Käyttäjän jees h-valta kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,101 - 1,110 (kaikkiaan 21,543)
  • jees h-valta

    Helsinki pitäisi ennallistaa EU:n toiviosuunnitelman mukaan esimerkiksi muille.

    jees h-valta

    Venäjä myy edelleen voitolla öljyään. Se on kyllä euroopan tiedonvälityksessä ihme kyllä tunnustettu. Mielestäni pakotehinta on jossain kuudenkymmenen dollarin huitteilla. Olisikohan tuo pakotteiden väistäminen ollut mitenkään mahdollista ennakoida? Jos joku väittää ettei olisi ei kyllä aivan kauheasti tiedä itäpuolen suhteista mitään. Onhan Venäjä hoitanut jopa hyvin suhteitaan moniin nk. kuumiin maihin. Euroopassa ei todellakaan näin ole tehty. Joku Jutta Urpilainen siellä lomailee meidän piikkiimme.

    jees h-valta

    Näin juuri. Ruko oikeassa, meille ja muille euroopassa on aivan sumeilematta valehdeltu pakotteiden vaikuttavuudesta. Tai sitten Euroopan tietotaito Venäjästä on todella naurettava. Tässä tuppaa käymään kylmät Euroopassa ja Moskovassa naureskellaan tyhmälle mullilaumalle jota ohjaa joku mamma euroopasta jokusen muun kevytpoliitikon kanssa. Varsinkin kun siellä tiedonvälitys kyllä auliisti ruokkii tällaisten kansalle syöttöä. Jos Venäjän talous notkahtaa hiukan niin Euroopan taantuma rysähtää velkapommin myötä täyskaaokseen. Kyllä kansa tietää sanotaan mutta näyttääkin siltä että heitä johtava poliittinen kerma ei tiedä yhtään mitään unioninsa ulkopuolelta.

    jees h-valta

    Venäjällä oli sama kuvitelma mitä jossain Tsekin kansannousussa käytettiin. Ajettiin panssarit pitkin pulevardia pääkaupunkiin ja laitettiin kansa ojennukseen. Nyt luultiin vielä että kansa heiluttaa iloisena Venäjän lippuja ja heittelee ruusuja tankkien miehistöille. Kun sieltä alettiinkin ampua vastaan oli hämmennys varmaan melkoinen. Olihan osa tankkien miehistöistäkin tietämätön operaation luonteesta. ”Sunnuntaiajelua” pääkaupunki Kiovaan siellä kuviteltiin. Sota yllätti Venäjän ja sai pasmat sekaisin Venäjän johdossa. Nyt kun vihdoin on saatu joukot sotavalmiuteen ja asennekkin jo siihen sopeutettua kaikkine liitäntöineen ja siirtoineen on enää vaikea perääntyä. Kunniakas perääntyminen olisi juuri tuon kaltainen josta Ruko mainitsee. Sotaa Venäjä kyllä pystyy käymään vaikka vuosikausia vieläkin joten aivan varmasti monta henkeä säästyisi jos oikeaa järkeilyä alettaisiin harrastaa molemmissa sotaleireissä

    jees h-valta

    Nostokoukun linjaa on helppo puoltaa. Kyllä, talous on ykkönen ja jos e-puuhakkuu on sellista että siitä maksetaan kantorahaa on aivan selvä että sellainen yrittäjä saa ainakin minulta hommaa ennemmin kuin lähtisin kuluttamaan itse bensaa ja aikaa samaan hommaan. Näyttää aivan kelpoisaa jälkeä täällä Satakunnassa paikallinen e-puuyritys tekevän.

