasketa liian alas harvennuksessa.)   Erirakenteisesssa metsässä on tunnetusti tavallista, että kun PPA pudotetaan sopivan alas, samalla kokonaiskasvu/kiertoaika  pienenee.

     

    Rane2

    Kun tilaa netistä tavaraa joka on tehty kaukoidässä niin sehän on halpaa ja näppärää mutta ei kummoinenkaan ilmastoteko.

    https://www.tekniikkatalous.fi/talous_uutiset/liikenne/maailmassa-on-yksi-ainoa-sektori-johon-ei-kohdistu-paastoleikkauksia-aiheuttaa-60-000-kuolemaa-vuosittain-6744138

     

    jees h-valta

    Rane taas oikealla asialla. Myös lentoliikenne saa tuhota ilmakehää mielin määrin. Pitäähän piiperonkin päästä Thaimaaseen lomalla. On tämä kaksinaismoraali ainakin moninaista joo.

    Apli

    Paras ilmastoteko mitä ihminen voi tehdä on olla lisääntymättä eli ei hankkia lapsia, maailman suurin ongelma on että täällä on liikaa ihmisiä…

Esillä 10 vastausta, 801 - 810 (kaikkiaan 1,010)