Käyttäjän jabe kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 83)
  • jabe

    Puun takanen viitannee Hans Roslingin esiintymiseen eräässä ajankohtaisohjelmassa. Youtubesta löytyy paljon hänen esiintymisiään, joissa hän kertoo mm. maailman maiden varallisuuden ja syntyvyyden muutoksista viime vuosikymmeninä. Hienojen animaatioiden avulla hän näyttää että sekä aasian että etelä-amerikan syntyvyysluvut ovat laskeneet varsin lähelle rikkaiden länsimaiden lukuja. Ainoastaan afrikassa tehdään vielä merkittävästi enemmän. Rosling pyrkii osoittamaan että odotettavissa olevan eliniän kasvu korreloi laskeneen syntyvyyden kanssa, ja kehottaa parantamaan köyhien maiden terveydenhoitoa, sillä se laskee syntyvyyttä ja toisaalta edesauttaa talouden kasvua.

    Sikäli siis valoisalta näyttää, että aivan eksponentiaalista väkiluvun kasvu ei ole. Mutta tästä huolimatta väkiluku tulee yhä kasvamaan, varmaan ainakin 10 miljardin tuntumaan, ellei ylikin
    Ja kun nähtävästi tavoitteena on tavoitella kaikille kansoille samantyyppistä elintapaa, niin haasteita on kyllä enemmän kuin tarpeeksi vastassa.
    Ensimmäisenä pitäisi rikkaiden länsimaiden laskea kulutustaan(suhteutettuna asukasmäärään) reippaasti, varsinkin USA:n. Sillä meitä rikkaita maitahan ne köyhemmät pyrkivät matkimaan ja samalle tasolle pääsemään (toivottavasti eivät yli).

    Käykää katsomassa http://www.youtube.com ja hakusanaksi Hans Rosling. Hyvä esiintyjä, kunhan vain ymmärrätte englantia (tai ruotsia)

    jabe

    Lapin kansa: Huomisen syntymä-päiväsankari
    http://goo.gl/R2XDY

    Sydän-Hämeen lehti: Sivistyneistön arvomaailma hävisi rojuun ja rihkamaan
    http://goo.gl/j6lIg

    Sydän-Hämeen lehti : Filosofin vihkot
    http://goo.gl/MdOdZ

    Tikkatilistä Luonnonperintösäätiöön: Säätiön perustajan Pentti Linkolan 80-vuotisjuhlakeräys alkaa
    http://goo.gl/FCPbK

    Ja epäsuorasti asiaan liittyen, keskustelutilaisuus Uskonnoista ja luonnonsuojelusta Jyväskylässä 11.12:
    http://goo.gl/V6w1f

    jabe

    Laitetaan nyt tähän ketjuun yhden ”suojelupipertäjänkin” haastattelu joka oli tullut ennen Lähteen haastattelua

    http://areena.yle.fi/radio/1708263
    ”Olli Manniselle ympäristöpalkinto. Olli Manninen on kolunut pohjoisia metsiä täyspäiväisesti jo pian liki parikymmentä vuotta. Hän on inventoinut ja tutkaillut metsien luontoarvoja erityisesti niillä alueilla, missä vielä luonnontilaisempaa ja monimuotoisempaa metsää on jäljellä. Tänä vuonna hän sai Pohjoismaiden ainoan ympäristöpalkinnon ansioistaan monien arvokkaiden metsien pelastajana ja esilletuojana, palkinto luovutetaan hänelle lokakuun lopulla Helsingissä. Mannisella on vankan kokemuksensa nojalla paljon sanottavaa metsiemme tilasta ja niiden nykyhoidosta. Myös pienet yksityiset metsälöt voivat olla metsäluonnon säilyttämisen kannalta tärkeitä. Olli Mannisen tapasi ennen 60 000 euron palkintosumman luovutusta, toimittaja Riku Cajander.”

