Käyttäjän ensolainen evakko kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 115)
  • ensolainen evakko

    Ansakaivo.

    Unohdin mainita, että painostuksestani johtuen maanomistaja on tukkinut ansan kaivinkonetyönä

    ensolainen evakko

    Gla

    Hyvä että betonirengaskaivosi on kunnossa eikä hylätty. Ne hylätyt kaivot ovat ihan erikseen.

    Toissa syksynä askartelin lähimaastossa jäniksille ruokaa. Lunta oli noin 15cm. Tässä hylätyn mökin pihassa oli kellallaan kaivon veivikoppi. Ihmettelin missäs se kaivo sitten on. Lumen alla jalka sattui maatavasten olevaan lankkuun. Pieni jalan siirto riitti katkaisemaan lankun. Siinä istuin reunalla jalat kaivossa ja ketjusaha kädessä. Sen aiheuttama takakohtainen painopiste taisi pelastaa minut varsinaiselta kylvyltä ja ehkä hengenmenolta.

    Tästä kaivosta ei olisi hirvikään selvinnyt. Se oli lahoilla lankuilla maata pitkin katettu. Lisäksi seinät olivat liukkailla isoilla kivillä rakennetut. Mitat kaivolle noin 2m kertaa 2m, syvyttä noin neljä metriä josta 2m vettä, Kun tukin riuilla homman tilapäisesti, tulin myös mittailleksi moista tehoansaa. Ihmettelen vieläkin, olisinko pahimmassa tapauksessa päässyt pois.

    ensolainen evakko

    Meillä on pari ennen asuttua tilaa.

    Kiviaidat eivät ole riesa, vanhat kaivot sitä ovat (vaaramomentti hirveä pienemmille). Kaivoja on tukittu ja täytetty vaikka ei vielä nytkään liian hyvin. Kiviaitoihin ei ole kajottu käytännön syistä, omaa kuljetuskalustoa ei ole. Josko olisi ollut, niin monen aidan kivet olisivat päätyneet kaivon täytteeksi. ”Maasta olet sinä tullut, mene takaisin turvallisesti!”

    ensolainen evakko

    Ei kannata ostella ”keisarin uusia vaatteita”, en ole koskaan harkinnutkaan. Luotan omaan kokemukseen ja perinteisiin menetelmiin!

    ensolainen evakko

    Polle Olli

    Hyvä kaikille, muuten olit turhan nopea kirjoittelija. Kannattaa aina hiukan harkita ennenkuin sekoitetaan meidän sivullisten mielipiteitä.

    ensolainen evakko

    Polle Olle

    Älä takerru pikkuseikkoihin.

    ”Emme eläessämme tarvitse moista lanssia!” Tarvitsitte kuitenkin.
    Jos homma on niin vaikeaa, niin silloin voi pidättäytyä ja olla ilman.

    ensolainen evakko

    Tuottolaskelmia harrastetaan yleensä vähän isommissa asioissa.

    Tulipa mieleen entinen työtuttava, Helsinki taustainen DI. Hänellä oli tapana kuljetella jutuissaan näitä kuten pullapalojaan laskelevilla vanhapiikaserkuilla.

    ensolainen evakko

    Myyn vuosittain pienen leimikon tai kaksi!

    OLENHAN PUUHAPALSTALAINEN ENKÄ MAAJUSSI TAI PERIJÄ!

    ensolainen evakko

    Taneli….Iiro

    Palautit mieleen ikäviä asioita, joista kirjoittelin vuosia sitten.

    Kiinteistövälittäjän ilmoituksen perusteella tein h-pyynnön mukaisen ostotarjouksen tilasta.
    Ei tullut kauppoja koska vieressä asui ns. viljelijä. Maatalossihteeri katseli katseli ikivanhoja karttoja, tässähän osa ”pyhää maata” (entistä hyvin huonoa peltopohjaa). Naapuri tietenkin osti tilan.
    Noin kymmenen vuotta myöhemmin ajoin ohi ja kävin katsomassa työn laatua. Ei siellä viljelty eikä tehty mitään muutakaan. Se oli sellaisenaan ja helposti löydettävissä koska oli niin huonoa pohjaa.
    Minä puuhapalstalaisena olisin metsittänyt kuviot välittömästi

    Oli hyvä että jollain Iirorrakin oli maanläheistä kiinnostusta.

    Muuten parhaat hoidetut metsät ovat paikkakunnan lähellä asuvilla ”puuhapalstalaisilla”, ei niinkään maajusseilla ja metsänsä perineillä etäomistajilla. Huonoin hoitotilanne on aina ollut perikunnilla, vaikka joku asuisi keskellä tilaa.

    Tulkaa vaikka katsomaan. esittelen mielelläni.

    ensolainen evakko

    Kantatien varressa olevaa kylvöstä olen seurannut muokkaukksesta ja kylvöstä lähtien. Kävin myös katsomassa aikanaan toimintaa. Kustannuksista en tiedä, mutta helppohoitoisempaa ja tasaisempaa taimikkoa saa hakea. Kehitys oli nopeaa ja nyt taimikko on neljämetristä.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 115)