Käyttäjän hatelo kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 271 - 280 (kaikkiaan 346)
  • hatelo

    Kauppakirjaan kirjataan useimmiten,että omistusoikeus siirtyy kauppakirjan allekirjoituksin,kun koko kauppahinta on maksettu.Sitten eikun puukaupoille vaikka samalla reissulla.Niin on tullut toimittua,että saa livakkaan kauppahintaa kuoletettua.Puukaupat olen neuvotellut valmiiksi sopimuskumppanin kanssa jo tilakaupan tarjousta sorvatessani.Jos kunta jostain syystä käyttäisi etuosto-oikeuttaan,niin se olisi sen ajan murhe.Maapohjat kuntaa oikealla paikalla puita enemmän kiinnostaa.Maaseudulla etuosto-oikeutta ei tarvitse pelätä.Kasvukeskuksen vieressä se on mahdollista,mutta siltikin kaupat on kaupat.

    hatelo

    Havaintojeni mukaan mänty ja kuusi ovat kasvaneet normaalin erinomaisesti pituutta täällä Karjalan kaskimailla.Liikkeelle lähtö oli myöhäistä kuten muillakin kasveilla,mutta lopulta alkoi taas tapahtumaan.Rehevän maan hoidetuissa istutuskuusikoissa pituuskasvut on 60-100 cm.

    hatelo

    Tässä muutamia meikäläisen virheistään oppimia havaintoja: 1.Raivaa iso taimikko aina riittävän rajusti, muuten maksat hunajaisia hintoja ensiharvennuspuun korjuusta (ihan sama myytkö hankinnalla vai pystyyn,metsänomistaja kuitenkin nousseet korjuukulut maksaa).2. Ota kuusen hallariski vakavasti, alavilla mailla mänty on näköjään varmin puulaji,jos vain hirvien kanssa alueella tulee toimeen. 3. Istuta riittävän syvälle mättääseen ja istuta routivat hienojakoiset alueet aina keväällä. 4. Tee aina tie, jos toiminta tuntuu hankalalta ilman. 5. Ole aktiivinen puumarkkinoilla ja tee aina järkeviä leimikoita,niin saat puut kaupaksi aina (jos metsää on enemmälti, niin ole sopimusasiakas) 6. Osta uutta metsää rohkeasti, jos metsätalous oikeasti kiinnostaa ja osta metsää mahdollisimman läheltä kotiasi ja luontaisia kulkureittejäsi. Älä mieti ja laske liian pitkään ja pihtaa sitä viimeistä tonnia, sillä siten et saa mieleistäsi palstaa. Rohkeampi/kokeneempi vie sen nenäsi edestä.

    hatelo

    Metsäyhtiöistä en tiedä,mutta minä innostuin kesähakkuusta.Nyt kaksi savottaa ollut päällä.Toisessa korjailtiin lumi- ja tuulituhojen jälkiä ja toisessa laitetaan nuortametsää ensiharvennuksella kasvukuntoon,kun motomies tarvitsi kesätyömaata ja metsäni harvennusta.Hankintana tehdään molemmat.Ilo on ollut lomalla käydä ihailemassa kaunista harvennusjälkeä.Lisäksi on menossa ojien perkausta ja taimikonhoitoa.Metsät on kasvaneet taas tänä kesänä hyvin,kuusilla on huikeita pituuskasvuja.Sekin kannustaa hyvän metsänhoidon investointeihin.

    hatelo

    Viime syksynä kilpailutin sellaisen 8 ha hankalan t2/02 alueen ja mhy tarjosi työn kaikkein halvimmalla.Oli ihan pakko ottaa siihen hintaan vieras töihin.Itse olisin sitä hatelikkoa raivannut koko kesän,ammattimiehellä meni reilu viikko.Ja osaava metsuri teki homman.Olin tyytyväinen.Keskimäärin junailen hommat metsissä itse ja pyrin välttämään ylimääräisiä työnjohtajia.

    hatelo

    Omana työnä teen niin paljon kuin ehdin.Mutta jos aika ei riitä kaikkeen,niin käytän ulkopuolista työvoimaa apuna.Kemeran ja verovähennyksen jälkeen lopullinen lasku jää pieneksi.Olen käyttänyt vuosien varrella useaa metsäpalveluyrittäjää ja mhy:tä.Lisäksi perkauksissa kesätyövoimaa työnantajana toimien.Ison taimikon kustannus riippuu raivattavan puun määrästä ja järeydestä.Kannattaa siis aina raivata/raivauttaa metsä ajoissa.Kustannus ollut keskimäärin isossa taimikossa 350-400€/ha plus alv.Nyt kemera on sama omassa ja vieraassa työssä.Muista ennakkoilmoitus metsäkeskukseen.

    hatelo

    Tänään löin maahan 1120 männyn tainta ja olo on työtä tehnyt.Huomenna jatkuu.Murakkaa ojitusmätästettyä puolukkakorpea.

    hatelo

    Yksittäisen kuvion kokoa tärkeämpää on samaan aikaan käsiteltävän leimikon koko.Minä en hankintahakkuilleni ilkeä motoa kutsua alle 200 motin.Sen käyvät mielellään vielä hakkaamassa.Tavoittelen toki aina 500 motin leimikkoa ja sen usein saan kasaan.

    hatelo

    Suuressa kuvassa markkinat ratkaisee,mitkä organisaatiot jää henkiin ja toimivat milläkin volyymilla.Metsänomistajat päättää,keneltä palvelunsa ostavat.Veikkaan,että yksi hengissä säilyvä on mhy pitkien perinteidensä vuoksi.Olen hyvin omatoiminen sopimusasiakas ja käytän joskus myös mhy:n palveluita,mutta hyvin vähän.Palvelun ja tuotteen hinta ratkaisee.Harvennuksilla olen useamman vuoden käyttänyt vain omaa ”korjuupalveluani”.

    hatelo

    Tilasto ei kuulosta ollenkaan mahdottomalta.Tukkiahan ei voi myydä ilman kuitua,vaikka tukkiprosentti olisi hyvässä päätehakkuuleimikossa kuinka hyvä.Maassamme on tällä hetkellä sellainen metsien rakenne,että kuituvaltaisia harvennusikäisiä metsiä on älyttömästi.Ja mitäs muuta maamme suurin metsänomistaja tällä hetkellä hakkaa.Samoin firmojen maat on suurimmaksi osaksi keski-ikäisiä metsiä.Tukkisuhdanne on ollut myös heikompi ja isoimmat tukkivarannot odottelee passiivisilla aktivointia ja hinnan nousua.

Esillä 10 vastausta, 271 - 280 (kaikkiaan 346)