Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Gla, ei puulaji määrittele kasvupaikkatyyppiä, mutta kun eri puulajien mukaan nimettyjä uhanalaisia lehtoluontotyyppejä on lueteltu pitkä litania, jalopuista koostuvat sekapuustot alentaisivat monen eri uhanalaisen lajin uhanalaisuutta samalla alueella. Kustannustehokasta vai mitä?
Tärkeintä lienee kuitenkin uhanalaisten eliöiden tulevaisuus eikä se että jokin eurobyrokratian määrittelemä luontotyyppien suojelutaso täyttyy. Sen tiesin että meillä on kymmenittäin erilaisia suotyyppejä, mutta pääpuulajiin pohjaava lehtojen monimuotoisuus on minulle ennestään täysin tuntematon asia. Tähän löytyy varmasti jokin tieteellinen pohjakin. Täytynee vilkaista sitä pohjapaperia tarkemmin.
Tuo edellinen vuodatus oli tavallaan täysin turha. Yritin ehkä sanoa että Punaisen Kirjan pohjaksi olisivat mielestäni riittäneet lajien uhanalaiskartoitukset ja luokittelujen avuksi metsä- ja suometsätieteen määrittelemät metsä- ja suotyypit jotka ovat alan toimijoille tutut.
Lehdot kannattaisi suojella, niin luontotyyppien uhanalaisuusaste korjautuisi kerralla sen 50 %. En kyllä ymmärrä miksi lehtotyypit on katsottu tarpeellisiksi luokitella puulajeittain. Lienee vaikea löytää noista muutamista lehtotyypeistä edustavia esimerkkejä suojeltaviksi.
Lehtoja kannattaisi ehdottomasti myös ennallistaa, jos jostain löytyy tarkoitukseen sopivaa käytöstä poistunutta peltomaata jota kukaan ei tule viljelemään. Laittaisi sekaisin kaikkia jalopuita niin kaikkien suojelutaso paranisi kerralla. Yleensä metsässä on eri puulajeja sekaisin ja mitä enemmän puulajeja, sitä arvokkaampi metsä. Ainakin sademetsissä kuuluu logiikka menevän näin.
10/20 %;n suojeluvaatimus saadaan helposti täyteen suojelemalla harvinaiset lehdot
Että kuinka, putosin kärryiltä!
Nämä kaksi Jalkasta ovatkin taitavia, toinen tutkijana ja toinen puuntuottajana.
Jätkä, selvä! Tuo rungon liike varmaan vähenee kun turvekerros ohenee ja ojitusalueen maaperä muuttuu turvekankaaksi, joten seuraava puusukupolvi voisi olla jo ihan kuranttia tavaraa ohutturpeisilla soilla.
Jos ennallistamiseksi kelpaa se että ei kunnostusojiteta eli harjoitetaan jatkuvaa kasvatusta, saadaan mukaan kohtalaisen isoja pinta-aloja. Pitää kuitenkin sallia se että jos puuston haihdutus ei riitä, kunnostetaan ojat. Tämän lisäksi tehdään varsinaista suoksi ennallistamista mutta lähinnä suojelualueilla.
Tässä pääkirjoituksessa ei ollut mitään uutta. Meillä on tehty jo pitkään töitä metsien luonnonmukaistamisen eteen, tätä työtä pitää vain jatkaa entistä määrätietoisemmin. Huolta aiheuttavat kuitenkin kasvavat metsätuhoriskit ja suojellun pinta-alan vaikutus niihin. Vanhat kuusikot jotka ovat Etelä-Suomessa haluttuja suojelukohteita saattavat toimia aluksi metsätuhopesäkkeinä (kuten keskusteltiin äskettäin toisessa pääkirjoituksessa).
Tästä kyllä Hesarin kanssa samaa mieltä:
”Asetuksen laatijoiden olisi ehkä ollut viisasta valita muu termi kuin ennallistaminen, joka kuulostaa paluulta luonnontilaan. Kyse on pikemminkin luonnon tilan kohentamisesta.”
Tätähän me emme vastusta, ainoastaan sitä, että välillä vaaditaan kohtuuttomia metsänomistajan kustannuksella.
🇺🇦👍🍀
Jos suojelualue on perustettu vaikka lehtoon sen tyypillisen kasvillisuuden suojelemiseksi, ei sitä kannata päästää kuusettumaan koska noita suojelualueita on Etelä-Suomessa vähän. Sama koskee paahdeympäristöjen ja harjujen kasvillisuutta – nekin tarvitsevat avoimuutta eikä umpeenkasvua. Niitä varten voitaisiin ennallistaa elinympäristöä vaikka valtateiden varsille (niitto) ja käytöstä poistuneille soranottoalueille (siirto).
Jovain:
On aika hölmöä, että lähdetään vertaamaan avovaiheen taimistoon tai jollain ”alikasvoksilla”, jotka jättävät takamatkalle ja kunnon aloituksen puustopääoma tuottaa tuplat jaksottaiseen vaihtoehtoon verrattuna.
… Lähtötilanne ratkaisee. Eihän jatkuvaan kasvatukseen tarjotut, ala-arvoinen puustopääoma voi kilpailla hyvin hoidetun ja menestyvän jaksottaisen vaihtoehdon kanssa.
Tuollainen erirakenteinen ’kunnon aloitus’ voi toimia ja tuottaa jonkin aikaa (vrt. Timo Pukkalan jatkuvan kasvatuksen esimerkkihakkuut Arvometsän blogissa), mutta jossain vaiheessa valopuut mänty ja koivu on hakattu pois, ja vaihtoehtoina ovat pääosin kuusesta koostuvan puustopääoman alentaminen taimien synnyttämiseksi tai avohakkuu.
Metsälain vaatimiski uudistamistoimiksi riittää useimmissa tapauksissa että muokkaa maan, kun metsälaki vaatii että 0,5 m taimikko pitää syntyä 10 vuodessa Etelä-Suomessa. Ei tule suuria tappioita.
Rehevällä kasvupaikalla (lehtomainen, mustikkatyyppi) voi kyllä hyödyntää valopuiden alle syntyvät ilmaiset kuusen taimet, alue estyy samalla heinittymiseltä. Mutta välillä pitää tehdä avohakkuutakin, että saadaan niitä valopuita alulle. Tämä on pääsääntö johon tietenkin poikkeuksiakin on ja taitava metsänkasvattaja voi niitä hyödyntää.