Käyttäjän Anton Chigurh kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 751 - 760 (kaikkiaan 2,596)
  • Anton Chigurh Anton Chigurh

    Täpertäjien ja saivartelijoiden on viimein syytä ottaa huomioon, että kun vielä 8000 vuotta sitten mannerten pinta-alasta (130 miljoonaa neliökilometriä) puolet (50%) oli metsien peitossa, tämä osuus on enää alle 20 prosenttia. Tuo hävikki on kokonaan trooppisen päiväeläimen vaikutusta.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Näkyy avatun jo tammikuussa, ellei aiemminkin. Ei ole suuressa suosiossa. Hampaaton hyminä ei kirvoita keskustelua.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Tulin juuri hakkuuntarkastuskierrokselta. Työn alla on ollut 1982 tiheyteen 3000/ha istutettu rauduskoivikko, jota olemme harventaneet ennen tätä hakkuuta kolme (3) kertaa.
    Metsätaloussuunnitelmaan on kirjattu 2014 keväällä (ennen kasvukautta) seuraavat arvot: Rluku 506/ha, Lpm 23cm, Pit 23 metriä, Kasvu 13,3 kiintoa/ha/vuosi.

    Tuolla kuviolla ei ole näkynyt ruskotäpläkärpäsen vioituksia missään vaiheessa. Eikä näy nytkään.
    Ei mainittavaa kuusettumista. Itsestäänkarsiutuminen yli kymmeneen metriin.

    Nimimerkkikuvassani on toinen samana vuonna (1982) ja samalla tavalla käsitelty ja samaan tiheyteen istutettu kuvio, joka on myös ruskotäpläkärpäsvioitusvapaa.

    Vioituksia ei näy kuitupuissakaan (näyte luokkaa 500 kiintoa).

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Maaseudun tulevaisuus 03.10.2016:
    ”Luonnonvarakeskuksen mukaan hirvituhoja on lähes miljoonalla hehtaarilla. Niistä puolet (500000 hehtaaria, neljän vuoden uudistusalat) on taimikon laatua alentavia. Viime vuonna korvattu tuhoala jäi 1500 hehtaariin.”

    Miksi korvattu ala on noin pieni? Kontro vastaa (maaseudun tulevaisuus 05.10.2016): ”Tyytyväisyys on kasvanut. Hirvikanta on terve ja vahingot on pystytty minimoimaan.”

    500000 hehtaaria vastaa pinta-alaltaan yli kolmea (3) ahvenanmaata. Todellakin minimaaliset vahingot.

    Edelleen kontroa (MT 05.10.2016) : ”Meillä on alueelliset riistaneuvostot, joissa ovat mukana metsästäjät ja maanomistajat. Käsittääkseni neuvostoissa vallitsee oikein hyvä henki.”
    Takuulla vallitsee. Holtittomat sorkkaeläinlaiduntajat valitsevat itse niihin neuvostoihinsa (neuvostoliitto) yhden itselleen sopivan edustajan maanomistajista.
    Täällä meillä se edustaja on tähän asti saanut toimeentulonsa muusta kuin puusta. Tärkein valintakriteeri on ollut, että edustaja kasvattaa hirvikoiria ja on pitäjän kiihkein hirvenmetsästäjä. Ja röyhkein ja häikäilemättömin.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Maaseudun tulevaisuuden etusivulla 03.10.2016:
    ”Hirvituhoala noussut miljoonaan hehtaariin”,
    tänään samaisessa maaseuduntulevaisuudessa (05.10.2016) edelleen MTK:n palkkaa nauttiva lauri kontro (aiempi maastullin päätoimittaja ja nykyinen metsästäjäliiton puheenjohtaja):
    ”Minusta hirvituhot ovat hyvin hallinnassa tällä hetkellä.”

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    mopokuski: ”…metsänomistajat hakeutuisivat niille paikoille joissa sitä vaikutusvaltaa on…”

    Keskustelin hiljan erään nimeltä mainitsemattoman MTK:n johtohahmon kanssa kyseisestä asiasta. Tulee ottaa huomioon se tosiseikka, että metsäomistajat ovat tällä hetkellä enemmistönä MTK:ssa. Yhteinen lopputulema oli, että nykyinen systeemi ei toimi lainkaan. Metsästäjät valitsevat RHY:n hallintoon itse sopivaksi katsomansa metsänomistajien edustajan.
    MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja tiirola on kuulemma käytännössä holtittomien sorkkaeläinlaiduntajien taskussa. Mies on täysin hampaaton. Varsinainen vuohi kaalimaan vartijana. Olisi aika ryhdistäytyä.

    Minäkin olisin tyytyväinen. Kuten ovat ilomantsin ja tuupovaaran puuntuottajat. Eikä siellä hirvikanta ole romahtanut. Sen ekologinen säätäjä susi on säätänyt sen kannan kohdalleen (enintään 5 hirveä/10000 ha).

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Hidastunut on ainakin. Minulla on 130/130 valokuitu, vauhdin pitäisi riittää.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Tuo peli on (490/230) ollut nyt käytössä vuodenpäivät, taimikonhoitoa ja ennakkoraivausta nelisenkymmentä hehtaaria (kaikki omilla mailla). Ei mitään vikaa. Minun tahdillani tankillisessa menee pari tuntia.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Minulla on samanlaisessa käytössä 490/230. Sopiva yhdistelmä.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    MTK:n tutkimuspäällikön Erno Järvisen mukaan (helsingin sanomat 27.04.2011): ”Kartelliajanjaksona Suomessa maksettu hinta on ollut pääsääntöisesti hyvin kilpailukykyinen sekä tuontipuun hintaan että lähialueiden hintakehitykseen verrattuna.”

    Tuota järvisen todistusta sitten heikki smolander kommentoi maaseudun tulevaisuudessa (08.08.2016):
    ”Tämä pohjautuu metsäomistajien etujärjestön käsittääkseni kohtuullisen perusteellisiin analyyseihin, joissa verrataan puun hintakehitystä siitä valmistettuihin tuotteisiin, perustuva kannanotto on jäänyt turhan vähälle huomiolle kartellikeskustelussa.”

Esillä 10 vastausta, 751 - 760 (kaikkiaan 2,596)