    jees h-valta

    Noh, makuasia, minähän en viitsi kylää ristiinrastiin rampata vaan näen jotenkin lenkkeilyynkin omat kotipaikkakunnan metsät innoittavampina kunnon ylläpitoon. Harvemmin sitä naapurin metsään puitakaan lähdetään kaatamaan jos omassa niitä löytyy. Aika paljon vuosia kuitenkin mennyt ilman paimenvirtaa nauhoissa. Muutamat viimeiset istutukset on menneet ilman virrallista aitaa. Aidassa on joissain kohteissa vielä se hyvä puoli että näet heti autolta jos on aitaa jossain kohtaa repaleisena. Lähes jokailtainen tapa on kuitenkin tuo metsälenkki, ensin autolla paikalle ja siitä jalkaudutaan kierrokselle. Oli pimeää tahi valoisaa. Kesä tai talvi. Metsäluonto omassa metsässä vain vetää puoleensa ilman mitään syytäkään. Nuo pohjois-satakunnan kuviot sitten aivan oma juttunsa, siellä ei ole tullut käytyä viime vuonnakaan varmaan viittäkään kertaa. Nyt kävin hakkuun kesken ollessa morjestamassa motokuskia. Sieltä löytyy kyllä repaleista aitaa varmasti paljonkin. On sieltä joku pätkä tullut purettua poiskin.

    jees h-valta

    Voisihan länsi ruveta ainakin ehdottelemaan tuota Rukopiikin ajatusta rauhanneuvottelujen pohjaksi. Jospa molemmilla alkaisi sotaväsymyskin jo painaa. Krimin valloitus ei kuitenkaan tule koskaan onnistumaan Ukrainalta ilman ydinasetta joten samapa tuo, joku kaistale mannertakin samaan rauhankauppaan. Jos ja kun Venäjä joskus muuttuu voihan kuvitella rauhanomaista uudelleen luovutusta Ukrainalle näistäkin mannerkaistaleista. Krimin suhteen ei varmasti enää siitäkään neuvottele minkäänlainen johto itänaapurissa. Vedenvuoratus vain alkaa olla jo siinä pisteessä että voisi kuvitella Suomen mallin kiinnostavan. Historian uudelleen kirjoitusta on turha nyt muuten tähän enää sotkea.

    jees h-valta

    Ehkä voisi Glalle vastata että nämä lähes kymmenkunta vuotta ilman aitojen kertaakaan tarkastusta on antanut hiukan etumatkaa pruuttatouhuajiin. Silti aidat suojaa vaikkei niitä aktiivina tarvitse hoitaa. Onhan niitä toki sitten löytynyt pätkiä aitaa pitkältäkin alkuperäisestä kohteestaan eli elukat kuljettanut joko jaloissaan tai sarvissaan. Liekö huonontanut lihan laatua?(en kuitenkaan usko)

    jees h-valta

    Se että joku edes ehdottaa aitaa on taas pieni lisäbonus minun esittämille ajatuksille mutta valitettavasti ei ainakaan Glan kohdalla muistaakseni ole ratkaisu hirviongelmaan. Hän tykkää ”pruuttahommista”. Se aitahan on hyvä tietysti niin metsän siimeksessä kuin tien varressakin. Onhan tiehallintokin tulossa minun kokeilujeni tapaan kun välillä näkee kilometritolkulla keltaista nauhaa mutta valitettavasti sen totesin itse aivan sekundatasoiseksi konstiksi. Aita ja aurinkopaneeli. Tulee helpoksi huoltokin. Eilen tein vuokrasopparin taas viideksi vuodeksi metsästysseuran kanssa ja koitin kertoa runsaan hirvieläinmäärän tuottavan ongelmia. Mutta aitaa tässä varmasti taas saa uudelleen virittää käyttöön. Hirvet tulee talvehtimaan kuulemma liian myöhään sille alueelle. Jahti on ohi jo silloin.

    jees h-valta

    Ydinasejoukkojen komentaja on jo hommissa rintamavastuussa joten aika helposti voi lipsahtaa taktisten puolelle hyökkäysinnossa. Ei tosiaan ole helppoa Ukrainalaisten elämä vastaisuudessakaan. Sopu olisi enemmän kuin tervetullut vaihtoehto ettei kuitenkin menisi koko Ukraina Venäjän hallintaan. Aleuluovutuksella pääsisi sentään siihen nähden vähällä. Lännen on pakko muuttaa apuaan entistäkin varovaisempaan suuntaan. Elämme vaarallisia aikoja kaikkialla nyt.

Esillä 10 vastausta, 1,101 - 1,110 (kaikkiaan 21,543)