Käyttäjän Anton Chigurh kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,031 - 1,040 (kaikkiaan 2,596)
  • Anton Chigurh Anton Chigurh

    Timppa toistaa kuin mantraa ”Henttosen hypoteesi”n nimellä kulkevaa sepustelua (sopii hyvin aivottomille lumikkohypoteesiuskovaisille), josta professori harto linden kirjoitti:
    ”Henttosen hypoteesi on ollut monissa piireissä varsin suosittu. Esimerkiksi pari vuotta sitten työskennellyt metsäkanalintutyöryhmä nojautui voimakkaasti siihen. Hypoteesi on uskottava ja elegantti. On kuitenkin rehellisesti todettava, että sitä ei ole tutkimuksellisesti todistettu.”

    Noin siis 2003, kaksi vuotta erikoistehostetun pienpetojentappokampanjan (juuri tuon työryhmän, joka nojautui voimakkaasti pyöriäisen hypoteesiin, aikaansaannos ja joka [siis pyöriäinen] on tuon älyttömyyden pääarkkitehti) aloittamisen jälkeen. Tuo mieletön hypoteesi on todistettu vääräksi.

    Harto linden on riistakolmiolaskennan kehittäjä.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Minä olen antanut omaisilleni ohjeen, että jos minä alan höpistä lumikoista (lumikkohypoteesi) ja varpuspöllöistä samalla tavalla kuin myyrätuhovastaava henttonen käsikassaransa huitun kanssa, puhumattakaan siitä, että lähtisin tuollaista pelkistettyä typeryyttä peesaamaan (kuten 99% palstalaisista tekee), niin minut on välittömästi kahlittava pakkopaitaan ja kuljetettava hollantiin eutanasiaa varten (myrkytettävä hengiltä).

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Mistähän tuutista tuo timppa noita juttuja pusertaa?

    Lapuan metsästysseuran (9000 hehtaaria) historiankirjat kertovat seuraavaa:
    ”1939
    …Päätettiin anoa ketun kaatolupia seuralle…
    1940
    …kettukannan runsaus, joita seuran alueelta kuluneena metsästyskautena ammuttiin lähes 100 kappaletta…”

    Kettu on ollut tuolloin jopa rauhoitettu välillä. Naapurin yli 100-vuotias (täysin terävä, toisin kuin tylsämieliset lumikkohypoteetikot peesareineen) isäntä kertoi, että heti sotien jälkeen tästä ympäristöstä yksi mies oli saalistanut viisikymmentä (50) kettua yhtenä talvena viidentuhannen (5000) hehtaarin alalta. Samaan aikaan oli myös muu pienriistakanta ollut vahvimmillaan. Alamäki oli alkanut kettujen hupenemisen myötä.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Tutkimuslinjalla, jolta on kirjattu vuodesta 1967 talteen havainnot 18 eri lajista koko talven ajalta viikoittain ja jossa tehtiin silloin, kun siellä vielä sai metsästää talvella
    1969-1970…31 riekko- ja 57 kettuhavaintoa, mutta metsästyksen lopettamisen jälkeen (1995) tehtiinkin
    2000-2001…789 riekko- ja 113 kettuhavaintoa, ei ole lainkaan suota. Kaikki riekkohavainnot ovat metsästä.

    Metlan metsäeläintieteen professori heikki henttonen (joka on päälumikkohypoteetikko), jonka sepustuksia sokea orjalauma (puuntakuinen&kumppanit) täysin kritiikittä siteeraa, kirjoitti taannoin JAHTI- nimiseen pienpetojentappoprikaatilaisten raamattuun:
    ”Kettukannan kasvuun ylipäätään liittyisi kuitenkin useita haittoja, esimerkiksi pienriistan kohtalo.”
    Tuon kuolemattoman virkkeen toinen allekirjoittaja on henttosen tylsä käsikassara otsu huitu (myös lumikkohypoteetikko).

