Käyttäjän Anton Chigurh kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,831 - 1,840 (kaikkiaan 2,596)
  • Anton Chigurh Anton Chigurh

    Tuossa jutussa kyseinen puuntuottaja kiteyttää pahimman ongelman kahteen viimeiseen lauseeseen:

    ”Olen raivannut taimikoita yli kahdenkymmenen vuoden ajan vähintään sata työpäivää vuodessa ja törmännyt tuhoihin jatkuvasti. Hirvikanta on vihdoin ja viimein saatava kuriin, tai mäntyä ei tarvitse Suomessa enää kasvattaa”.

    Kysymys on nimenomaan laadukkaan puun kasvatuksesta, sen estää hirvimafia. Rauduskoivun viljelyhän on käytännössä jo loppunut tuon holtittoman sorkkaeläinlaidunnuksen takia.
    Jos lehtipuukiertoa käytettäisiin ekologisesti ja puuntuotannollisesti riittävästi, olisi noita hirvituhoja tällä hetkellä näkyvissä miljoonan (1000000) hehtaarin asemasta kaksi miljoonaa (2000000) hehtaaria, neljäntoista (14) vuoden uudistusalat.

    Siinä vähän mittasuhteita tuon röyhkeän ja äärimmäisen häikäilemättömän pienen vähemmistön (100000 sorkkaeläinlaiduntajaa) terrorille.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Pinta-alaan ja hirvimäärään suhteutettuna meillä pitäisi olla 2000 sutta. Niistä voisi ihan hyvin muutaman ampuakin.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    ”Totuus tietysti on, että me suomalaiset olemme varsin lainkuuliaista väkeä. Metsästäjät ovat, jos mahdollista, vieläkin lainkuuliaisempia kuin kansa keskimäärin”.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Puuntuottajajärjestön äänenkannattajan päätoimittaja lauri kontro kirjoitti metsästäjäliiton jahti-lehdessä (2/2012):

    ”Metsästäjät ovat laajasti ihmetelleet muun muassa lehdistössä esitettyjä salametsästysväitteitä. Vakavalla naamalla ja totuutena on esitetty esimerkiksi väite, että Suomessa tapetaan salaa paljon suurpetoja, varsinkin susia. Mikään tilasto ei tällaista osoita, eivätkä myöskään järjestäytyneen metsästyksen tekemät havainnot. Moni metsämies ja -nainen tuntee syystäkin tulleensa loukatuksi näiden rikkiviisaiden syytöksiä kuunnellessaan”.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Arto yläsavosta voi kertoa, että mikä vaikutus hirvikantaan on susireviirillä.

    Ruotsissa asiaa on tutkittu ihan tieteellisesti, siis ei hutkittu (lumikkohypoteesi). Susireviirillä hirvikanta putoaa nopeasti luonnolliselle, ekologisesti kestävälle tasolle, joka on alle 1/1000ha. Ja pysyy siellä. Se riittää susille.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Valtakunnalliseen riistaneuvostoon kuuluu 23 jäsentä, joista yksi on puuntuottajajärjestön äänenkannattajan päätoimittaja lauri kontro.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Se varsinainen mutina on sitten johtunut tästä:

    ”Perjantaina Österbottens Tidning kertoi Perhon kunnan virkamiehen ilmoittaneen irtisanoutuvansa kaikista valtakunnallisista ja alueellisista vastuutehtävistään riistanhoitojärjestöissä. Mies kuului valtakunnalliseen riistaneuvostoon… …Suomen Riistakeskus vahvistaa, että irtisanoutunutta miestä epäillään Perhon susijahdista”.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Pelkureita, peesareita eikä täpertäjiä ole siellä ennenkään näkynyt. Eikä tule näkymään nytkään. Eikä koskaan.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Tapaamisissa pääsee näkemään kulissien taakse. Toiset painavat täällä palstalla 110 mittarissa, jollakin on jäävuori näkymättömissä.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Eliisa kirjoitti metsälehdessä (2/2013):

    ”Se on ainakin varmaa, että maailmanlaajuisesti puusta tulee pula jo aivan lähivuosina”.

    Tuohon yhtälöön ei sovi holtiton sorkkaeläinlaidunnus. Hirvikanta tullaan pudottamaan ekologisesti kestävälle tasolle (enintään 10000 yksilöä), jolla se on ollut ennen 70-lukua tuhansia vuosia.

Esillä 10 vastausta, 1,831 - 1,840 (kaikkiaan 2,596)