    jabe

    ”Syntymäpäiväsankari – Pentti Linkola. Tänään syntymäpäiväsankarina on filosofi , luonnonsuojelun veteraani Pentti Linkola. Kun Pentti Linkola täytti 60 vuotta, hän totesi että juhlapuheissa häntä kehuttiin monin tavoin mutta kukaan ei kehunut häntä valloittavaksi persoonaksi. Linkolan ajatukset ovat herättäneet aina sekä ihastusta että inhoa. Harva vastustajakaan on kuitenkaan kieltänyt sitä, etteikö Linkolan ajatuksilla olisi ollut vaikutusta suomalaisten käsityksiin luonnon ja talouselämän suhteesta. Toimittaja on Jorma Honkanen.”

    http://areena.yle.fi/radio/1706813

    jabe

    Nimenomaan raaka-ainepuolella on valtavasti esimerkkejä tärkeistä aineksista joita on rajallisesti, ja joiden hankkiminen käy koko ajan kalliimmaksi. Samalla niiden kysyntä kasvaa. Seurauksena on parhaimmillaankin se, että köyhät maat ja ihmiset jäävät ilman. Mutta hyvin todennäköistä on että syntyy jopa sotia, tai vähintään konflikteja jotka asettavat valtioita ja kansoja hyvin eriarvoiseen asemaan.
    Toki osaan ongelmista varmasti keksitään ratkaisuja ja korvaavia raaka-aineita, mutta ei ole mitenkään varmaa että kaikkiin keksitään ratkaisu ajoissa.

    Mutta kyllä se ilmastonmuutoksen uhkakin on yhä pidettävä todellisena uhkana, sillä en ole kuullut että ne ilmastoasiantuntijat olisivat todenneet uusien todisteiden kumonneen aiemmat tiedot.
    Ja uskokaa pois, jos he uskoisivat että näin olisi tapahtunut, niin varmasti sieltä löytyisi vaikka kuinka paljon henkilöitä jotka tulisivat kertomaan sen medialle joko ilmaiseksi tai sitten rikkaiden öljy-yhtiöiden tai muiden palkalla. Enpä ole kuullut kuin siirtymisistä ilmastonmuutoskriitikoista ilmastonmuutoksen tunnustajaksi. Muistaa tulee että me maallikot kuitenkin tiedämme asiasta pirun paljon vähemmän kuin ne oikeasti asiaan perehtyneet.

    Asiaan huterasti liittyen keskustelu tiedosta; Esko Valtaoja ja Osmo Soininvaara:
    http://goo.gl/IZMjQ

    ”Ilmastonmuutos on totta. Ei kannata uskoa niihin harvoihin änkyröihin ja maksettuihin miehiin ja naisiin jotka väittää päinvastaista, eikä myöskään nettikeskusteluihin.” -Esko Valtaoja

    jabe

    Tärkeää olisi tietysti varmistua siitä että tutkijat tekevät neutraalia tutkimusta, eivätkä esim. häpeän tai vihan pelossa päädy salaamaan sellaisia asioita jotka viittaavat johonkin muuhun kuin ennustettuun ilmaston lämpenemiseen.

    Toinen tärkeä asia olisi raaka-aineiden käytön muuttaminen säästeliäämmäksi ja vastuullisemmaksi. Energiatehokkaan tekniikan kehittämisen nopeuttaminen jne.

    Tärkeää on myös ihmisten ymmärtää että ilmaston merkittävä muutos (suuntaan tai toiseen) on erittäin vakava asia, siinäkin tapauksessa että juuri omalle tontille ei vesi nousisi tai maa muuttuisi autiomaaksi.

    Jos merkittävä osa maailman ihmisistä joutuu muuttamaan kotoaan veden edeltä, jos merkittävä osa maataloustuotannosta heikkenee tai loppuu – edessä on valtavia kansainvaelluksia, sotia, megalamoja, ruoan ja tavaroiden radikaalia hinnan nousua, jne.

    Se että kaikki nämä vaihtoehdot eivät välttämättä toteudu, ainakaan pahimmalla mahdollisella tavalla, ei todellakaan anna syytä jättää reakoimatta lukuisiin nähtävissä oleviin uhkaaviin kehityskulkuihin.

    jabe

    Silminnäkijä: Susi hukassa:
    http://areena.yle.fi/tv/1726429

    Kysely: Sutta pelätään lännessä enemmän kuin idässä
    http://goo.gl/c76Ua

    jabe

    Puuntakanen saisi jättää höperöt salaliittoteoriat pois kirjoituksista, kyllä sitä keskustelua ilmankin syntyy.