    Koska käytössäni oleva aikasarja (jonka lisäksi omat ja tutkimusryhmäni havainnot samalta alueelta) todistaa täysin päinvastoin kuin tuo lumikkohypoteetikoiden väite, annoin sihteerilleni tehtäväksi tiedustella lumikko- ja varpuspöllöhypoteetikko henttoselta, että mitä tuo lause tarkoittaa. Vastauksen välitti henttosen käsikassara huitu:
    ”Myyrät siis romahtavat syklien aikana pohjalukemiin joka tapauksessa – pitkälti alle kettukantaa ylläpitävän tason, jolloin ketut ensin a) syövät kaiken mahdollisen vaihtoehtoravinnon, sitten b) romahtavat ravinnon puutteeseen.”

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Kirjoitetun tekstin ja numeroiden ymmärtäminen puuntakuinenironkukkelmaniko-jengillä hieman hakusessa.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Kyseinen aikasarja (aloitettu 1967) koostuu viikoittain talvella tehtävistä havainnoista kuusi kilometriä pitkältä laskentalinjalta (helsingin yliopisto).

    Talvella 1969-1970 linjalta on koko talvelta 31 riekkohavaintoa (kettuhavaintoja 57, minkkihavaintoja 8).

    Talvella 2000-2001 riekkohavaintoja oli 789 (lisäystä yli 2500%), kun taas kettuhavaintoja oli 113. Kettukannan kaksinkertaistuminen 25-kertaistaa riekkokannan. Minkkihavaintoja oli tuona talvena enää 2, siitä huolimatta, että niitä ei oltu metsästetty vuoden 1995 jälkeen (kuten ei mitään muutakaan).

    Helsingin yliopiston talvilintulaskennoissa (aikasarja alkaen 1956) on vuodenvaihteessa 1959-1960 laskettu 421 reittiä, joissa riekkohavaintoja 317.
    Viisikymmentä (50) vuotta myöhemmin (2009-2010), kun henttosen operoima pienpetojentappokampanja metsäkanalintukantojen elvyttämiseksi (todellisuudessa yritti todistaa yhtä naurettavimmista hypoteeseistaan) oli jatkunut yhä kiihdytetympänä lähes 10 vuotta, tuotti 526 laskentalinjaa tulokseksi kuusi (6) riekkoa.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Helsingin yliopiston koko valtakunnan käsittävä talvilintulaskenta (aikasarja alkaen vuodesta 1956) kertoo karua tarinaa vaikkapa riekosta. Riekkohavainnot ovat pudonneet 60-luvun tasolta 98%.
    Kun taas aiemmin mainitsemallani tutkimusalueella (jolla pienpetojen tappaminen lopetettiin 1995) riekkohavainnot ovat lisääntyneet 60-luvun tasosta 1000%, eli kymmenkertaistuneet.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Niin kysyin, mutta näytin myös miten käy, kun niitä (myyriä pääravintonaan käyttäviä pienpetoja) ei metsästetä (vaikka alueella on myös ilveksiä).
    Ei käy yksiin kokemustesi kanssa.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Et edelleenkään vastaa suoraan kysymykseen. En väitä sinua valehtelijaksi, mutta epäilen vahvasti, että kertoilet muunnettua totuutta (kuten palvomasi lumikkohypoteetikko).

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    En ole koskaan tuollaista kysynyt.

    Kysymys kuuluu: onko myyriä pääravintonaan käyttävien pienpetojen metsästys kielletty. Se on kielletty silloin, kun se on kirjattu erikseen vuokrasopimuksiin.
    Montako maanomistajaa on sillä alueella? Oletko nähnyt jokaisen sopimuksen?

    Tässä ”minun” metsästysseurani säännöissä on: pienpetojen metsästys on kielletty. Kettuja on, näätiä on, kärppiä on, supikoiria on, ILVEKSIÄ on… Mutta taimikoissa EI OLE myyriä.

    Minulla on käytössä 48-vuotta pitkä aikasarja alueesta (yli 10000 hehtaaria), jossa on koko tuon ajan esiintynyt ilveksiä. Metsästys on lopetettu 20-vuotta sitten. Ilveksistä huolimatta (todellisuudessa niistä johtuen) kettukanta on 2,5-kertaistunut, samoin metsokanta.

    Toista jotain muuta lumikkohypoteetikoiden hokua. Tai keksi ihan itse joku muu yhtä päätön juttu.

Esillä 10 vastausta, 1,031 - 1,040 (kaikkiaan 2,596)