Käyttäjän Berza kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 301 - 310 (kaikkiaan 582)
  • Berza

    Metsävähennys lasketaan puhtaasta tulosta, ei bruttosummasta, eikä se vanhene.

    Metsälahjavähennys kyllä sen tekee.

    Berza

    Näinköhän  hankintahakkuun mahdollinen hyöty vaihtelee Suomessa ?

    Täällä itäisessä osassa omassa maakunnassani kyllä tämä tulee yleensä edullisemmaksi. Ilmeisesti kuitupuun hinta pystykaupassa täällä  matalampi.

    Urakoitijat käyttävät täällä yleensä metsä-hallituksen taulukoita, onko  se myös matalampi, kuin muualla Suomessa ?

    Berza

    Viimeisten vuosien aikana olen tehnyt kolme hankintakauppaa konekorjuuna ja kutakuinkin  viisi euroa on jäänyt viivan alle keskimäärin. Kuormain vaaka on kahdessa kaupassa antanut hivenen paremman tuloksen ja viimeisessä meni aivan tasan.

    Keskisemmässä suomessa perikunnan mailla tehty hankintahakkuu kyllä meni vellin kanssa vastakkain, mutta siellä oli poinntina sen seudun tunnetuin hyvän jäljen tekijä hakkuumiehenä.

    Omalla kohdallani on lisäpointtina myös se, että näin hakattuna olen pystynyt hyödyntämään MG.n jäsenetuja täysimääräisemmin.

    Berza

    Kyllä vaan oli. Ei täällä ensiharvennuksella haastavasta kohteesta tuon enemmän maksettu Tosin tuosta kaupasta on muutama vuosi.

    Berza

    Joskus kannattaa, joskus ei. Katselin oman hankintahakkuuni tulokset. Hankintana sain kuidusta 31 e ja parrusta 42 e. Hakkuunhinta alv 0 n 14.e. Pystykaupassa olisin saanut kuidusta 12,50 ja parrusta 21.00. Tässä tilanteessa sain kuidusta 4,5 ja parrusta n 7 enemmän hankintana. Oma kokemukseni tähän saakka on ollut, että kuormainvaaka on antanut hivenen ”paremman tuloksen”

    Berza

    Op todellinen vuosikorko 3,1.n luokkaa

    Berza

    Ihmetyttää, miten vähän vakkojen suunnittelijat ovat ottaneet niiden ergonomian huomioon. Itselläni tuo yksipuoleinen painaa ilkeästi niskan seutua ja yleensä myös päänsärky  sen seurauksena, lihaskipujen lisäksi.

    Tämän vuoksi huskin valjaisiin olen sen viritellyt, mutta eipä hurraata kannata huutaa senkään kanssa. Tuo painon jakautuminen yhdelle puolelle on sen heikkous. Ehkä tupla vakka olisi parenpi ja eihän sitä ole pakko täyteen lastata, jos painoa tulee liikaa.

    Berza

    Tämä pitää ottaa kokeiluun myös täällä.

    Berza

    Mielestäni ei oikein onnistunutta vakkaa ainakaan omaan käyttööni ole vielä tehtykään. Viime keväänä yksipuoleisen virittelin huskin valjaisiin ja jotenkin siedettävän siten sain,

    Tuota Jessen mallia itsekkin olen miettinyt, lopppuisi remmien kiristelyt. Hitaammaltahan tuo äkkipäätä tuntuu, pitäisikö astiassa olla jonkunlaiset sorkat alla, jotta taimen otto siitä onnistuisi ilman kumartelua ?

    Berza

    Yleensä hivenen on kuormainvaaka ollut suosiollisenpi metsänomistajaa kohtaan, verrattuna motolistaan.

    Tosin viimeinen kauppa  reilut 300 k3 antoi täsmälleen saman tuloksen 🙂

    Siihen tosin saattoi vaikuttaa helteiset ilmat ja puut pinoissa parisen viikkoa, jolloin kuivumista varmaan tapahtui jonkun verran

Esillä 10 vastausta, 301 - 310 (kaikkiaan 582)