    Luonnon- ja ympäristönsuojelua ajavat tahot enemmän tai vähemmän vastustavat kaikkia energiantuotantomuotoja, koska ne kaikki aiheuttavat haittoja. Se on toisaalta ymmärrettävää, mutta toisaalta tietysti turhauttavaa koska tarvitsemme jonkun suunnitelman siitä miten ainakin kohtuullinen energiankulutustarve täytetään.

    Soiden osalta olen periaatteessa samaa mieltä että olisi järkevää käyttää maamme turvevaroja tässä siirtymävaiheessa kestävämpiin energialähteisiin siirryttäessä. Kuitenkin hyväksyn vain vähäisiä luontoarvoja omaavien alueiden tuhoamisen, ja toisaalta vesistöpäästötkin pitäisi oikeasti saada tosi vähäisiksi, ihan oikeasti eikä vain paperilla. Kuinka nopeasti se oikeasti onnistuu, siitä ei ole tietoa.
    Äkkiseltään tuntuu siltä että turpeen käytön viisinkertaistaminen ei onnistu nykysysteemillä. Pitäisi varmaan antaa turveteollisuudelle uusia tukia jotta tuotanto ja vesiensuojelu onnistuisi pienemmillä ja vähäturpeisemmilla kohteilla kannattavasti. Lupaprosessit pitäisi tehostaa isoiksi prosesseiksi jossa iso määrä potentiaalisia kohteita käytäisiin läpi valtion toimesta, jolloin arvokkaimmat kohteet rajattaisiin pois ja tuotantoon sopivat saisivat alustavan hyväksynnän jo ennen kuin kukaan on ehtinyt niitä ostaa/vuokrata tuotanto mielessä. Helpottaisi yrittäjien elämää valtavasti.
    Ja vesiensuojelu vaatii tietysti rahaa ja kehittelyä.

    jabe

    Kovin ikävä tapaus, mutta rehtiä toimintaa ampujalta ilmoittaa asiasta viranomaisille. Tuskinpa olisi niin tehnyt jos olisi ollut tarkoituksellinen teko (ellei nyt sitten paljastuminen ollut jostain syystä varmaa muutenkin, mutta tuskin näin)

    Tärkeä muistutus siitä että metsästäessä pitää aina malttaa jättää ampumatta kunnes tunnistus on 100% varma, eikä taustallakaan ihmisiä. Muuten vahinkoja sattuu ennenpitkää.

    Onneksi maakotka ei enää ole niin harvinainen kuin vaikka 30 vuotta sitten, tälläinenkin ikävä tapaus on vain rajallinen haitta kannalle. Varsinkin jos kyseessä oli nuori lintu, eikä paikallinen reviirilintu.

    Sitä toki jää pohtimaan, että montako samantyyppistä vahinkoa tai tahallista tekoa jää tulematta julkiseen tietoon. Harvoinpa metsästäjiä kukaan on niin tarkkaan seuraamassa että mahdolliset virheet tai rikokset tulisivat muiden tietoon.

    jabe

    Aivan. Luontoa tulee säästää myös lapsillemme.
    Eikä se toimi niin että me hakkaamme kaikki ja toteamme että jättäköön sitten lapset hakkaamatta jos haluavat vanhaa metsää katsella. Metsä kasvaa niin hitaasti, saatikka erirakenteistuu, että sitä ei yhdessä eikä oikein kahdessakaan sukupolvessa tapahdu. Lapsemme elävät niissä metsissä joita me ja meidän vanhempamme ovat muokanneet.
    Meidän pitää siis jo nyt huolehtia siitä että jätämme tuleville sukupolville riittävästi luontoa, joka ei ole radikaalisti ihmisen muuttamaa, vaan luonnollisempaa ja monipuolisempaa, monen mielestä kauniimpaakin.

    Keskiviikon Luonto-Suomessa oltiin seuraamassa suon ennallistamista Lauhanvuoren kansallispuistossa, sekä katsomassa vanhaa ennallistamiskohdetta Kauhanevan kansallispuistossa (kohdasta 01:08:00 alkaen):
    http://goo.gl/KY4ob

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 83)